Maustetytöt: Itken jos mua huvittaa

Lördag

Maustetyttöjen neljäs pitkäsoitto ilmestyi jo maaliskuun 13. päivä, joka sattui muuten olemaan sopivasti vielä perjantai. Tietysti. Fyysinen arvostelukappale levystä saapui sen sijaan Desibeli.netin toimitukseen jonkin verran myöhemmin, joten arviokin ilmestyi vasta näin pääsiäiseksi. Toisaalta Kristuksen kuoleman muistojuhla toimii oivana taustana albumin ankarille ja lakonisille tarinoille, joissa mm. syömishäiriöt, koulukiusaamiset, ikävöinti ja viikatemiehen jatkuva lähentyminen ovat tapetilla.

Jokainen levy on tietysti aina oma maailmansa, jolla tekijöitä ympäröivä maailma kaikuu takaisin ja heijastaa todellisuutta. Tällä erää Maustetytöt menivät Göteborgiin asti äänittämään kipaleensa analogisessa studiossa. Liekö sitten siinä syy, että soundien saralla uusin albumi on lämpimin, syvin ja rikkain. Oman lisänsä kokonaisuuteen tuovat Ahti Marja-ahon sovittamat jouset, eikä lapsikuorosta ole useimmiten ennenkään ollut haittaa.

Bändiä on aiempien tekemisten perusteella verrattu jo kyllästymiseen asti Leevi and the Leavingsiin, mutta nyt vertailua voi tehdä myös soundien mestarillisuudessa. En laita Gösta Sundqvistin haamua millekään kilparadalle kenenkään kanssa, mutta sanon vaikka näin: Gösta olisi luultavasti jopa saattanut kehaista Karjalaisen sisaruksia näiden uusimmasta saavutuksesta.

Äänityspaikan fyysinen etäisyys kodista on saattanut myös tuottaa tahatonta lisäpainoa ilmaisuun, sillä Kaisan vokaalit ovat monesti sortumispisteessä. Avauksena soivan Oslo Helsinki Berliini Kokkola -sinkun kaipuuta ja uupumusta onkin vaivatonta uskoa. Itseinhon kiirastulesta kertova Luiden päällä vihaa ja tyly Styroksi ovat saroillaan väkevää puserrusta, joilla arjen julma realismi maalataan kipeän osuvin sanoin ja rivein. Synkkyys ei kuitenkaan ole mikään kaksiulotteinen jana, vaan nimenomaan herkkyys tuo isoon kuvaan huimasti lisää.

Elämä Kaurismäkien maassa on omanlaisensa trippi, jonka avaaminen ulkopuoliselle on osapuilleen mahdotonta. Tässä maailmassa Itken jos mua huvittaa -albumi on kuin musiikillinen vastine Roy Anderssonin elokuville, joissa surkuhupaiset tilanteet ja tummat tragediat vuorottelevat. Melankolia on aloittelijoille, Maustetytöt pistävät suoraan sydämeen ja porautuvat nuotein sekä sanoin jonnekin sinne, missä meillä pitäisi olla sielu.

Itken jos mua huvittaa -levyltä ei ehkä löydy yhtyeen parhaita kappaleita, mutta se on rakennettu soundillisesti, sovituksellisesti ja teemallisesti täydelliseksi. Neljä tähteä tuntui sopivimmalta saldolta, mutta nollasta sataan asteikolla huidottaisiin liki ysiviittä. Vähintään.