Urhosson: Soliloquy

Pocket Echos

Vuosi 2022 on ollut monelle musiikintekij�lle haastavaa aikaa, monistakin eri syist�, kun taas toiset ovat l�yt�neet muuttuneesta maailmasta itselleen innoituksen. Urhosson on julkaissut t�n� vuonna sellaisen m��r�n musiikkia, ett� heikompaa hirvitt��, eli t�m� yhden hengen projekti kuuluu selv�sti j�lkimm�iseen ryhm��n. Soliloquy on per�ti nelj�s julkaistu pitk�soitto kuluvan vuoden puolella, mink� lis�ksi on luonnollisesti lohkottu hyv� m��r� sinkkuja, joten kiirett� on taatusti pit�nyt.

Musiikki on kautta linjan ollut ambientin ja elokuvamaisen ��nimaisemoinnin sukuista linjailua, eiv�tk� p��linjat ole muuttuneet mihink��n. Instrumentaaliketjun katkaisee viimeisen pitk�soiton viimeinen raita, Tuuli, joka on muuten samalla Urhossonin viideskymmenes julkaistu kappale kuluvana vuonna. Henkil�n ja luonnonvoiman nimi saa artistin runoilemaan melkeinp� herttaisesti ja biisi� voi pit�� omassa ymp�rist�ss��n jopa popahtavana numerona. Yll�tys on kuitenkin positiivinen ja sopii kiireisen vuoden sulkijaksi, toimien samalla majakkana tulevalle.

Albumin toisessa p��ss�, eli alussa, kuullaan puolestaan toinen sinkkulohkaisu, eik� Mosaic j�� starttipalana sein�ruusuksi, vaan aukenee kuin kaunein taideteos. Taival talvisen Metropolis-albumin nimiraidan pienoisuniversumeista syksyisen ARPS:in monotoniaan on ollut pitk� ja vaiherikas. Toisinaan olen ihastellut lopputuloksia enemm�n, toisinaan olen taas j��nyt aprikoimaan koko touhun tarkoitusta, mutta aina Urhosson on her�tt�nyt vahvoja tunteita.

Soliloquy asettuu jonnekin noiden kahden edell� mainitun ��ripisteen v�liin, ollen harmoninen, melodinen ja avaruudellisia sf��rej� sis�lt�v� s�vyis� kaunokainen. Vuosi p��ttyykin Urhossonin pajalla nousujohteiseen nuottiin ja t�t� kaunista albumikokonaisuutta kelpaa soittaa niin arkena kuin pyhin�kin.