RULES: For Life

Panama-levyt

Viimeksi kun diskanttista synapoppia soittava RULES osui kohdalleni, sen muodostivat Iiti Yli-Harja ja Sarra Keppola. Tuolloin tosin elettiin vuotta 2021 ja maailma oli monella tapaa muutenkin kovin erilainen. For Life on saanut kypsyä rauhassa ja väli Ultravoxista aikuisempaan Depeche Modeen, sekä siitä The Posiesiin asti kuroutuu kivasti kiinni.

Tässä välissä ehti ilmestyä kolme sinkkua, jotka kaikki ovat mahtuneet RULESin toiselle pitkäsoitolle. Samalla kokoonpano on täydentynyt, kun Mirva Uotila on synabassonsa kanssa mukana rikkautta soundiin tuomassa. Lisäksi studiossa on rumpuja, synia ja osan lauluja hoitanut Oskari Halsti. Onko enemmän siis enemmän ja mitä saatekirjeen ”kohtalokas synapop kohtaa Metallican” -otsikko varsinaisesti tarkoittaa?

Syksyn 2020 RULES-debyyttialbumi osoitti, että synapopin kaveriksi voidaan sijoittaa helposti sähkökitaraa ja oikeita rumpuja. For Life -kiekon keskivaiheilla soiva Divider onkin lauman terhakointa elektrorockia, jossa riittää niin syvyyttä, sävyjä kuin tunnettakin. Rokkia on tietysti monenlaista ja sinkkunosto Run Boy rokkaa kolmessa minuutissa itsensä Weezerin sylistä jonnekin Japanista marginaalimpaan päin. On ihan kuulijasta kiinni, että onko tämä nyt huti vai kunnari. Itse olen kallistunut selvästi jälkimmäisen tulkinnan puolelle.

Albumi avataan kuitenkin huomattavasti seesteisimmissä sfääreissä, kun Venus Flytrap hitaasti aukenee ja kuulaan kerrokselliset rakenteet paljastavat verkalleen värinsä. Laulussa on sinisyyttä halki levyn, synissa ja samplereissa asustaa aaveita, synabasso ja sähkökitara pysyttelevät alkuun sopuisasti ruodussa. Groovaavammin polkeva The Son on koliseva industrial-slovari ja kuulijaa selvästi testataan, ennen kuin em. Run Boy päästetään viimein irti ja biletys voi käynnistyä.

Samaa pitkäjänteisyyttä kaivataan, kun instrumentaali 9 johtaa levyn lopussa viimein Metallican luo. Fade to Black on hieno sävellys, joka ei ole menettänyt käännöksessä sydäntään. Sovituksen saralla RULES nappaa ison nipun sulkia hattuunsa, kun soundeja ja soittimia on lähdetty sovittelemaan alkuperäistä kunnioittavassa hengessä. Näin rohkeaa ja avointa näkemystä kaipaisin yleisemminkin, kun isoja biisejä lähdetään versioimaan. Tehkää niistä omia, rakastakaa ja omistakaa ne todella.

Eikä herkkyys rajoitu vain lainaan. The Ghost on ymmärtääkseni albumin vanhin aiemmin julkaistu kappale, mutta alkuvuodesta 2022 ilmestynyt sinkku täydentää dramaattiselle kulullaan pitkäsoittoa. Synapoppiin on aina kuulunut traagisuus ja sitä reilu kolmeminuuttiseen raitaan on saatu uutettua ihailtavat määrät. Tätä kirjoitettaessa levyn uusin sinkku on Dolphin, joka uskaltaa myös paljastaa herttaa ja olla puhdasverinen synaballadi. Reilusti alle kolmeen minuuttiin mahtuva tuokio antaa albumille kaikuvoimaa ja syvyyttä.

Jostain syystä For Life oli alkuun jotenkin hankalan tuntuinen lähestyttävä, mutta sittemmin olen hitaasti lämmennyt RULESin toiselle tulemiselle. Kahden tähden teilauksesta on noustu ensin mukiinmenevään kolmeen tähteen ja nyt jo neljäkin tuntuu aavistuksen verran niukalta potilta. Aika osoittaa lopulta mihin asti levy kantaa, mutta ainakin tämä on varmaa: kaipaan jatkoa vielä kuluvan vuosikymmenen aikana.