Tom Tikka: This Is My Happy Face

MTS Records

Onko elämää kuoleman jälkeen, miksi näemme elon vilahtavan nopeana kuvasarjana tai filminä silmissämme, kun suuri tuntematon hipaisee lähes mukaansa? Näitä asioita on pohtinut Tom Tikka ja herran aatokset ovat saaneet rock-levyn muodon.

Tikka ei ole ensimmäistä kertaa pappia (tai muidenkaan uskontoryhmien edustajia) kyydissä, joten vaikka aihepiiri on suunnattoman haastava, pahemmat kompuroinnit jäävät puuttumaan. Silti en voinut olla hämmästelemättä joidenkin kappaleiden ronskeja sanoituksia, joissa klishe-hälytin pärisee ja naiivius ei ole kirosana. Enkä suinkaan tarttunut esimerkiksi Sweet Jesus! -biisin tekstiin em. syistä, sillä kuuntelin kiekon aluksi pariin kertaan tietämättä taustoista ja tarinoista sen enempää.

Silti: onko näin törkkivä ja alleviivaava tyyli oikeasti tarpeen? Ehkä on, ehkä ei – itse huomasin tipahtavani vain tarpeettoman usein eräänlaiseen ansamonttuun, jossa ennustin tulevat kurvit. Asioista voi puhua niin monin eri tavoin, eikä tarvitse olla mikään Bob Dylan, tai edes Heikki Salo, vaan ihan oma persoona ja persoonallisuus kyllä riittäisivät mielestäni vähintäänkin seitsemässä kerrassa kymmenestä.

Lyriikoiden takana musiikki on onneksi rikasta, vivahteikasta ja innoittavaa. Space Cowboys leijuu jossain Ziggy Stardustin ja grungenauttien välivyöhykkeellä, jossa asteroiditkin saattavat muistuttaa peilipalloja. Hunger Lines pistää hardisti rokaten ja rennosti rollaten, mikä tietysti luo kontrastia itse tekstiin. Ykkösluokan melodiakoukkuun rakentuu myös Heart’s On Fire, joka yksistään ostaa Tikan kaikki lyriikkasynnit (jos niitä nyt ensinnäkään on) anteeksi. Näin hienosti kulkevaa ja mukaansa tempaavaa musiikkia kun ei vain synny koskaan riittämiin.

This Is My Happy Face on siis hankala pähkinä purtavaksi ja kolikko, jonka puoliskot eivät voisi juuri enempää erota toisistaan. Kunnioitan Tikan tinkimätöntä tapaa luodata aihepiiriä ja etsiä vastauksia. Hän on kuitenkin mielestäni kuin teatteriohjaaja, joka pistää jokaisen näyttelijän vetämään roolinsa William Shatnerin tunteen palolla, vaikka osa rooleista olisi pitänyt antaa kevyemmän otteen omaaville.

Mutta tämähän on vain oma mielipiteeni, enkä omaa kovinkaan iloista naamataulua kaiketi koskaan, noin otsikkoa mukaillakseni.