Jarkko Martikainen: Usko

Sakara

H�mment�v��. Tuntuu kuin viime aikoina joka toisen levyarvion yhteydess� on tullut jonkinlaisia mielleyhtymi� Dave Lindholmin klassiseen Aino-albumiin. Jarkko Martikaisen takaperoisen Raamattu-trilogian viimeisen osan kohdalla n�m� mielikuvat ovat harvinaisen perusteltuja. Aliarvostetun Toivo-edelt�j�n pelkk� akustinen kitara on vaihtunut kuusihenkiseen, s��stellen jaskaavaan ��nioikeuteen, jonka arsenaalista l�ytyv�t kitaran lis�ksi viulu, puhaltimet, kontrabasso, sello ja ly�m�soittimet. Mahtava b�ndi.

Vellu Halkosalmen poikkitaiteellinen yhtye pysyttelee kuitenkin akustisessa soinnissa. Siin� sivussa Martikainen kutoo uransa parhaimpiin kuuluvan tekstimateriaalin ja my�s useita todella komeita s�vellyksi�. Mies saa tunnetusti aivan liian v�h�n arvostusta s�vellystaidoistaan, sanoitusideoiden korostuessa. Toisaalta, n�m� kaksi puolta kulkevat Martikaisen ilmaisussa siin� m��rin k�si k�dess�, ettei t�m�nk��n levyn kappaleista kuin pari hassua s�v�ytt�isi vaikkapa vieraskielisen�; molemmat puolet ovat levyll� harvinaisessa harmoniassa.

Martikainen tutkii Uskoa samoin tavoin kuin edelt�ji��n Rakkautta ja Toivoa; mahdollisimman monesta ja vinostakin kulmasta. Uskon pohdinnat eiv�t j�� pelk�n uskonnon piiriin ja teemoissa sivutaan my�s uskonpuutetta. Levy levylt� kohti Dylania hivuttautunut ilmaisu saa lakipisteens� toistakymment� s�keist�� sis�lt�v�ss� runollisessa Balladi huvijahdista �teoksessa. Yksi moniulotteisen biisin lukuisista n�k�kulmista voisi olla nyky-yhteiskunnan Odysseus, jota ei kutsu edes seireenit, mutta silti h�net on kahlittu veneeseen.

Uskoa kuunnellessa on vaikea uskoa, ett� nuoren Martikaisen teksti oli kesy, jos siin� ei lahdattu ket��n. Kypsemm�ll� i�ll� Riihim�en rantarosvosta on kuoriutunut jopa realistisen optimismin pieni marttiservo. Koko albumin tunnelma kiteytyy vallattoman Huominen on kaukana �irkkurallattelun hirtehiss� s�keiss�: Kun kyynelkaasun keskelt� n�in Gudmunssonin p��n/se nauroi: �luulittekos, ett� alan itkem��n!� Asunnottomien talonvaltaajien pienist� iloista ja suurista suruista voimansa saava rempseily on kiehtovaa tulkittavaa erityisesti hahmojen nimivalintojen ansiosta. Sen lis�ksi, ett� Gudmunsson on harvemmin kenenk��n Rapen tai Peran sukua, se sattuu olemaan my�s talouskriisiss� velloneen Islannin keskuspankin p��johtaja.

Martikainen sivaltaa my�s Suomen poliittista ilmapiiri� kertomalla tarinaa routivien peltojen hyisist� halla-ahoista. Isois� graniittirappusilla pudottaa polvilleen, kun tajuaa mist� kappaleen nimi juontuu. Vahvin riippuvuus lumoaa pienell� ja hennolla otteellaan ja Niin yksin? sek� Huolen hukkaaja ovat puhdasoppisia folk-s�vellyksi�. Jos mulla menisi todella huonosti p��tt�� trilogian uuteen versioon koko saagan avausraidasta. Ehk� seuraavaksi tutkitaan is�nmaata, uskontoa ja kotia?