Sisin: Tuli sisälläni

Omakustanne

Sisin on jo pariin otteeseen ollut esillä Desibeli.netin sivuilla, mutta kesti kieltämättä hetken muistaa seitsemän vuoden takainen Isku sydämeen -albumi. Kiekkojen välissä rokkaavaa raskasmetallia takova Sisin on julkaissut vain yhden sinkun, joten eipä tässä ole toisaalta ollut paljon tilaisuuksiakaan kuulla nelikon rytyytystä.

Edellä mainituista syistä yllätyin hienoisesti, kun albumin energinen ja räyhäisä rockmetalli täytti ensi kertaa tupani. Harvemmin raskaampi musiikki kuulostaa ensiluokkaiselta niin ensimmäisellä kuin vielä viidennellä kuuntelukierroksella, koska nopeasti tarttuva päästää usein myös yhtä nopeasti irti. Vakaa voimallisuus on siis harvinaisempaa, mutta Sisin iski heti kättelyssä voimalla ja pitää mainiosti pintansa kovemmassakin tehosoitossa. Kristian Kriikkulan vokaaleissa riittää yllin kyllin rosoista soraa sekä melodista siipeä, eivätkä isommatkaan kertosäkeet tuota herralle ongelmia. Ja kertosäkeitä modernimpaan rockmetalliin on uskallettu sovittaa rohkeasti, eri suuntausten värittäessä menoa raidalta toiselle.

Kolme vuotta sitten sinkkuna julkaistu Tuli sisälläni on selkeä helmi tiukassa joukossa, vaikka paukutus kovaa onkin, mutta myös Lyhyen tähtäimen suunnitelma nostaa albumin alkupuolen voimapisteröykkiötä kummasti. Pääsyypää tuo pöydälle jopa joitain nu-metal pohdintoja, kun pohjoisamerikkalaista soundia sekoitetaan toisenlaiseen pohjoiseen. Yllätyksiä osataan ujuttaa mukaan ja niiden ansiosta albumin kantokyky kasvaa mielestäni selvimmin, eikä touhu toisaalta sorru erikoisuuden perässä laukkaamiseen. Kaikella on paikkansa ja tarkoituksensa, tai ainakin moiseen on aina pyritty.

Runttaus on hallussa, mutta Sisin osaa tehdä muutakin, kuin vain kaataa isoja kivipinoja niskaan. Rajallinen takoo melodisuudesta itselleen lisänostetta ja Sateen uhka lähtee laventamaan sivusuunnassa pakettia. Rauhallisempi sipaus olisi saattanut tehdä terää myös parille hiukan jumittavalle raidalle, mutta vaikeahan näitä viivoja on vesiin piirtää.

Selviytymisen ABC lähtee vaeltelemaan jälkimmäisellä puoliskollaan jännittävästi ja Elämästä kuolemaan varioi myös onnistuneesti tyyliä. Fakta on kuitenkin se, että tankoihin on lisätty rautaa ja se myös tuntuu albumin reilussa 48 minuutissa. Nähtäväksi jää mitä suunnan säätö tarkoittaa pitkässä juoksussa, mutta toivottavasti jotain liikettä nähtäisiin hieman useammin julkaisujen saralla.