Auringonliitto: Kaikki jäljet

Elbae Records

Eläminen on – tai mielestäni sen ainakin pitäisi pyrkiä olemaan – jatkuvaa kasvua, kehitystä ja eteenpäin kulkemista. Olemme lineaarisia olentoja rajallisessa maailmassa ja todellisuudessa, joten pysähtyneisyys on luovassa työssä jo ajatuksen tasolla mielestäni järjetöntä. Auringonliitto osoitti uusien sirkkalehtien nousseen terhakkaasti viimekeväisellä Kun sä soitat -sinkulla. Viimein voitiin viskata roskakoriin iänikuiset vertailut muihin tekijöihin, koska kitarapoprockistakin voi oikeasti veistää vaikka mitä uutta ja ihan omaa.

Yhtyeen kolmas levy onkin kokonaisuutena sitten jotain muuta, jotain paljon, paljon enemmän. En vieläkään ole täysin ymmärtänyt kiekon karnevalistista ja pahimmillaan jukeboksimaista maailmaa, koska tutkittavaa ja tulkittavaa on niin runsaasti. Levyä lähdettiin kuuleman mukaan tekemään ensimmäisenä koronavuonna, kun aikaa viimein oli. Runsaus onkin levyn siunaus ja kirous, koska kymmeneen raitaan on pystytty lataamaan suorastaan huima määrä erilaisia ideoita, ajatuksia ja ratkaisuja.

Em. Kun sä soitat -sinkku saattoi antaa tarpeettoman ruusuisen kuvan tilanteesta, mutta valmistelevat julkaisutyöt uuden albumin tiimoilta olivat alkaneet jo vuotta aiemmin, keväällä 2022. Halusin vain kuolla on näin jälkikäteen katsottuna aika dramaattinen ja monitulkintainen sinkkuvalinta, jonka tekstin arvo käy luultavasti vain kasvamaan ajan myötä. 70-luvun Badding-auringon alla paistatteleva Päivät kääntyy on sen sijaan aikamatka, jota en vain tajua. En sinkkuna, en osana uutta albumia, enkä oikein kappaleenakaan, koska se yksinkertaisesti kuulostaa aivan toisen yhtyeen tekemiseltä.

Valtalinjoiltaan ryhmän musiikki on yhä poprockia, mutta kitara on suistettu ikiaikaisesta johtajan asemasta osaksi isompaa kokonaisuutta. Edes vokaalit eivät varasta parrasvaloja itselleen, vaan Auringonliitto on löytänyt itsestään erityisesti sovituksellista supervoimaa. Kolmen vuoden ajanjaksolle venyneet äänitykset ovatkin synnyttäneet melkoisia helmiä ja timantteja, joita kuunnellessa sopii sovittaa vaikka mitä viittoja harteille. Liian kaunis kuva on nimeään vähäsokerisempi muotovalio ja tätä kirjoitettaessa uusin sinkku Vierelläsi hehkuu myös lämpöä.

Ei mitään jää on taivaita (ja helvetin lieskoja) tavoitteleva post rock -monoliitti, jonka tumma syvyys ja vieraileva Naiskuoro Diskantti saavat tuntemaan itsensä pieneksi täpläksi kaikkeuden leikkuulaudalla. Lopun väistämättömyys saattaa olla jotain koronakouristelua, tai vain huuto sielun sisältä, mutta lopetukseksi biisi on joka tapauksessa melkoinen. Vielä korkeammalla, kauemmas, sivummalle ja lähemmäs taivaankantta ulottaa itsensä Kaikki jäljet. Onko tämä nyt best of Sgt. Pepper & Queen meets Auringonliitto -juttuja, vai mitä?

Kaikki jäljet -albumi nivoutuu etenkin ajalla ehyeksi, nostaen bändin kertarykäisyllä seuraavalle tasolle. Sinkut tätä jo vihjailivatkin, mutta asioiden saama dramaattinen muutos jaksaa yhä hämmentää, minua nyt ainakin.