Overhead: Haydenspark

Omakustanne

Pian parikymppisiään viettävä Overhead oli viimeksi esillä Desibeli.netin sivuilla, kun bändin toinen pitkäsoitto Metaepitome progeili mahtipontisesti rockin ja hevimmän materiaalin rajoilla. Sittemmin bändiltä on ilmestynyt pari pitkäsoittoa sekä DVD-julkaisua, jotka ovat hioneet sekä jalostaneet kotimaisen nelikon soundia. Viidettä albumia on työstetty useamman vuoden ajan, samalla kun ryhmä on kaventunut kvintetistä kvartetiksi.

Haydenspark on selvästi kitaravetoisempi ja rennommin rullaava kuin vaikkapa kuuden vuoden takainen Of Sun and Moon, eikä Overhead karkaa enää niin psykedeelisiin pilvilinnoihin kuin nuorempana. Kansikuva antaa ymmärtää, että Queeniakin osataan arvostaa, mutta Brian Mayn merkkipaalujen lisäksi vertailukohdaksi kelpaa mitä mainioimmin mm. kultakautensa Yes ja tuoreempi Marillion (joka on muuten huomattavasti mainettaan parempaa).

Suurin osa kappalemateriaalista on neljästä kuuteen minuuttiin kestäviä progerock-rakennelmia, joissa genren tutut kuviot käydään läpi. Tuota kaavaa rikkoo kaksi mittavampaa monoliittia, sekä olosuhteisiin nähden lyhyt balladi The Fall. Jäteistä yli 9 minuuttinen Haydenspark kuullaan jo kolmantena, ja tämä stadionrockinkin kanssa flirttaileva nimibiisi on eeppisten nousujen ja dramaattisten suvantojen värittämä fiilisten kohottaja. Kaikesta massastaan huolimatta (tai sen takia) jännite tahtoo hieman venähtää viimeisten puolentoista minuutin aikana. Ankkuriraidaksi sijoitettu Gone Too Far ei suinkaan mene liian pitkälle, vaikka otsikko moista voisi vihjaillakin. Rytmiryhmän jykevästi takomat perustukset luovatkin yhden levyn tarttuvimmista elementeistä, mitä osataan myös hyödyntää optimaalisesti.

Lyhyemmistä siivuista kärkeen sijoitetut Animation for the Poor Man ja Count Your Blessings ovat asteen keveämpiä numeroita, jotka taatusti löytävät ystäviä genren faneista. Vokalisti Alex Keskitalon soittama poikkihuilu luo väistämättömiä mielleyhtymiä myös Jethro Tullin suuntaan, mutta varsinaisia yhteneväisyyksiä Ian Andersonin poppooseen on vaikeampi osoittaa, sillä etenkin soundiltaan ja tyyliltään Overhead on selvästi uuden vuosituhannen orkesteri. Astetta raskaammin mellastavat Death by Tribulation ja Last Generation edustavat bändin metallisinta laitaa, mikä korostaa juuri modernisuutta.