Peissu: Unissakävelijä

Aave

Hiljaista väkevyyttä, pienistä hetkistä uutettua satumaista taikaa ja runsaasti Leonard Cohenin perintöä. Nuo kaikki asiat kävivät ilmi Peissun Tuo taivas tänne -sinkun myötä. Komean ja karismaattisen lauluäänen omaava Peissu ei tekemisiään sen kummemmin taustoittanut silloin, eikä infoa varsinaisesti tarjota nytkään mahdottomia määriä. Akustisen folkin ja osin syntetisaattoreilla rakennettujen lavasteiden edessä esiintyy kuitenkin tällä erää ihan aito bändi.

Juha Peissu laulaa ja soittaa kitaroita sekä synia. Hänen rinnallaan Jenna-Marie Laineen laulu on vähintään yhtä elintärkeässä asemassa, sillä koko albumi on pitkälti näiden kahden äänillään kovasti toisistaan eroavan vokalistin duettolauluihin nojaavaa. Valo ja varjo, päivä ja yö, ehkä jopa elämä ja kuolema. Rinnastuksia ja vertauksia saa kukin pohtia tahoillaan, monitulkintaisten tekstien muistuttaessa monesti enemmän runoutta kuin perinteiseksi ymmärrettyä lyriikkaa.

Kaksikon laulun ja taustalle asettuvien synamaisemien rikastukseksi kuullaan Anna Kirvesniemen viulua, Ilona Värtön selloa ja Tomi Leino vastaa rytmipuolesta rumpuineen ja bassoineen, sekä pianosta ja slide-kitarasta. Vähemmän on kuitenkin kroonisesti enemmän, eivätkä soittimet kirmaa synien kanssa nostamaan kovinkaan korkeita valleja, vaan jäävät kirjaimellisesti säestämään keulakaksikon laulua. Eikä sen kummempia soitinilotteluja toisaalta kaivatakaan, koska Peissun ilmaisussa vokaalien keskeisyys on ilmeistä ja tekstit ovat avain salaisiin portteihin.

Mielenkiintoisesti Intro kuullaan keskellä levyä, mutta mainiosti se pohjustaa B-puolenkin alkua, toimien samalla johdattajana Niin synkkä on yö -kappaleeseen. Mantramainen ja mystiseksikin äityvä numero jakaa yhdessä Intron kanssa albumin osiin, luoden alkujaan pelkältä tummalta vaikuttavaan äänten kankaaseen huomattavasti enemmän sävyjä. Vahva on myös levyn ainoana raitana yli viiden ja jopa kuuden minuutin kurottava ankkuri Naura alla ukkosen, etsi polku metsään, jonka vahva humina ja äänensä hetkittäin miltei puhki polttava kitara kruunaavat matkan.

Huomion varastaa kuitenkin A-puoli, jolla kuullaan heti kättelyssä sinkut Tuo taivas tänne ja Kuinka saatoitkaan. Ensiluokkaisten vetojen toverina soi myös suorastaan aidoksi rakkauslauluksi kasvava En jättäis, jolla jo monesti puiden takaa vilkuilleet Twin Peaks -vaikutteet jalostuvat joksikin uudeksi ja kauniiksi.

Peissun maailma väritetään paletin tummemmalla puolella, mutta tuo ei tarkoita toivottomuutta, lohduttomuutta tai silkkaa surua. Unissakävelijä kasvaa itse asiassa hyvinkin monipuoliseksi ja sävykkääksi kokonaisuudeksi, kunhan korvat vain ensin tottuvat hiljaisempaan äänimaailmaan. Levylle kannattaakin antaa rauha ja mahdollisuus, etenkin jos mestari Cohenin teot ovat mieleen.