Litku Klemetti: Kukkia muovipussissa

Luova Records

Tässä se nyt on: Litkun suomidiscolevy, jonka hän päätyi tekemään koronan halvaannuttamassa maailmassa. Rikostoverina on häärinyt Pekka Tuomi, jonka kanssa Litku on kirjoittanut, ikuistanut ja tuottanut osapuilleen kaiken. Jopa kannet toistavat kasarimaailmaa, mutta eivät silti sorru idioottimaiseen höröttelyyn. Disco otetaan haltuun tosissaan, vaan ei otsa rypyssä.

Muistan lievästi järkyttyneeni, kun viime kesän kynnyksellä Topsipuikolla aivoon porautui varoittamatta keskelle ajatuksia. Pehmoiseksi kääntyneet soundit asettuivat entistäkin petshopboysmaisempaan lepoon, kun loppukesästä Mona haaveili julisteiden ja levynkansien kaunottaresta. Sinkuista jälkimmäinen on kelpuutettu myös uudelle albumille, jota pohjustettiin taannoin vielä Tour de France -sinkulla, joka on muuten sanalla sanoen täydellinen avausraita albumille.

Litku ja suomidisco. Em. sinkkujen kanssa olin varmaankin noin 15 prosenttisesti kauhuissani ja 85 prosenttisesti innoissani, mutta nyt plussaneula painautuu jo pohjaan saakka ja takilassa on liikettä. Litkun tapa luoda musiikkia on näet edelleen perusteiltaan samaa, mitä nyt muoto on muuntunut.

Discosta voi siis löytää rockin jäämiä, minkä loistavalle idealle pohjaava Google Earth Rock jo yksistään osoittaa. Tulitukea saadaan Kateellinen lapsille rallista, jossa litkumaiset huomiot ropisevat koriin kuin punalappuiset herkut marketin iltatunneilla. Kohua enteilevästi nimetty Suuri seksipyörä on ehkä se heikoin lenkki tässä ketjussa, eikä vaahto suussa paahtava Ohjeet elämään löydä myöskään sitä viimeistä iskua vyön alle. Vaikka yritys on kieltämättä hirmuinen.

Suomidiscosta siirrytään italon puolelle, kun Poikien kyyneleet ottaa pehmeät pastillisävyt ja tuota silkinpehmeää numeroa seuraava Su 10:30 lienee tämänkertaisen biisikatraan kummallisin otus. Syntetisaattorit soivat lievästi vääristyneinä, kertojan siivotessa loputtoman oloisesti kammiotaan, aivan kuin kaikki koettaisiin jonkinlaisten linssien läpi. Hämärät varjot vaanivat jokaisen discon nurkassa, minne tuike ja kimalle eivät koskaan täysin yllä.

Tuohon kun lisätään vielä pari balladia niin kaikki pakolliset kuviot on käyty läpi. Mitä siis jäi käteen? Kukkia muovipussissa on erinomainen albumi ja hieno lisä Litkun diskografiaan, jonka seuraavaa lisää uskallan tuskin edes arvailla.