Bowels of Suffering: (B.o.S) 2.0

Omakustanne

Ranskalainen industrial metal on harvemmin vastaan tuleva asia, mutta genren opit hallitseva Bowels of Suffering pyrkii muuttamaan tilannetta hanakasti. Ranskalaiset eivät toisaalta tee markkinoimisasioitaan helpommiksi pitäytyessään itsepäisesti ranskan kielen käytössä, mikä luo väistämättä kielimuureja.

Ihan jo nimestä voi päätellä, että (B.o.S) 2.0 olisi toinen pitkäsoitto, tai ainakin jotain muuta kuin esikoinen, mutta en saanut moiseen selvyyttä. Levyn mukana saapui kyllä hienot printtimateriaalit, mutta ne kaikki ovat ranskaksi, eikä kulttuurikieli ikävä kyllä taivu allekirjoittaneelta. Verkon puolella tilanne on sama, joten Bowels of Suffering saa kertoa kaiken oleellisen sävelin.

Industrial toteutuu tuhtina elektronisuutena ja erittäin paksuina sähkökitaravalleina, eikä industrial-sanan kaveriksi ole vaikeaa sovitella metal-termiä. Toki ryhmä hetkittäin nostaa jalkaa kaasulta, tai kättä valtaisalta metallivivulta, mutta tuhdin murisevat sähkökitaravallit ovat alati väijymässä tilaisuutta hyökätä eteen. Toisinaan ratkaisu on toimiva, kuten vaikka Deus X Makina -raidalla, eikä avaukseksi fiksusti sijoitettu 618MT ainakaan kärsi lievästä (yli)teatraalisuudestaan.

Siinä missä yhdeksän kymmenestä tekijästä olisi jättänyt periaatteessa pianolla kulkevan Saddest Mind -raidan eteerisemmäksi balladiksi, ottaa Bowels of Suffering nytkin isot kitarat ja äänivallit kavereiksi. Lopputulema on takova lievästi nuoren Rammsteinin hengessä, mutta teutoneille ominainen kumma groove puuttuu. Siinä missä mestarit osasivat hyödyntää nimenomaan koneen ja ihmisen jännitettä jäävät oppilaat vielä opiskelemaan nyanssien tärkeyttä koulun jälkeen.

Kieli on siis ranska ja ranskana se miltei sataprosenttisesti pysyy, vaikka monen kappaleen otsikko on englanninkielinen. Toisaalta Marquis de Lanuitin matalammalta möyryävä murinalaulu ei jää kaipaamaan lontoota tuekseen. Gaïan roolin itselleen saanut Géraldine Gadaut sen sijaan omaa eteerisemmän äänen ja ainahan verkon käännöskoneita voivat hyödyntää elämän puun tarinaan lisävalotusta halajavat kuulijat.

Eikä (B.o.S) 2.0 ole tarina vain ihmisistä ja heidän tekemisistään, vaan niin persoonallisuuden saanut teknologia kuin koko eläväisen todellisuuden sisäänsä sulkeva ykseys pääsevät ääneen. Ei mitään heppoista kamaa siis, mutta metrimetalliksi tarpeettoman usein taantuva musiikki ei pysy korkealle kohotetun riman mukana. Se on suuri harmi, sillä kunnianhimoa ja aineksia olisi vaikka mihin. Jos vaikka ensi kerralla ei kaikkea tehtäisi niin mahdottoman korkeaksi, äänekkääksi, isoksi ja vaikuttavaksi, niin fokus ei kuunnellessa välttämättä lipsahtelisi.