Juppe: Feeling Bad About Feeling Sad In The Happiest Country In The World

Soliti

Lyhyet ja ytimekkäät nimet, niitä kaipaamme tuntojamme kiteyttämään, mutta voi asiat ilmaista pidemminkin rimpsuin. Kuten vaikkapa että: Feeling Bad About Feeling Sad In The Happiest Country In The World. Siinähän sitä voi sitten aprikoida ironian annostelua ja huumorin värinsävyä, koska elektronisen popin kanssa laboratorioissaan värkkäilevä Juppe ei tunnetusti tee mitään ’helppoa’ listamusaa. Ei ainakaan tarkoituksellisesti, tosin artistin taskuista löytyy aika tarttuvia pop-täkyjä.

Yksinäisyyttä ja lemmen karikoita enimmäkseen pyörittelevä FBAFSITHCITW onkin kuin se kuuluisa saippuanpala, josta ei tahdo saada millään otetta suihkussa, mutta joka silti on lempisaippuasi. Soundit ja sanat vihjailevat asioista pintojen alla, takana ja kulmien tuolla puolen, mutta mitään ei lukita lopullisesti. Eikä kissa ja hiiri taida lopettaa missään vaiheessa leikkiään yhdeksän raidan kiekolla, mikä lienee tarkoituskin. Puoli vuotta sitten sinkuissa vastaan tullut Fade on albumin selkeimmin 70-luvun kanssa flirttailevaa laitaa, jonka puoliprinceily jaksaa nostaa yhä komeasti jalkaa. Toinen vahva pala on isommin meuhkaava Getting Really Tired of Ur Shit, joka nostaa panoksia ja kestää lähemmäs neljä minuuttia, mikä on Jupen tapauksessa saavutus.

Lupaavaa kehitystä osoittava S.C.W. pistetään poikki jo ennen kahden minuutin täyttymistä ja viimeisin sinkku ennen levyn julkaisua, Teardrops on Used Vinyl, ei myöskään mielestäni käännä läheskään jokaista mahdollista kiveä pellostaan. Toki em. raukea groovepop ja soundivenkoilu viehättää, mutta jotenkin raidat vaikuttavat puolivalmiilta. Töitä on tehty mitä on jaksettu ja sitten on vain lähdetty kalaan tms. Enkä ole täysin varma, että onko kaikki raakilemaisuus ja välittömyys ihan niin positiivisiksi laskettavia ominaisuuksia.

FBAFSITHCITW on jännittävä seikkailu popin ihmemaahan, kaninkolon ollessa yllättävänkin syvän ja peilien toimiessa jatkuvasti kulkureitteinä. Pohdin edelleen kaikkia niitä reittejä, joita retroisen räväkkä Happiest Country in the World ei valinnut ja mikä kaikki jäi tavallaan puuttumaan Familiarin herkemmästä hetkestä, kun orgaanisuus sai kerrankin pullahtaa korkin tavoin pintaan. Juppe on Juppe ja levyn kai pitikin olla tällainen, mutta hiukan tässä tulee sinistä puseroon, vaikka maailman onnellisimmassa maassa elänkin.