Sörnäinen: En ehkä halua tietää

Svart Records

Sörnäinen osui nelisen vuotta sitten häränsilmään, kun Agents-henkistä rautalankaa ja angsti-iskelmää yhdistellyt Keskity pahuuteen EP kirposi bändin käsistä maailmalle. Lisäväriä ja persoonallisuuspisteitä toivat vielä vihjeet rockabillyn ja paineistetun countryn läsnäolosta. Osa pikkukiekon teksteistä oli näin jälkikäteen tarkasteltuna aika höyrypäistä kamaa, vaikka toki noihin aikoihin maailmalla vellonut pandemia puristi ja elo kuritti.

Suurimmalle osalle meistä pandemiasta on jäljellä enää ikävä muisto, ja Sörnäisen uusi sykli käynnistyi viime vuonna värikkään sinkkuketjun muodossa. Maailma on muuttunut, eikä bändikään jatkanut ihan täsmälleen samoista askelmerkeistä, kuin mihin silloin muinoin jäi – vaikka sepelipihaan piirtyneet raahausjäljet selkeät ovatkin. Bändin ilmaisussa musta huumori ja virnistelevä synkkyys ovat avaimia moniin huoneisiin, tosin osa ovista pidetään ovelasti lukittuina. Mikään ei kaiva pahemmin kuin epäilys…

Reippaasti svengaava ja tuimasta huumorista kiinni pitävä Kylmä kangistaa oli säväyttävä sinkkuavaus, joka päivitti tilanteen ja löi uudet valtauskiilat maahan. Valioraidalta löytyy elokuvamaisia kohtauksia ja naurettavan kovia lauseita, jotka olisivat paremmin kotona jonkin mustavalkoisen film noir -elokuvan virrassa. Samaista korttia käytetään halki levyn ahkerasti, mutta valtti kestää vastoin odotuksia jopa lievän ylipelaamisenkin.

Eikä kaihoa säästellä myöskään kakkossinkulla Lumi peittää polun, joka saa kunnian avata koko pitkäsoiton. Elo on kurjaa, vaan siinä killutaan kiinni kuin viimeinen ruskea tammenlehti alkutalven tuiverruksessa. Synkkyys on taitolaji ja Sörnäinen tietää kuinka viikatemiehen kanssa tanssataan ja vanhaa vihtahousua viedään, vaikka viimeinen nauru saattaakin jäädä tanssikaverille.

Gospelia härskisti kantriin lantraava Pimeydessä vaeltanut on selvä lyönti sivusektorista leveäksi, ja taatusti tahallinen. Petos kaihertaa sydänalaa pahimman syövän lailla, kun taas Baabel veivaa pyrstöään kuin nokkelin nuori musaälykkö konsanaan. Veikeää on ja vikkelää, mutta kannattaa pitää rahapussi lähellä rintaa näin lipevässä seurassa.

Badding on tietysti puolijumala savuisessa lähikuppilassa, joten rautalankaisen En pelkää että kuolen -siivun soidessa kannattaa vain sulkea silmät ja ajelehtia virran mukana. Bändin kaikissa käänteissä on kuitenkin haastavaa pysyä kyydissä, sillä hetkittäin albumi vaikuttaa enemmänkin Kaurismäen leffasta karanneelta jukeboksilta – mikä on ristiriitainen kehu/huomio.

Sörnäinen ajaa albuminsa idean loppuun saakka, mistä stetsonia päästä ja kumarrus tekijöiden suuntaan. Makuuni ehkä tarpeettoman ylisuomalaista, tai amerikansuomalaista, tai kumpaakin. Sekin todistettiin, että tuoppi voi olla samaan aikaan puolitäysi ja puolityhjä, kun sitä tiirailee eri säkeistöjen läpi.