Evanescence: Fallen
Julkaistu: 12.06.2003
Arvostelija: Mika Roth
Wind-Up
Evanescencen musiikki kuulostaa alkuun äärimmäisen helpolta. Taas yksi Nu-Metal -vaikutteita ottanut uusi jenkkibändi, joka katoaa parin levyn jälkeen olemattomiin – tai sitten ei. Yhdysvaltain Arkansasista ponnistava bändi ei ole mikään juuri luotu tuote, sillä se on julkaissut ensimmäisen EP:nsä jo vuonna 1998. Mutta vasta Bring Me To Lifen päädyttyä ensin Daredevil -elokuvan soundtrackille ja siltä MTV:n soittolistoille, alkoi yhtyeen ympärillä tapahtua.
Evanescence soittaa energistä (Nu)-metal-, gootti-, dark- ja hardrock -genreistä vaikutteita ottavaa musiikkia. Bändi itse välttää tosin Nu- etuliitettä kuin ruttoa, korostaen olevansa darkrock kokoonpano jonka musiikissa on ”eeppisiä ja dramaattisia piirteitä”. Sävellys- ja sanoitusvastuu lepää yhtyeen perustajien laulaja Amy Leen ja kitaristi Ben Moodyn, sekä äskettäin ryhmästä eronneen David Hodgesin, harteilla. John LeCompt (kitara) ja Rocky Gray (rummut) ovat bändissä lähinnä leipätöissä.
Levyn avaava Going Under on niin täynnä koukkuja, ettei se edes tahdo tarttua. Kappaleesta on selvästi yritetty vääntää vaikka väkisin hittiä. Nu-vaikutteiset sample-kitarariffit, kivitalon kokoinen kertosäe, tarttuvat stemmat ja helposti mieleen jäävät sanat tekevät biisistä täydellisen hitin – jopa hieman ärsyttävän täydellisen. Kakkosbiisiksi on valittu (yllätys, yllätys) yhtyeen suuri hitti Bring Me To Life, joka kieltämättä on vastustamattoman tarttuva. Raidalla vierailee 12 Stonesin laulaja Paul McCoy, jonka äänestä tulee kovasti mieleen eräskin Linkin Park, enkä usko että aivan vahingossa sillä myös musiikillisesti liikutaan Los Angelesin miljonäärien lähituntumassa. Everybody’s Fool jatkaa pitkälti samoilla linjoilla, tosin aavistuksen verran perinteisemmällä tyylillä soitettuna. Vaikka peliin heitetään jo massiiviset kuorotaustat jää jotain puuttumaan, kaikki tuntuu taskulaskimen kylmältä ja laskelmoidulta.
Juuri kun olen valmis tuomitsemaan koko pitkäsoiton täyteen unohdukseen, tapahtuu yllättävä käännös uuteen suuntaan. My Immortal alkaa pelkällä pianomelodialla, ja vaikka kuinka joka välissä odotan suurta kappaleen pilaavaa Meat Loaf –räjähdystä mahtiriffeineen, jää se tapahtumatta. Kappalehan on aivan tavallinen Enyan mieleen tuova balladi joka uskalletaan pitää yksinkertaisena balladina loppuun asti. Rohkea ja erilainen veto, josta pisteet yhtyeelle vaikkei kappale mitenkään käänteentekevä olekaan. Seuraavana soiva Haunted saa viimeistään palaamaan jääkaapilta takaisin stereoitten luokse. Aavemaisen laahaavasti käynnistyvä biisi avaa aivan uusia ikkunoita tuoreisiin maisemiin. Aavistuksen rankempi ja nopeampi, loistavat lyriikat omaava, Tourniquet avartaa vielä lisää tilaa. Todella kauniista loppuosasta saa alkunsa vielä vaikuttavampi Imaginary. Nyt liikutaan yhä vain syvemmällä modernin kohtalokkaan gootti-rockin maisemissa, biisissä on yksinkertaisen nerokkaita koukkuja ja tarttuva surumielinen melodia. Levyn vahva keskiosuus päättyy kun Taking Over Me antaa vallan takaisin tavanomaisuudelle.
Hello avaa levyn loppuosan ollen toinen ’täysiverinen’ balladi. Nytkään kappaleen tunnelmaa ei räjäytetä kitarahelvetillä Scorpions -taivaaseen, vaan luotetaan hauraaseen piano-melodiaan ja herkkään sanoitukseen – onneksi, sillä kappale on todella kaunis. My Last Breath on ainoastaan keskinkertainen ralli, joka latistuu lopussa miltei olemattomiin. Levyn päättävä Whisper nouseekin jo aivan omaan sarjaansa melkein itseään suuremmaksi rockteokseksi. Monumentaaliseksi goottivyörytykseksi lopussa kääntyvä ja koko ajan valtavammaksi paisuva kappale loppuu juuri ajoissa, vielä puoli minuuttia ja homma olisi mennyt överiksi. Nyt kappale on loistava lopetus levylle, kaikkine eksoottisine soittimineen ja valtavine kuoroineen.
Evanescence on onnistunut levynteossaan enemmän kuin puolittain, sillä yleiskuva on lopulta tuore ja rento. Yhtye on parhaimmillaan silloin kun se ei pyri miellyttämään liikaa, vaan tekee hittivapaata musiikkia rennommalla otteella. Vielä hieman enemmän omaa ja vähemmän lainattua sekä yksi omaan soundiin perustuva hitti, niin seuraavan levyn pitäisi räjäyttää pankit.
Evanescence
Yhdysvaltalainen Evanescence soittaa energistä (Nu)-metal-, gootti-, dark- ja hardrock -genreistä vaikutteita ottavaa musiikkia. Bändi itse välttää tosin Nu- etuliitettä kuin ruttoa, korostaen olevansa darkrock -kokoonpano jonka musiikissa on ”eeppisiä ja dramaattisia piirteitä”.
Kotisivut: www.evanescence.com
(Päivitetty 17.10.2006)
Kommenttien keskiarvo:
Going under on melko tavallinen rokkibiisi jossa Soitetaan samaa tavallista melodiaa, ja tahtia.
Bring me to life alkaa melko leppoisasti, mutta monelle yllätyksenä kertosäe onkin aika räjähtävä.
Every body's fool
On taas kerran erilaista musiikkia levyssä.
My immortalissa ei lähdetä räjähtelemään, vaan mennään samaa rauhallista tahtia loppuun asti. Silti biisi ei ole tylsä.
Haunted alkaa aavemaisesti ja raskaasti, melko hidas biisi.... Tota vois jatkaa loppuun asti mutta nyt tuli stoppi.
yksinkertaisesti loistava levy.
T: Evanescence-fani
Odotan innolla toista albumia.
Rakastan kappaletta Hello. Tourniquet on myöt tod. ihana ja kaikki kappaleet levyllä jyrää!!!=)
"täysiä pisteitä en anna, koska mikään ei ole täydellistä".
Harvinaisen totta.
Amy Lee on täydellinen esikuva ja muutenki tosi hyvä laulaja.
Ihania lauluja ja aivan paras bändi!!!
:)
Mun exäni kerto bändistä ja kuis ollakkaan olin iha ines !
nykyää mul on kaikkien niide jäsente nimmarit kaikke 5 albumii!
Evanescence ei ehkä sovi milleekkään hienohelmoille vaan on enemmän tarkoitettu gooteille ja hevareille !!!!!
Loistava bändi ! Älä edes harkitse ostamista vaan OSTA !
uusin albumi tuli kauppoihin 17.11.04 joten jos et tiennyt niin ostamaan se ! Terveisin: Evanescencen ehdoton ykkös fani !
i love evanescence !
Evanescencen uusin albumi on: anywhere but home (live)
Lyriikat levyllä ovat tylsiä teiniangstisia vollotuksia joita ei eivät kuuntelisi edes teinigootit.
Livenä bändi kuulostaa monta kertaa karmeammalta,Amy Leen ääni yksinkertaisesti muuttuu kirkumiseksi.
Tylsää,tylsää.
Fallen albumi lässähtää hieman viiden kappaleen jälkeen. Kaikki ovat aikalailla samanlaisia. Laulajan kaunis ääni on kyllä rautaa ja surullista välillä. Tämä surullisuus ilmenee kappaleessa My Immortal ja rautaisuus taas kappaleessa Going Under. Mutta kyseessä on kyllä melko hyvä ja kuunneltava albumi.