Cane Hill: a piece of me i never let you find.

Out Of Line

Metalcoren uudempaa aaltoa edustava yhdysvaltalainen Cane Hill julkaisi 10-luvulla pari pitkäsoittoa ja EP:tä, mutta allekirjoittaneen kohdalle niistä yksikään ei tainnut osua. Englannin kielen oikeinkirjoitussäännöille pisteineen kaikkineen pitkät antava a piece of me i never let you find. -levy on ensimmäinen studiopitkäsoitto sitten alkuvuonna 2018 ilmestyneen Too Far Gonen, joten jatkoa on todella saatu odotella fanien keskuudessa.

Musiikkihistorian sivuja lukiessa bändin soundiin on yhdistetty mm. industrial ja nu metal, mutta ainakin kolmannella virallisella studioalbumillaan Cane Hill soundaa kovin pohjoisamerikkalaiselle metalcore-pumpulle. Toki taustoilla kuullaan kaiken maailman elektronisia efektejä ja kakun koristetta, mutta todellinen potku lähtee tutusta rummut-basso-kitara -kolmikannasta. Nykyinen nelikko on soittanut yhdessä jo vuosikymmenen, mikä realisoituu tarkkana ja joustavana bändisoittona.

Ankkurinumero Fade (Into you) on malliesimerkki raskaan soundin ja herkkien, melodisempien hetkien yhdistelystä, joka parhaimmillaan on todellista äänialkemiaa. Yhdessä aiemmin kuullun Fade-sisarusraidan kanssa kaksikko luokin jännittävän sillan albumin sisälle. Näin suoria linjoja kun harvemmin kuullaan ja osuvampaa olisi ollut antaa raidoille vain järjestysnumerot I ja II. Draamaa osataan ja uskalletaan rakentaa ahkerasti, mutta usein kuulijalle (tai ainakin allekirjoittaneelle) tulee vaikutelma rystyset valkoisina yliyrittämisestä. Soundi on isoa, tunteet isompia ja kaikki laajennetaan silmät kiiluen vielä mammuttikokoluokkaan.

Puoli vuotta sitten sinkkuputken aloittaneet The Midnight Sun ja Ecstasy in Grief viskataan tietysti heti intron perään tuleen ja etenkin ensinnä mainittu on melkoista metalcore-myllytystä. Ecstasy in Grief pistää pikavaihteen silmään ja on jo turhankin raakaa mäiskettä rakenteisiinsa ja ideoihinsa nähden, mutta onneksi perään soiva I Always Know We Were Doomed nostaa sentään jalkaa kaasulta. Ja otsikkohan kertoo taas heti kättelyssä kaiken olennaisen.

Muoto on hallussa ja markkinat herkkinä, mutta omaan korvaan Cane Hill kuulostaa harmillisen tusinaiselta ryhmältä. Mikä olikaan se oma juttu, oma kulma?