Helsinki-Cotonou Ensemble: Vive L’amour

Rockadillo Records

Sanotaan että raha pyörittää maailmaa, mutta kyllä rakkauskin saa kiertoliikettä aikaiseksi. Suomalais-afrikkalainen Helsinki-Cotonou Ensemble äänitti uuden albuminsa neljässä kaupungissa, kartoittaen siinä samalla rakkauden arvaamattomia topografioita. Itseoikeutettuja pisteitä kartalla olivat tietysti Helsinki ja Cotonou, Suomen pääkaupunki ja Beninin suurin kaupunki, joka on samalla taloudellinen pääkaupunki länsiafrikkalaiselle valtiolle. Kaksi muuta äänityspaikkaa olivat romanttinen Budapest, sekä rakkauden pääkaupungiksikin monesti mainittu Pariisi.

Osasin tietysti odottaa albumilta jo ennakkoon paljon, sillä keskelle pandemian kurjuutta ilmestynyt viides pitkäsoitto Helsinki-Cotonou Ensemble on yhä tuoreessa muistissa. Kolme ja puoli vuotta sitten opin mm. sen, kuinka kielellisesti rikas Benin onkaan. Kielien puolella ranska ja jokin/jotkin Beninin monista alkuperäiskielistä toimivat tuntojen välittäjinä myös nyt. Kielivalinnat muodostavat armotta jossain määrin muureja, mutta samalla itse musiikki saa kuin varkain enemmän valtaa.

Musiikin saralla yhtye jatkaa myös edelliseltä kiekolta tutuilla linjoilla, jotka risteilevät jossain afrobeatin, progeisen poprockin, jazzin ja funkahtavan soulin rikkailla sydänmailla. Perusbändisoitinten rinnalla kuullaan torvia ja isoa joukkoa erilaisia perkussiosoittimia, mutta bändi varoo visusti latomasta äänimaisemaa umpeen. Mukana menossa on vielä Budapest Art Orchestran jouset, mutta niin vain kasaan on saatu ilmava ja yllättävänkin kevyesti virtaansa pitkin melova albumi. Iso kumarrus kuuluu tietysti sovitukset sorvanneelle kitaristi Janne Haloselle, mutta nyt jos koska lopputulema on enemmän kuin osiensa summa.

Karmeissa riittää tälläkin erää siis leveyttä, mutta bändi pystyy täyttämään isommankin tilauksen. Eeppisemmillä jousilla varustettu Yedonawe Boyizan väläyttää 70-luvun leffoista tuttuja jekkuja, kun funkimpi ja rennompi perusta vuorottelee ainakin kahden eri maailman välillä. Melodian sujuvuus on Las Vegas -luokkaa ja silkkinen ote on riittävän puristava, joten valinta sinkuksi on vähintäänkin perusteltu. Samettisempi Migbo kulkee samalla linjalla, päätyen tosin rauhaisampaan loungen osaan. Pirteämpi, rytmivetoisempi ja kohottavampi Minton Minton on taas sopivan afrikkalainen avaaja albumille, jolta sävyt eivät kesken lopu.

Vive L’amour on otsikkona isompaa kaliiberia, eikä ankkuriksi sijoitettu nimikappale jää ainakaan suurempia linjoja kaipaamaan. Nyt viistetään jo liki menneiden vuosikymmenten hitti-iskelmiä, viimeisen päälle hiottujen osien loksahdellessa – tai oikeammin liukuessa kitkatta – kohdilleen. Noël Saïzonou sielukkaat vokaalit tuovat silti suurimpaankin juhlasaliin ripauksen maanläheisyyttä ja nitovat lopputulosta kiinni orgaanisiin pintoihin.

Rakkaus on voimaa ja rakkaudenvoiman voi tuntea väreilevän paksujen äänimattojen läpi, torvien, perkussioiden ja jousien liittyessä lopun finaalissa. Vive L’amour, mitä muutakaan tähän voisi enää todeta.