East Electric: Road

Omakustanne

Reilu kaksi vuotta sitten East Electric julkaisi itsensä mukaan nimetyn esikois-EP:n, jolla ryhmän rehellisen grungeinen rock ja bluesahtava kama saivat soida vapaina. Tuolloin vasta lyhyen aikaa toiminut ryhmä vakuutti etenkin vahvalla soundillaan ja valmiilla paketillaan. Toisaalta ryhmä oli kasattu kokeneista soittajista, joten odottaakin sopi jotain junnusarjoja valmiimpaa kamaa.

Helsinkiläisyhtyeen esikoisalbumi jatkaa vahvoilla linjoilla, eikä debyyttipitkäsoitolle ole mahtunut ainuttakaan EP:n raitaa, mikä kertoo jo jotain hartioiden leveydestä. Ymmärtääkseni tässä välissä ei ole julkaistu ainuttakaan sinkkua, ainakaan virallista sellaista, eikä promoistakaan ole havaintoja. Mikäli levyä pitäisi lähteä myymään, ottaisin kättä pidemmäksi ainakin menevän Dangerous Game -rokkiraidan. Svengiä puhalletaan klassisten bändisoitinten lisäksi huuliharpusta, mutta fiilis on silti tuore, menevä ja sopivan moderni. Vaarallisempi jokeri saattaa olla retroa pelimaailmaa kuvaava Arcade Stan, jolla eräskin Tommy tuli jotenkin mieleen… Mutta eihän se pelaa joka pelkää.

Enemmän Seattlen ja raskaamman rockin puolelle kopsahtaa avausraita Godmaker, jolla on tosin toinen silmä tiukasti kiinnitettynä Led Zeppelinin rönsyilevien kuvioiden suuntaan. Samoilla apajilla saalistaa supertarttuvan kitarakuvion omaava Road, mutta yhtye varoo pelaamasta valttikorttejaan puhki. Mieluummin jätetään pieni nälkä, kuin ähkyn tunne. Niinpä monet raidat mahtuvat neljään minuuttiin, parin puristuessa vielä reilusti pienemmiksi timanteiksi.

Suoraan pykälään hyppäävä Remedy on pikalinjan huipentuma, mutta sekin on selvästi sukua massiiviselle We Made It -ankkurille. Road kulkee albumina monista paikoista ja yhdistää lukuisia, jotain alkuun ehkä jopa turhilta sivupoluilta tuntuvia juonteita yhteen. Raskas ysäriys voi olla joillekin painolasti, mutta East Electric on kääntänyt historian vipuvoimaksi. Road ei ole mitenkään vallankumouksellisen uudenlainen tai mullistava, mutta perusjutuissa yhtye on takuuvarma.