Suistamon Sähkö: Lunta tupaan

Playground Music

Lunta tupaan ja lapio perään, tuntuu Suistamon Sähkö toteavan, tai oikeammin huutavan uusimmalla albumillaan. Kansanmusiikista ja haitaritrancesta aivan omanlaisensa universumin luonut ryhmä löysi omimman äänensä mielestäni vuoden 2018 Etkot, pectopah ja etnoteknoa -albumilla, jonka jälkeen vain taivas on ollut rajana. Kansanmusiikista uuden ajan kansan omaa musiikkia luova bändi teki jotain uutta, eikä ole sittemmin vilkuillut olkansa ylitse.

Uuden albumin sinkkuketju sai melkoisen avauksen vajaa vuosi sitten, kun Taantumus vai taivas tuli ja puristi. Nopealla konemoottorilla, notkeilla haitarinuoteilla ja tietysti rajojaan koettelevilla vokaaleilla voi päästä aina vain pidemmälle, kauemmas, korkeammalle, etenkin kun energisiä purkauksia osataan pitää juuri ja juuri kurissa. Kakkossinkku 70-luvun muija livautti räppeihin mukaan enemmän komediallista nostalgiaa, vaikka samaan aikaan katse pidettiin suorana ja rivit asioiden takana seisovina. Ryhmän tekemisissä on monesti eri määriä komiikkaa, satiiria, ironiaa ja vääntelyä, mutta halpojen hörönaurujen lypsämiseen yhtye ei sorru.

Suistamon Sähkön supervoima on ollut alusta asti musiikin onnistunut työntäminen äärirajoille. Kuulijaa koetellaan korkeilla vokaaleilla, jyrisevillä taustoilla ja nopeilla kurveilla. Kyyti on monesti huimaa, mutta samaan aikaan tarttuvia melodioita vaalitaan, karjalaista perintöä kunnioitetaan ja aikakausien hybridiä työstetään eri osia muokaten. Reilun viiden vuoden takaisella Varokaa! Hengenvaara -albumilla nimenomaan tasapaino tuntui asettuvan kaiken räiskeenkin keskellä kohdilleen ja Lunta tupaan on looginen askel niin eteen- kuin ylöspäin. Ja ehkä samalla ketterä sivuloikka joiltain osin, sillä maailma on vähintäänkin kolmiulotteinen.

Kansanmusiikkimaisempaa osastoa edustaa kiekon kahteen osaan näppärästi jakava Kisanurmi Spin Out, jonka vanavedessä pehmeämpi Elolempee sopii paikalleen kuin nakutettu. Kappaleella kuullaan myös kaikkien aikojen ensimmäistä virallista vierailua Suistamon Sähkö -albumilla, kun M antaa laulunsa muuntaa ryhmän soundia. Hämmästelin ja kummastelin alkuun tätä odottamatonta liittoa, mutta lopputuloksen rikastavuus pyyhki nopeasti epäilykset pöydältä.

Lunta tupaan ottaa sanoillaan kantaa ja viskoo kuulijan syliin isoja palloja. Äiti tuu ikkunaan käsittelee nykymaailman kestämätöntä menoa, jossa tulevat polvet kyllä sitten aikanaan korjaavat asiat. Pahan tuulen varoitus toteaa puolestaan, kuinka sitä on saatu mitä on tilattu. Ilmastonmuutos ei poistu, vaikka siitä ei joka hetki puhuttaisikaan. Lyriikoiden terät ovat kohdillaan, mutta kuulijoiden älykkyyteen, ymmärrykseen ja hoksottimiin luotetaan, eikä tarpeetonta piiskausta tarvita. Ken haluaa kuulla, hän kuulee kyllä, vaikka eteen vedettäisiin paksumpaakin hälyverhoa.

Neljäs albumi näkee Suistamon Sähkön kasvaneen entisestään. Omat vahvuudet ja voimat jalostuvat, linjat kehittyvät ja vain tuleva näyttää, mihin asti haitaritrancen, karjalareivin ja elektromessun pinaakkelit vielä kohoavat.