Henna Emilia Hietamäki: Maja

Soliti

Henna Emilia Hietamäki on useammassakin sangen erilaisessa yhtyeessä kannuksiaan ansainnut artisti, jonka sooloura on lähtenyt tyystin uuteen suuntaan – ainakin aiempaan kuultuun verrattuna. Erinomainen folkpop-kappale Protesti sai allekirjoittaneen kaivamaan esiin Joan Baezin nimen, mikä ei ole muuten ihan vähän sanottu näillä suunnin.

Suomalaiseen suveen ja otsikkoon osuvasti albumin kappalemateriaali syntyi pienessä mökissä, vailla sähkön sitovaa vaikutusta. Näin ääneen pääsivät, ja siinä myös enimmäkseen pysyivät, nainen & akustinen kitara. Jälkikäteen läppärillä ja aurinkopaneelien voimalla tallennettua äänitettä kyllä rikastettiin vielä bassolla, pianolla ja koskettimilla, mutta alkuperäisen materiaalin ilmava eheys on onnistuttu pitämään elossa.

Eikä Maja ole vain elossa, vaan nämä kahdeksan yksinkertaisella ja koruttomalla tavalla kaunista kappaletta suorastaan kukoistavat kokonaisuutena. 20-luvun oravanpyörässä sähköstä ja sähköisyydestä on muotoutunut jo suoranainen kiviriippa, mutta Maja ei kaipaa oikeastaan mitään ympärilleen. Nyt on aika keskittyä pieniin juttuihin, pois jääneiden nuottien ollessa toisinaan niitä merkittävimpiä. Hietamäki on löytänyt myös herkän tasapainon karsitun ja koristellun väliltä. Eihän näissä raidoissa paljoa ole, mutta jokainen numero perustuu vahvoihin melodioihin, toimiviin ideoihin ja tarkoin punnittuun toteutukseen. Eli yhtäältä hienovaraista rakentelua, ja silti kaikki vaikuttaa hyvällä tavalla impulsiiviselta, hetkeen reagoivalta.

Pieneen kiertoon perustuva Titityy voi julistaa omaa simppeliä lauluaan, joka kaikuu sisään avoimista ikkunoista raikkaisiin ja ilmastoimattomiin sisätiloihin. Kaivan siemenen maahan keskittyy elämän ihmeellisyyteen mitä konkreettisimmin ja kun lopussa Valo tulvii itsestään, jättää tuo sopivan eteerinen ankkuriraita jälkeensä hyvän mielen. Kulkuri voi kulkea mihin haluaa, niin nykypäivässä kuin vaikka sadan vuoden takaisissa maisemissa, kuulija itse saa piirtää pisteiden väliset viivat kuten parhaaksi kokee.

Teknisesti reilusti alle puolen tunnin mitta ei täytä pitkäsoiton kehyksiä, mutta onneksemme toimivaa kokonaisuutta ei ole rikottu yhdellä tai kahdella ylimääräisellä raidalla. Kahdeksan numeroa, kahdeksan pienoista tuokiokuvaa kesäisen mökin tienoilta ja sen tienoilla pohdituista asioista, enempää ei tarvita.