Janne Laurila Double Denim: Janne Laurila Double Denim

Stupido Records

Janne Laurila Double Denim on kuulemma kuin käänteinen voimatrio. Rohkenen olla moisesta eri mieltä, tai sitten ymmärrän voimatrion terminä, ja/tai käänteisyyden jotenkin toisin/väärin. Laurilan poppoo on kirjoissani alkuvoimainen kitararockin voimatrio, jonka soitossa voima kääntyy notkeaksi grooveksi ja rennoksi aaltoiluksi. Laurila on ollut monesti Desibeli.netin sivuilla esillä, mutta Double Denim -yhtye on allekirjoittaneelle uusi tapaus.

Tamperelaisen lauluntekijän kipparoima pumppu soittaa pub rockista, power popista ja Crazy Horse -henkisestä rennommasta lähestymisestä ammentavia lauluja. Säröä siis käytetään ja noja on tällä erää taaksepäin. Laurilan kitara saa raapia pintoihin naarmuja, eikä soundihygieniankaan kanssa ole nyt niin tarkkaa. Toisinaan herra poikkeaa myös pianon äärellä, kuten Tänään-kappaleen lopussa, jolloin muutamalla nuotilla saadaan aikaiseksi melkoinen kumous. Kitararokkiahan tämä sielultaan on, vaan erittäin väkevää sellaista.

Rummuista sekä perkussioista vastaava Sebastian Krühn on myös jo monesta muusta yhteydestä tuttu heppu, joten työn laadukkuutta osasinkin odottaa. Krühnin tutkaparina toimii Tehosekoitin-yhtyeestä tuttu bassotaiteilija Hannu Kilkki, ja soittohan napsahtaa kaksikolla kohdilleen tuosta vain. Kumpikin osallistuu myös taustalauluihin, minä ansiosta Nakutan atk:ta saa vuosien taa kurottavan kaihon siivet kylkiinsä ja sinkkuveto Kuumeisen unta muuttuu yllättävän syväksi.

Vähemmän on enemmän, tavataan sanoa. Korostan tuota mm. kitararockin saralla usein, mutta kolikon toinen puoli on se, että tuolloin vähemmän pitää kirjaimellisesti pystyä enempään. Mitä vähemmän rakenteita, krumelunkeja ja kikkoja on esillä, sitä kovemmin jäljelle jääneitä palasia tulee syynättyä.

Loppukesästä sinkkuna julkaistu Festareilla on malliesimerkki olennaisen löytymisestä, eikä Autoteiden hurinaa tarvitse enempää. Tekstit keskittyvät hetkissä ja tuokioissa tapahtuviin asioihin, joita taustoitetaan vain sen verran kuin on tarpeen. Melodiat ja riffit ovat toki tärkeitä, mutta osapuilleen puolet potista syntyy viimeisen päälle hiotusta bändisoundista. Tikkuista, rosoista ja niin täyteläisen ihanaa.

Neil Young oivalsi aikoinaan jotain olennaista kitarasoundista. Dinosaur Jr. ja kumppanit veivät ideaa eteenpäin ison veden tuolla puolen, ja myös muutama härmäläinen ryhmä sekä artisti on aikojen kuluessa nähnyt samaisen valon. Nyt tuohon pieneen vaan tuiki tarpeelliseen joukkoon liittyy myös Janne Laurila Double Denim.