Eels: End Times

Vagrant

Kun menneisyydest� l�ytyy ��rimm�isen painava ja useaan kertaan tunnustettu katalogi, niin miten ylitt�� tai edes p��st� sen kanssa samalle tasolle. T�h�n dilemmaan on Mark �E� Everett pakotettu jokaisen uuden levyn tehdess��n syventym��n ja se my�s asettaa omat paineensa Eelsin levyjen sis�ll�lle. Everett on kiistatta yksi viimeisen parin vuosikymmenen parhaista laulunkirjoittajista, eik� t�m� seikka j�� piiloon End Timesilla. Toki Everett toistaa monilta osin itse��n ja aiemmin kirjoittamiaan lauluja, mutta kukapa ei? Kun k�yt�nn�ss� koko populaarimusiikki perustuu nokkelaan kierr�tykseen, niin miksip� se ei olisi my�s Eelsille sallittua � oleellisempaa lienee se mit� n�ill� palikoilla tekee.

End Times on pieteetill� ja askeettisella otteella toteutettu folk-levy. Usein Everettin s�est�j�n� toimii ainoastaan vahvistimen kautta puhtaasti ajettu s�hk�kitara, joskus akustinen ja viel� harvemmin piano. Lis�mausteina on muutaman kerran k�ytetty urkuja ja perinteisemp�� b�ndisointia (rumpu plus basso). Koko levyn ilmapiiri on rujo ja pelkistetty, mutta samalla helposti l�hestytt�v�. Parasta antia End Timesilla ovat Everettin h�mm�stytt�v�n tarkkan�k�iset tekstit, jotka osuvat kerta toisensa j�lkeen maaliinsa, unohtamatta niihin sis�llytetty� sarkastista huumoria. Oivallinen esimerkki t�st� on itsemurhapommittajan sielunmaisemaa luotaava Paradise Blues, joka esitet��n asiaankuuluvalla ronskilla tyylill�.

Kuten kaikki Eelsin levyt (ehk� debyytti� ja Souljackeria lukuun ottamatta) End Times vaatii aikaa avautuakseen. Muutaman ensimm�isen kuuntelukerran perusteella olin jo valmis tuomitsemaan levyn er��nlaiseksi v�liteokseksi, mutta parin viikon p�ivitt�isen perehtymisen j�lkeen tulin toisiin ajatuksiin. End Times sis�lt�� kokemuksen mukanaan tuomaa viisautta, joka ei avaudu h�t�iselle ja moderniin el�m�nsykkeeseen tottuneelle sielulle. Jotkut levyt vaativat sen ett� niit� pys�hdyt��n kuuntelemaan ja ett� niihin paneudutaan kokonaisuutena. End Times on juuri t�llainen levy.