• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Paidarion: Hauras silta

Olen yleensä melko kärsivällinen musiikin suhteen, ja yritän antaa arvostelemilleni levyille mahdollisuuden, vaikka ensipyöräytys huonolta kuulostaisikin. Mutta kaikkeen en sentään minäkään pysty. Kotimaisen Paidarionin Hauras silta on sellainen albumi, jota kuunnellessa elämä tuntuu valuvan täysin hukkaan, sekunti sekunnilta. Olen kuunnellut levyn kahdesti, enkä takuulla tuhlaa kallisarvoista elämääni tähän sen enempää.

Paidarion soittaa kotisivujensa mukaan progressiivista rockia ”ilmavoimien osastolta”. Jälkimmäinen määritelmä viittaa uskonnollisiin lyriikoihin. Jos olisin progen ystävä, lähettäisin luultavasti yhtyeen fanipostiin uhkailukirjeitä, jossa vaadittaisiin poistamaan lempigenreni nimi sivuilta. Paidarionilla ei ole nimittäin mitään tekemistä progressiivisen eikä rockin kanssa. Yhtyeen näkemys progressiivisuudesta on se, että kappaleen mitta venytetään 8 minuuttiin soittamalla se kahteen kertaan lähes identtisenä, kuten kappaleessa Kultapallo. Rockia lienee se, että kaikissa kappaleissa on useita sooloja, jotka saavat Timo Tolkinkin näyttämään tyylikkyyden perikuvalta.

Paidarionilla on kahdenlaisia kappaleita: huilumelodioiden ryydittämiä keskitempoisia haukotusvirsiä ja nolostuttavia ”funk”-yritelmiä. Soittajat ovat ihan taidokkaita, mutta kaikesta kuulee, että studiossa on soitettu nuoteista ilman rentouden häivää. Esimerkiksi Kipinä vedestä svengaa niin ankeasti, että tekee mieli huutaa. Sanoituksissa levitetään taivaan sanomaa niin laimein sanankääntein, että syyte kuulijakunnan aliarvioimisesta olisi paikallaan.

Aivan oman kappaleensa ansaitsee kappale Tyhjä takki, jossa arvostellaan kiireistä ja tuloskeskeistä elämänmenoa. Harvoin kuulee teosta, jossa lyriikat ja musiikki tuntuvat oikein kilvoittelevan keskenään siitä, kumpi pystyy pahempaan rimanalitukseen. Maailman väkinäisimmän soundin omaava miessolisti ja kankea groove hämmästyttävät surkeudellaan, mutta juuri kun luulee, ettei huonommaksi voi mennä, otetaan kertosäkeeseen mukaan lapsikuoro! Sanoituksia ei tarvitse edes arvostella, ne tekevät sen parhaiten itse. Vai mitä sanotte seuraavista neronleimauksista: ”vei tieni, Audi tuplaturboahdetulla pestiin saneeraajan”, ”katkesi mun, kiire aivan hulvaton/ratkesi kun, aikataulu tajuton/jos ilmavoimat mua taas suojelee/ei silloin paha pesää tee”, ”jos tuohi on se tärkein ja hukkuu kaikki muu, pääpomo antaa silloin tulosvaroituksen/yläpunkka vaaraantuu”.

Voisin kirjoittaa gradun siitä, miten Paidarionin musiikissa on kaikki mahdollinen vialla, mutta se tarkoittaisi sitä, että joutuisin sietämään tätä suuttumuksen olotilaa, jonka valtaan bändi minut saa. Yhtyeelle pitäisi perustaa aivan oma genrensä - hengetön musiikki, sillä Hauras silta on kerta kaikkiaan mustinta musiikillista paskaa, mitä kukaan on ikinä suoltanut. Lähettäkää minulle huonompi levy kuin tämä, niin tarjoan kaljat.

Kommenttien keskiarvo:

moksi kommentoi 27.10.2011:

Pisteet:

Luin ohjeet ensin mitä voi kommentoida. Eiköhän toi kritiikki jo itsessään ole epäasiallinen siinä esim. käytetään sanaa paska. Ehdotan että kritiikki poistetaan.

JariJ kommentoi 03.11.2011:

Pisteet:

Ei arviossa ole mielestäni mitään asiatonta. Yksi paska-sana sinne tai tänne.

moksi kommentoi 09.11.2011:

Pisteet:

Onpas koska se on toimitusten sääntöjen vastainen.

jani_e kommentoi 16.11.2011:

Pisteet:

Mihin sääntöihin moksi viittaa? Kommenttiohjeisiin, joissa sanotaan "Vältä mauttomuuksia, kiroilua, epäasiallisuuksia"? Ei niillä määritellä, onko itse arvio asiallinen vai ei.

Jos "paska" sanana häiritsee noin paljon, kannattaa a) joko jättää juttu lukematta uudestaan tai b) vaihtaa "paska" mielessään vaikka "ulosteeksi". Itse suosin jälkimmäistä, uloste tuntuu paskaa latautuneemmalta sanalta.