• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Dream Theater: Train Of Thought

Elektra

Dream Theater on uutukaisellaan suorittanut harvennusta pop-vaikutteiden saralla. Yleisilme on nyt soundillisesti aiempaa rankempi ja juurevampi, sävellysten sekä etenkin sovitusten ollessa yhä puhtainta Dream Theateria. Metalli taivutetaan yhä progen perinteisten oppien mukaan, vain valmistustapa on hieman muuttunut. Tuotannosta vastaavat rumpali Mike Portnoy ja kitaristi John Petrucci, joten soundi on nähtävästi juuri sitä mitä yhtye on halunnutkin.

Jos ilmaisu onkin hieman suoraviivaistunut se ei ole vaikuttanut kappaleiden kestoihin ainakaan lyhentävästi. Seitsemästä biisistä viisi on yli kymmenminuuttisia, eikä aloituksena toimiva As I Am singlestatuksestaan huolimatta ujostele, vaan kestää lähemmäs kahdeksan minuuttia. Nopean ja metallisen aloitusraidan tylyjen terveisten jälkeen matka jatkuu This Dying Soulin ainakin yhtä tiukalla rypistyksellä. Vaikka paikoin tarjotaan aikamoista haipakkaa ei tarttuvien ja koukukkaiden biisien teko ole päässyt ryhmältä unohtumaan, tämän vauhdikas aloituskaksikko osoittaa nopeasti ja ehdottomasti.

Endless Sacrifice alkaa DT-tyyppisenä puoli-balladi seilailuna, jonka taivaista putoavassa kertsissä ammutaan odotetusti koko laidallinen koukkuja. Puolivälin ylirönsyilevä instrumentaali-jakso menee loputtomine kikkailuineen jo turhankin pitkälle, onneksi bändi parin minuutin multikurvailun jälkeen taas muistaa mitä kappaletta oli alkujaan soittamassa. Honor Your Father on toinen levyn hätkähdyttävän suorista tilityksistä. Portnoyn kynästä lähteneet lyriikat liikkuvat syytösten ja vihanpurkausten välimaastossa, ja intodutaanpa tässä oikein kiroilemaankin - itse sävellys on täyttä dynamiittia. Tämän jälkeen kuultava alle kolmeminuuttinen, pääosin akustinen ja rauhallinen Vacant on juuri tarvittava hengähdystauko kaiken kaahauksen jälkeen.

Levyn ainoa instrumentaali Stream Of Consciousness keskittyy taas jyräykseen. Tarttuvia teemoja esitellään nipullinen jokaisen soittimen noustessa vuorollaan valokeilaan. Puolivälissä lasketaan hieman hitaampi ja groovimpi vaihde silmään, soitannon kääntyessä miltei jamitteluksi. Levyn pisin raita, miltei vartin pituinen In The Name Of God, päättää mutkikkaan odysseian summaten levyn pienemmässä mittakaavassa. Kuten koko kokonaisuudesta on tästä kappaleesta vaikea eroittaa niitä parhaimpia hetkiä sillä jälki on tasaisen laadukasta, ja yhden osan nostaminen muiden edelle on aivan mahdotonta. Lisäksi aivan kuten koko levy, myös päätös-sävellys tarvitsee kaikki osansa toimiakseen täydellisesti.

Dream Theater ei ole tyytynyt tällä kertaa kompromisseihin. Tuloksena on levyllinen todella tanakkaa progemetallia joka kohoaa vaivatta bändin parhaimpien teosten joukkoon. Uusin luomus yhdistää aikaisempaan soundiin suorempia ja jopa thrashmaisempia elementtejä, ollen kaikin puolin tasapainoinen ja vahva teos jo vuodesta 1986 asti mukana olleelta jättiläiseltä. Saattaa olla että näinkin rankka riffipaketti ei ole bändin jokaisen fanin mieleen, mutta ennustan että tämä leka tärähtää vielä moneen metallistin nuppiin pysyviä jälkiä jättäen.

Kommenttien keskiarvo:

laurelia kommentoi 24.12.2004:

Pisteet:

Myönnän, etten ole kuunnellut montaakaan Dream Theaterin levyä, mutta niistä muutamista tämä on ehdottomasti parhain. Levyn jokaisen biisin melkein jokainen sävel tempaa mukaansa ja tätä jaksaa kuunnella kerta kerran jälkeen ja päivästä toiseen siltikään kyllästymättä.

Vaikka onkin varmaan ihan hyvä juttu, että ihmiset osaavat soittaa hyvin ja nopeasti sekä hyvin nopeasti, en ole oikein tällaisten tilutusten ystävä jota bändi harrastaa paljon. Erittäin kuunneltavasta levystä kuitenkin neljä ja puoli tähteä.

Nimetön kommentoi 29.12.2004:

Pisteet:

Hyvä levy, mutta huonompi kuin aiemmat Dream Theaterin tuotokset. Stream of Consciousness on loistava, ja muutkin ovat hyviä, mutta eivät yllä aikaisemman DT:n tasolle. Mutta kaikenkaikkiaan hyvä levy, jokaiselle joka Dream Theateristä pitää, suosittelen.

Nimetön kommentoi 30.03.2005:

Pisteet:

Viisi tähteä kaikille Dream Theaterin levyille. Dream Theaterissa parasta on se, että osataan tehdä erilaisia levyjä. Kaikki toimii hienosti ja kyllä huomaa, että porukka on täynnä ammattilaisia. Kannattaa ostaa Live At Budokan DVD -levy, niin näkee kuinka niitä instrumentteja käsitellään. Portnoy on tehnyt paljon hommaa koko yhtyeen eteen ja se näkyy. Ei ihme, että Dream Theaterin musiikkia sanotaan yleisesti ottaen muusikkojen musiikiksi.

FrozenMoon kommentoi 01.10.2005:

Pisteet:

Raskaampi Dream Theater. Selvästi levy on ottanut vaikuteita Metallicasta. Dream Theater on aina ollut hyvä yhdessä asiassa, kaikessa. Musiikillisesti ja maailman laajuisesti paras progressiivinen metal/rock yhtye. Levyssä on ainoa, mutta ei alentava miinus se, että kappaleita on liian vähän. 7 kappaletta on aika vähän, mutta silti suurin osa kappaleista on yli 10 minuuttisia, että ei ole kyseessä lyhyt levy. Levyn kolme parasta kappaletta ovat Endless Sacrifice, Stream Of Consciousness ja In The Name Of God, tämä ei tarkota sitä, että muut olisivat huonoja, vaan muutkin ovat helvetin hyvää kuunneltavaa ja mukaansa tempaavia. kyllä tästä levystä olisi voinut tiivistää sen yli 70 minuuttisen, mutta ei tämän levyn lopputulos ole muuta kuin kiitettävä.

opti kommentoi 15.11.2005:

Pisteet:

Dream Theater vaihtoi tällä albumilla astetta metallimpaan suuntaan ja menetti mielestäni samalla tietynlaista irtonaisuutta. Toki tältäkin albumilta löytyy todella tarttuvaa tavaraa kuten erittäin toimiva avausraita "As I Am". Petruccin soittotaidoista saadaan hieman tiukempi näyte päätöskappaleessa "In The Name Of God".

Pakko kuitenkin myöntää, että tämä albumi oli se, joka muodostui henkilökohtaisesti hienoiseksi pettymykseksi. Toisaalta täytyy nostaa hattua, että äijät eivät ole jumiutuneet musiikillisesti paikalleen, vaan jokainen albumi on ollut toisistaan poikkeava kokonaisuus.

Dream Theaterille on nykyään olemassa suomalainen forum osoitteessa http://octavarium.suddenlaunch3.com/

FrozenMoon kommentoi 26.03.2006:

Pisteet:

Ei ole riemulla rajaa, kun Dream Theater päättää polkaista sellaisen kiekon, että oksat pois. Kappale materiaali on mammuttimaista, mutta kun levyä on kuunnellut monia kertoja läpi, niin sitä haluaa vain lisää. Levyn seitsemästä kappaleesta viisi ovat yli kymmenen minuuttisia ja täynnä uusia muhkeita ideoita. Ensimmäistä kertaa Dream Theaterin historiassa ilmenee samoja metallisia vivahteita, joita kuulee Metallican vanhoissa kappaleissa.
Levy pyörähtää käyntiin mukavalla ja samalla hienolla live kappaleella As I Am ja jatkuu räväkkäästi alkavalla This Dying Soulilla. Endless Sacrifice on muita rauhallisempi kappale niin lyriikoiltaan kuin koko kulustaan. Kappale Honor Thy Father kertoo huonosti hommaansa hoitaneesta isästä ja muutenkin koko kappale on levyn paras kappale. Vacant on näitä Dream Theaterin uran pieniä raitoja, jotka toimivat omalla tavallaan. Stream Of Consciousness on progepoikien eräitä instrumentaali kappaleita, jotka täytyy mainita heti ensimmäisten joukossa. Viimeinen raita In The Name Of God toi vähän uskonnollisia piirteitä Dream Theaterin uralle ja muutenkin loistavimpia pitempiä raitoja koko uralla.
Livenä kappaleet ovat täyttä timanttia. Live At Budokan DVD:llä ne ovat vallan mainioita keikkaraitoja ja toivoisin niitä tulevan seuraaviin livetaltiointeihin.
Train Of Thought on monella tavalla yksi Dream Theaterin parhaimpia kiekkoja. Tietysti pakko on mainita se, että se taito pitää kappaleet koossa, vaikka tyyli muuttuu joka levyllä. Olisi pieniä yksityiskohtia voinut hioa hieman levyn miltei täydelliseksi, mutta ei siitä mihinkään enää pääse. Levyllä tuntuu olevan loppujen lopuksi liian vähän kappaleita. Levy tuntuu kaikille aluksi mahdottomuudelta kuunneltavaksi. Ei olisi ollut pahitteeksi tiivistää levyä reilut 60 minuutista 75 minuuttiin, mutta luulen, että se tuo reilu 60 minuuttinen albumin pituus on tarpeeksi elegantti.

Tämä on uusi versio ensimmäisestä arvostelusta.