• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Timo Kämäräinen: Pulpae

Texicalli

Kitaristi Timo Kämäräinen julkaisi vuodenvaihteessa toisen levynsä nimeltä Pulpae. Vaikka kyseessä on soololevy, niin taustalla soittaa Juurihoito-niminen yhtye. Ennen tätä levyä Kämäräinen on ehtinyt olla monessa mukana. Eniten näkyvyyttä hän sai pestistään Ismo Alanko Säätiön kitaristina edellisen vuosikymmenen puolivälissä. Lisäksi hän on soittanut monien eturivin artistien levyillä. Nyt oli kuitenkin taas aika tehdä omaa musiikkia.

Harmi vain, että biisinteko ennen levyttämistä unohtui ja Kämäräinen sortuu soololevyjen sudenkuoppaan nimeltä itsetehostus. Levy on jatkuva kitarasoolojen sarja, joka on pienissä erissä kiinnostava, mutta pidemmän päälle puuduttava. Kappaleiden välillä sinällään on sopivasti vaihtelua ja levyn tyylilajiksi voisi sanoa rock-proge-jazz –kolmion. Pääosa materiaalista on instrumentaalista, mutta parilla raidalla on mukana myös laulua.

Levy alkaa menevästi Special Treatmentilla. Kappaleen alku on lupaava, mutta hyytyy nopeasti tylsäksi jamitteluksi ja päättymättömäksi kitarasooloksi. Ainoa kappale, johon sooloilu istuu, on levyn loppupuolen Foetor Oris. Sen rautalanka-revittely eroaa muusta levystä ja on paras raita ärsyttävistä taustalauluista huolimatta. Näiden lisäksi loppulevy on hitaampaa tunnelmointia. Vielä kun pääsisi tunnelmaan. Koukkuja ei ole ja biisit lipuvat ohi jälkiä jättämättä.

Kämäräinen on selvästi lahjakas muusikko. Tarvittaisiin kuitenkin joku suuntaamaan lahjakkuus oikeaan tekemiseen. Briljeerausta levyltä löytyy, mutta hyvän biisin aineksiksi se ei riitä, vaan ainoastaan nollaa tarttuvuuden. Seuraavalle levylle tiukka tuottaja laittamaan taiteilija kuriin, niin tuloksena olisi jotain parempaa.

Kommenttien keskiarvo:

kiekko kommentoi 31.01.2010:

Pisteet:

Oma kokemukseni Pulpae levystä oli aivan erilainen kuin Tiensuun, kappaleiden nimet olivat samoja kuin levyssä jonka itse kuuntelin, kaikki muu olikin sitten erilaista. Itsetehostus sanana kuulostaa väärälle levyllä jossa on soittamassa kolme kitaristia, kuka heistä on se itsensä tehostaja.
Avausraita, Special treatment, kasvaa Kämäräisen ja Viinikaisen hauskan vuoropuhelun jälkeen spektaakkelin omaiseen mahtipontisuuteen ja lyhyen bassosoolon jälkeen vaimenee ja jättää varmasti monen kuulijan hymyilemään. Kappaleessa My dirty diary Kämäräinen näyttää mitä kitaralla voi tehdä ja miten tehdä se tunteikkaasti, jos tämä on itsetehostusta niin sehän on hieno asia. Mr.Fastfingerin soolo pop/disco/jazz biisissä No Grudge oli hauska koukku jollaisia koko levy on täynnä, toisena hyvänä esimerkkinä mainittakoon John's Suitcasen flamenco tyylinen käsien taputus kohta. Kaikki levyn muusikothan ovat lahjakkaita ja hallitsevat todellakin oman instrumenttinsa. Bändi soittaa hyvin yhteen, säilyttäen ilmavuuden ja luovuuden jonka tuottaja varmasti olisi saanut tapettua tekemällä levyn tiettyyn muottiin. Biisit ovat loppuun asti mietittyjä ja niissä on sanomaa ilman lauluakin enemmän kuin monessa muussa nykyajan tuotoksessa. Itse olisin kuitenkin kaivannut paria kappaletta jotka olisivat olleet kokonaan laulettuja, aivan perinteiseen tyyliin. Kokonaisuutena kuitenkin hieno, jota ei valitettavasti tulla näkemään listoilla.

TM kommentoi 05.03.2010:

Pisteet:

Mielestäni Kämäräinen onnistuu Pulpae-levyllä erinomaisesti! Levyllä on uskallettu rohkeasti mennä kohti juurevuutta ja uusia tapoja rakentaa kappaleet. Huomioisin mm. Special Treatment -kappaleessa käytetty laulu-väliosa perinteisen kitarasoolo-väliosan sijaan. Kiitos myös muille upeille kitaristeille, joiden soolot onkin levyn kansiteksteihin merkitty. Mukava että jazziakin osaavat muusikot uskaltavat soittaa myös rumasti.