Piennar: Pauhu metsän takaa

Eclipse Music

Progehtavan poprockin pientareilla on aina tilaa, etenkin kun osaa pysytellä riittävän etäällä genren ruuhkaisimmista ympyröistä ja trimmatuimmista risteysalueista. Vuonna 2018 taipaleensa käynnistänyt orkesteri on jo aiemmin julkaissut pienempiä paketteja musiikkia, mutta nyt kasassa on kokonainen albumillinen vokalisti-kosketinsoittaja Tiina Koskisen biisikynästä irronneita kappaleita. Osa siivuista on toki kuultu jo aiemmin, mutta kuinka Pauhu metsän takaa -albumi pärjää kokonaisuutena?

Albumia pohjustanut sinkkubiisi Revolveri on edelleen yhtä väkevä numero, kenties jopa vahvempi osana kokonaisuutta. Väkeviä ovat myös vajaa puolitoista vuotta sitten Pilvet puuttuvat tasaiseen EP-levyllä kuullut Samat tähdet ja Matka. Näistä ensinnä mainittu hämmentää yhä säröisellä alullaan, joka kääntyy bassosynan ja polveilevan laulumelodian kisaksi, kun taas Matka on hitaassa rakentelussaan täydellinen avaus albumille.

Ns. uusista kappaleista Rinki napsahtaa välittömästi korirenkaasta lävitse, kun tuvalumainen pyörre piiskaa sitä eteenpäin. Säkeistöjen ja kertosäkeen välissä leijutaan hetki painottomuudessa, eikä kertsin koukkua pysty vastustamaan edes ensimmäisellä kuuntelukerralla. Kaipuu ja Vieraaseen valoon sulkevat albumin rauhallisissa tunnelmissa, kenties tarpeettomankin sävyisästi, vaikka soitinten puolella pieniä irtiottoja jatkuvasti tapahtuukin.

Koskisen kappaleiden värittäjinä yhtye on korvaamaton, tosin monissa kohdin bändin monisyistä ja eloisaa soundia on vaikea hahmottaa, ainakin ensimmäisillä kuuntelukerroilla. Kummallinen, lievästi johnlennonmainen Muistot sijoittuu levyn puoliväliin, jakaen kaihoisten torvien ja paineettoman kuljettelun avulla kokonaisuuden kahteen osaan. Tämä keidas onkin levylle tärkeä, kun Piennar ripottelee rikkaita soitinsekoituksiaan rakastaen kuulijan ylle.

Ristiriitainen, kaunis, kummallinen ja persoonallinen. Siinä muutamia sanoja, jotka nousevat toistuvasti mieleen, kun Pauhu metsän takaa raikaa kerran toisensa jälkeen. Koskinen kirjoittaa kiistatta hienoja biisejä elon taitekohdista ja ruosteisista kulmista, joiden vastavoimaksi kauniin melodinen musiikki nousee toistuvasti, mutta kokonaisuutena albumi on hivenen poissa renkailtaan. Ei paljoa, mutta sen verran, että kyyti on kuoppaisen puoleista.