Rabbit Hole: Rabbit Hole

Eclipse

Saksofonisti Pauli Lyytisen johtama Rabbit Hole pääsi viime keväänä yllättämään kertakaikkisesti, kun elektroakustista, instrumentaalista jazzia erittäin vapain linjoin luova trio julkaisi kolmen biisin mittaisen Rabbit Hole EP:n. Norjalainen Adreas Løwe vastaa edelleen koskettimista ja sveitsiläinen perkussionisti/rumpali Julian Sartorius jatkaa niin ikään oman postinsa luona luomista, joten askelmerkit ovat lupaavasti kohdillaan. Myös otsikko on edelleen sama, mitä nyt annos on tällä erää pitkäsoiton kokoinen.

Pidempi matka on mielestäni suuri etu. Rehellisesti sanottuna EP:n kolme raitaa olivat niin kovin erilaisia toisiinsa verrattuina, aivan kuin jokainen olisi pyrkinyt karkaamaan suuntaansa. Biisikolmikko on toki mukana myös albumilla, mutta sinne tänne ripoteltuna, ja samalla paremmin paikkansa löytäneinä.

Levottomasti välkkyvä ja helkkyvä Hanami on jopa nostettu avausraidaksi, mikä on taatusti testin paikka monelle satunnaiselle kuulijalle. Ja jos tämän kynnyksen ylität, niin luvassa on vain lisää yllätyksiä, U-käännöksiä sekä nopeita kaistanvaihtoja. Yhtyeen nimi ei suotta viittaa Liisa ihmemaassa -teokseen, mutta kuullun perusteella tämä on todellisuudessa enemmänkin mahdollisuus kuin uhka.

Aiemmin kuulemattomista raidoista alkupuolen maalaileva ja sopivan mystinen Owls pelaa pohjan kiivailla, ja silti miltei kuulumattomilla rytmipuolen ryöpsäyksillä. Eläväisen alustan päälle leviää pitkiä, pitkiä saksofonin nuotteja ja maalailevia kosketin/syna-linjoja. Horisontti katoaa autereisessa äänikentässä kauniin armollisesti ja kaiken oleellisen sulkien.

Samaa hetkestä maailman löytävää henkeä on loppulevyllä soivassa Gunslingerlandissa, jonka pehmeät reunat ovat jo liki ambientin mailla. Kaikkea hallitsee kiireettömyys, jota ei tule sotkea negatiiviseen uneliaisuuteen. Soittimet ovat läsnä ja äänet hereillä, ne vain askeltavat tarkoituksella hivenen verkkaisemmin. Ääniä on myös usein kovin niukasti, eikä taustoille edes kaipaa suurempia rakennelmia.

Rabbit Hole osaa häivyttää paikat ja jäljet musiikistaan, kuullun edustaessa jotain suurempaa. Tämä saa pohtimaan mitä on musiikissa aasialaisuus, pohjoismaalaisuus ja eurooppalaisuus. En osaa näet sen tarkemmin sijoittaa kuulemaani musiikillisella maailmankartalla, enkä edes halua moista tehdä, sillä se ei ole tämän levyn tarkoitus. Ankkuri Track luo elektronisilla säikeillään sähköisen mielikuvan, jonka myötä vain lisää kysymyksiä tuntuu kumpuavan ilmaan.

Rytmien levottomuus puhkeaa vahvaan jazz-kukkaan Mankain kuumeisuudessa ja Yozakuran helteessä. Tosin näissäkin kappaleissa niin saksofoni kuin koskettimet lisäävät rauhallisemmilla nuoteillaan juoniin mutkia, ja koko albumia heijasteleva monitulkintaisuus onkin mielestäni punainen lanka halki kaiken. Rabbit Hole esitteli itsensä EP:llä, mutta vasta pitkäsoiton mitassa vyyhdit, ovet ja ikkunat aukenevat todella – ja samaan aikaan tuntuu, että tästähän se matka vasta alkaa.