Jolly Jumpers: Mobile Babylon

TUG

Suomessa toimii muutama omaehtoinen pitk�n linjan rock-yhtye, joista on vaikea l�yt�� heikkouksia. Yksi t�llainen on tietysti oman polkunsa my�t� my�s menestyst� saanut 22-Pistepirkko, mutta varjoissa sen rinnalla seisoo toinenkin hivenen samoilta suunnilta kotoisin oleva persoonallinen joukko. Vaikka menestys ei ole viel� nostanut Jolly Jumpersia todelliseksi legendaksi, niin tukeva kulttimaine ja tiivis fanipohja yhtyeell� on ollut jo pitk��n. Muutama vuosi takaperin mm. The Flaming Sideburnsiss� oppinsa saanut tohtorismies Arimatti �Jude� Jutila liittyi pitk��n kolmikkona toimineen b�ndin toiseksi kitaristiksi ja yhtye tuntui saavan kummasti lis�� virtaa. Juden ja yhtyeen pitk�nhuiskean laulaja-kitaristi Petri Hannuksen kitaramittel�t basisti Marko Leuanniemen ja rumpali Keijo Pirkolan luoman shamanistisen autiomaablues-rytmipohjan p��ll� ovatkin olleet melkoisen messev�� seurattavaa.

Jo edellinen pitk�soitto Hometown Hi-Fi piti sis�ll��n vakuuttavaa materiaalia. Likainen ja melkoisen synkk� rock virtasi kaktusten lomasta kohti t�hti�... Vaikka levylt� l�ytyy erinomaisia tunnelmia ja hienoja soitton�ytteit�, on kokonaisuus hiukan rauhaton. Nyt t�m�kin on toisin. Mobile Babylon kuulostaa ennen kaikkea silt�, ett� Jolly Jumpers on ehtinyt sovittaa kemiansa yhteen ja saavuttanut rauhan. Hannuksen tulkinta etenkin on entist�kin kaihoisampaa ja kiireett�m�mp��.

Avausraita Slow Town Rules rauhoittaa kuulijan yhtyeen tummaan sanomaan: istupa alas nyt ja anna meid�n kertoa sinulle tarina... Shooting Star on j�nn�, oikeastaan kaksi erilaista osaa sis�lt�v� kappale, jossa ensimm�inen osa on sit� tutun tummaa Jumpers-poljentoa. Puoliv�liss� yhtye l�htee kuin vastapainona stemmalauluilla kevyemp��n haaveilu-maalaukseen, josta touhu nivotaan s�r�isell� kitaralla samaan tummaan virtaukseen. Selke� hitti. Kun vaellus on p��ssyt n�in hyv��n alkuun, on luontevaa jatkaa �ssill�. Jumpers-vaaniskelua parhaimmillaan polkeva Palomino kuulostaa hiukan silt� kuin Johnny Cash l�isi k�tt� Neil Youngin kanssa ja istuskelisi kitaran kanssa luovuuden puuskassa kuistilla jossain Suomen karuilla per�pit�jill�. Romuluinen kitara-ratsastus lopulla saa niskaa uhmakkaaseen nytkeeseen, rock-shamanismi on edelleen Jumpersin kulmahammas.

Sit� parasta biletyspuolta edustaa voodoo-papin kaapuun pukeutunut Boom Boom, joka on levyn tarttuvimpia, melko yksinkertaisia roketteja. Silti paahto ei t�ss� tapauksessa ole olennaista, vaan hypnoottinen rauha. Junnauksessa on sen verran ilmaa ja tilaa, ettei se miss��n vaiheessa tukahdu. Yll�tt�vint� puolta on ehk� pient� ja kepe�n kaikuista n�pp�ily� raivokkaaseen s�r�laukkaan yhdist�v� Mama I Have To Leave � ��rip�iden juottaminen on onnistunut upeasti. Mutta sitten; Mist� l�htien Jumpers on luonut Snowy Downtownin kaltaisia uneliaita ja ikuisen kauniita herkistelyj�? Ei t�llaisten laulujen ��rell� tarvitse en�� hakea mit��n, se on siin� ilman sen kummempia s�r�j� tai voodoo-hokkuspokkusta (jonka yhtye siis hallitsee my�s ��rimm�isen hyvin). Enemm�n t�llaisia on odottanut Pirkoilta... Loistavaa!

Samoilla linjoilla jatkaa my�s My Mon Amour, vaikkei luotakaan pelkk��n uneliaisuuteen. Levyn kokonaisuuden kannalta biisin kasvattaminen kohti rokkausta toimii hyvin, sill� slide-kitaralla fiilistelev� Black Betty on rauhastaan huolimatta enemm�n sit� tutumpaa hypno-poljentoa, josta on ainakin minun korvissani tullut tyrn�v�l�is-b�ndin tavaramerkki. Ja tarttuvuuttahan t�ss�kin on v�hint��n Boom Boomin verran. Taustalaulujen k�ytt� on eritt�in toimiva, shamanistisesta v�liosasta tulee mieleen jopa Paavoharjun kaltaiset neo-folkistit. Nimest��n ja tarinastaan huolimatta Sorrow Son on levyn valoisinta puolta, enemm�n keskip�iv�n auringosta nauttimista kuin �ist� haaveilua. Spirituaalin lohtu ei ole haaveellisuudestaan huolimatta edes surullista vaan iloista. Kepe� ote ja hilpe� mieli leimaa my�s The Staria, The Beach sukeltaa j�lleen siihen tummempaan puoleen.

S�vyjen kirjo ei ole koskaan viel� ollut JJ:n levyill� n�in monipuolinen ja v�rik�s � on iloa, surua, haikeutta, kauneutta, mutta my�s sit� s�r�is�� uhkaa ja vaanivaa pahuutta. Kompuraa kauneutta. Silti keitos on ��rim�isen tasapainoinen, tarttuva ja avautuu kerta kerralta paremmin. Mink�h�nlaisen itsetunnon kohotus �kurssin Jutila on vet�nyt b�ndille, kun se viimeinkin alkaa uskoa oman juttunsa todelliseen iskukykyyn? Jostain vastaavasta moisen rauhan ja harmonian on t�ytynyt synty�... T�m�n vuoden paras kotimainen rock-albumi.