Julkaistu: 15.05.2024
Arvostelija: Mika Roth
Omakustanne
Raskaammista musiikillisista ympyröistä tuttu Folk-Röntynen soittaa soolona folkahtavaa ja tummaa kamaa, joka osuu komeassa kaaressa laariin ”jotain muuta”. Southern Gothic sanottaisiin isossa maailmassa, mutta suomen kieli ja suomalaisugrilainen sivuviba tuovat soppaan makua siinä missä banjokin.
Folk on rajaton riemu, ja murhe, kuten olemme monesti saaneet huomata. Folk-Röntynen on selvästi kuunnellut niin Tom Waitsin kuin Tuomari Nurmionkin oleelliset seikkailut romupihafolkin parissa, mutta herran itsensä mukaan nimetty levy on kaikkea muuta kuin hengetön pastissi. Etenkin sana ’hengetön’ on tässä räyhässä tarpeeton, koska henkiä on päästetty pakoon niin pulloista kuin menneisyyden kahleistakin. Musiikki voi tehdä monia asioita, ehkäpä tässä on samalla manattu maisemasta pois muutama demonikin. Ken tietää.
Olivat syyt, ja ehkä jopa seuraukset, sitten mitä tahansa, niin banjosta ja sanoista rakentuu mielestäni kaikki oikeasti olennainen tällä kummalla levyllä. Teksti on yhtä olennainen osa, kuin ruosteinen äänimaisema. Melodiat töksähtelevät eteenpäin ja Folk-Röntynen muuntelee ääntään, kuin mestari Waits konsanaan, sortumatta kuitenkaan yliyrittämiseen. Linja on toki vaikea ja horjuva, mutta nyt pitää vain uskoa asiaan, kuunnella asioita sanojen ja nuottien takaa.
Mies & banjo, siinä se, vaikka polkuharmonikin taustalla hiukan huilujen sun muiden kanssa tapettia liistrailee. Taustat ovat kuitenkin pienimuotoisia, vähäeleisiä ja itse sanoja & banjoa korostavia. Alussa mainittiin monitulkintainen ja -päinen tyylisuuntaus Southern Gothic, joka tietysti viittaa Amerikan maan ihmeisiin. Musiikin saralla tuo sekoittuu usein Dark Countryn yhtä vaikeasti rajattavaan varjotarhaan. Kauneus ja rumuus sekoittuvat, kauheuden ja kauneuden käydessä arvaamattomaan paritanssiin.
No mistä muusta voisi olla kyse, kun Viha ryhtyy riivattuna askeltamaan ja huilu viskelee vielä takaa yllyttäviä nuotteja. Painajainen piirtelee viehkeämmin siveltimenvedoin myrskyjään, riitaisten äänien ja sanojen pelaillessa teatraalisempaa peliään. Seitsemäs sinetti -elokuva käy sekin taas mielessä, mikä tuskin on silkkaa sattumaa.
Folk-Röntynen on sanansa sanonut ja laulunsa laulanut, mutta selvisikö mikään lopullisesti? Tuskin, eikä sekään ollut taatusti ohjelmalistalla, joten tarina jatkukoon.
Raskaammista musiikillisista ympyröistä tuttu hahmo soittaa soolona folkahtavaa ja tummaa kamaa. Southern Gothic sanottaisiin isossa maailmassa, mutta suomen kieli ja suomalaisugrilainen sivuviba tuovat soppaan makua siinä missä banjokin.
Linkit:
instagram.com/folk_rontynen
Folk-Röntynen Facebookissa
(Päivitetty 22.5.2024)