Tigerlily: Tigerlily

Emsalö

Tigerlily on nimenä hieman konstikas, koska sitä käyttää useampikin taho, mutta nyt on kyse Dave Lindholmin kipparoimasta uudesta bändistä. Voimatrion muut jäsenet ovat rumpali Gilbert K. Kuppusalmi ja basisti Mikko Löytty, eli hartiat eivät ainakaan huoju tällä kokoonpanolla. Arvioitavaksi saapui silkka CD ilman sen kummempia PR-lappusia ja kannetkaan eivät juuri lisätietoa tihku, mutta onneksi korvat toimivat yhä. ”Gibson Les Paul kiinni Marshalliin, eikä mitään muuta”, kuten Lindholm homman kiteyttää.

Kymmenen siivun kiekko on ikuistettu orgaanisen tuntuisesti nauhalle ja tuotantopuoli on pidetty asianmukaisen karsittuna, eli mitään vierailijamarssia ei ole järjestetty studiossa. Näin fokus pysyy itse asiassa ja suora ote mielestäni toimii kokonaisuuden eduksi. Musiikki on sielukasta bluesrockia, joka esitetään englanniksi ja vain kolmesti puhkaistaan neljän minuutin rajapyykki. Dave on nähtävästi enimmäkseen äänessä, mutta muutkin herrat osallistuvat lauluhommiin. Tämä antaa mukavasti syvyyttä, jolla Magic Sticks saa taikansa toimimaan ja The Good One vahvistuu huimasti pienellä vokaalitempulla.

Perusjutut ovat napakasti hallussa ja Hey You takoo kivan kulmikkaasti, kun taas Swingin’ Rome pyöristää turhat kulmat rullaavalla soundillaan. Pyörää ei todellakaan keksitä uudelleen, mutta että tuntuu hyvältä kuulla Hey ja Jee -huudahduksia niin tällä raidalla, kuin pitkin kiekkoa. Kitaran rosoinen soundi menee sopivasti ruvelle ja basson vaeltelevaa vaan tarkkaa soittoa kuuntelee ilokseen, kun kivet rymistelevät alas mäkiään. The Blue Cat ja Close eivät voisi suorempi bluespuristeluja olla, ja siltit biisit imaisevat mukaansa hoilaamaan kertosäettä, sitähän se kaikki on.

Tigerlily puksuttaa noin 36 minuutin ajan ja tekee juttunsa hillityn tyylikkäästi. Maailma ei järky, kun Now Up rypistelee lopulta kulman taa, mutta sielussa on puhdistunut olo ja kaikki maistuu taas hivenen paremmalta. Perusasioita, tuiki tärkeitä perusasioita.