Olento Orchestral: Kattokruunun alla

Kaukaisu Music

Kymmenen vuotta on kunnioitettavan kokoinen matka. Sen verran mittariin ehti kertyä Olento Orchestral -yhtyeelle, joka pistää toisen pitkäsoittonsa myötä hanskat naulaan. Kokeelliseksi ja runolliseksi popiksikin kutsuttu musiikki oli alusta saakka kategoriaa ’jotain muuta’, eikä tilanne muuksi muutu jäähyväisten myötä.

Otin uutiset bändin taipaleen päättymisestä pettyneenä vastaan, se todettakoon alkuun. Vastavuoroisesti ilahduin siitä, että vuosien takaiset sinkut Isäni, Aurinko ja pisteliään loistava DJ on otettu mukaan uudelleen masteroituina versioina. Sinkuista viimeksi mainitusta on myös bonukseksi livautettu Vilunki 3000:n kipakka DEEJII-3000MIX-versio. Jos lähteä täytyy, niin lähdetään sitten kunnon pamauksen saattelemana ja juuri sellaisen DEEJII-3000MIX meille antaa.

Varsinaisesti aiemmin julkaisemattomia kipaleita on siis mukana vain neljä, mutta mielestäni kasaan on silti saatu riittävän ehyt albumikokonaisuus, jonka jokainen palanen on perusteltu. Mustekalan nokkelat ja veikeät lonkerot ehtivät tarttua moneen soittimeen, mutta selkeys vallitsee silti kipaleen sisuksissa. Pääasiallisen säveltäjä/sanoittaja Tellervo Kalleisen sedän runoon perustuva biisi on oiva osoitus siitä, kuinka Olento Orchestral osaa – tai oikeammin osasi – luoda pienestä suurta ja tuokiosta isoja tarinoita.

Avauksena soiva Kattokruunu on kaikessa melankoliassaan kaunis alkusuvanto, joka johdattelee kuulijan runollisen popin suojaisiin viitoihin. Tekstissä tunteet vilahtelevat ja ajatukset lentävät nopein siivin, mutta silti mikään ei tunnu hätiköidyltä, pakotetulta tai oudolta. Ei ainakaan negatiivisella tavalla. Talvi on silta pitkän Auringon ja tunteikkaan Isäni-kappaleen välissä, mutta tämä silta on muutakin kuin vain nopeaa ylitystä varten. Puolitoista minuuttia riittää synnyttämään ihmeen, joka on kauneimman lumihiutaleen kaltainen.

Iloisempaa ja ilkikurisempaa juonta arjen kummallisuuksista punova Robin Hood on kuin tajunnanvirtaa pitkin tapahtuva kaljakellunta. Järjettömyyksien hilpeä törmäys, jonka sirpalekenttä muodostaa aivan omanlaisensa taideteoksen. Kaikkea ei pidä ’tajuta’, mitä hauskaa elämässä muuten olisi? DJ siis soittakoon mitä soittaa ja kansa tanssikoon, jos niin parhaaksi näkee. Tupla-O on poissa, mutta kaksi albumia on jälki musiikinhistoriassa, josta voi olla ylpeä.