Joonas Tuuri Quartet: Pindorama

Eclipse Music

Vuonna 2022 ilmestynyt Joonas Tuuri Quartetin esikoisalbumi Dimensions, tai oikeammin sen November-kärkisinkku jätti itsestään muistijäljen, mutta vasta tämä toinen pitkäsoitto todella kiinnitti huomioni ryhmään. Basisti-säveltäjä Tuuri on tunnustettu tekijä kotimaisen jazzin rintamalla ja herran soittoa on kuultu useammassa kovan luokan orkesterissa. Oman yhtyeensä kanssa Tuuri luo tällä erää erittäin rytmikästä ja ilmaisuvoimaista brasilialaishenkistä jazzia, ja se on raikas tuulahdus näillä main.

Auringon kultainen voima loistaa kiistattoman kirkkaana, kun jo alkuvuodesta 2024 sinkkuna ilmestynyt Bem-Te-Vi pääsee kunnolla vauhtiin. Lähemmäs kuutta minuuttia nakuttava kellokaan ei ole ongelma, kun rikkaan äänikudoksen laskokset kääntyilevät ja siivekäs musiikki vie muassaan. Tuuri on luonnollisesti supersvengaavine bassoineen isommin keulilla, mutta Ilmari Rönkä luo huilulla myös heleämpää maisemaa. Halki albumin Toomas Keski-Säntti irrottelee koskettimissa vivahteikkaasti ja paketin täydentää nopeakätinen rumpali/perkussionisti Anssi Tirkkonen, joten peruspalaset ovat kohdillaan.

Joonas Tuuri Quartet täyttää joissain kohdin maiseman nuoteilla, mistä mm. Bem-Te-Vi ja Escuro käyvät manioina esimerkkeinä. Paljon tapahtuu ja tasoja on runsaasti, mutta taika syntyy ilmavuudesta ja yhteissoiton napakkuudesta. Instrumentaalimusiikissa sivummallakin olevien äänten sävyt ja muutokset korostuvat erityisesti, ja juuri tuota syvyyttä nelikko osaa käyttää toistuvasti hyödykseen. Eri soittimet ovat vuorollaan ’kertojan’ roolissa, toisten sijoittuessa enemmän tukijoiden rooliin, tuntojen ja tunnelmien vilahdellessa nopeasti.

Tiheiköt ja suvannot seuraavat toisiaan luonnollisen tuntuisena virtana, jossa on oma logiikkansa ja isompi kuva täydentyy hiljalleen. Eikä kaikki todellakaan rakennu vain kovalle taitotasolle, vaan esimerkiksi Maré Alta on kiihkeän kuorensa alla myös tunnelmallinen numero, joka vain sattuu kulkemaan nyt nopeammilla aalloilla. Ainoana numerona kuuden minuutin tuolle puolen yltävä Prata Inútil eroaa hieman muusta joukosta, mutta isommin soiva raita toimii samalla albumin viimeisen osuuden kynnyksenä.

Joonas Tuuri Quartet liikkuu tunnelmasta toiseen kuin liukuen ja simppelin lattarisoundin kanssa kylkeä hierova Sonâmbulo on yhtä toimiva palanen kuin albumin avaava Floresta Tropical pt.1 ja sen sulkeva Floresta Tropical pt.2. Toisinaan kokeellisuus saa isommin vallan, mutta tärkeintä tuntuu olevan hyvä meno.