• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

John McGregor: Joki

Suomen Musiikki

Kuka syntyy Englannissa, kiertää puoli maailmaa ja asettuu sitten kolmikymppisenä Fiskarsiin? John McGregor. Joki on hänen debyyttialbuminsa ja samalla miehen ensimmäinen suomenkielinen projekti. Kyse ei kuitenkaan ole räkänokkien aikuistumisharjoituksista tai edes siipien kokeilusta, sillä McGregor on ehtinyt tehdä kaikenlaista lavalla, lavan edessä ja lavan takana. Joki on monella tavalla tuore albumi, mutta samalla se on valmis ja hauraudessaankin kypsä.

Joki-albumilla John McGregorin musiikki on rauhallista yhden miehen folkia. Pääosin äänessä on vain mies ja kitara. Sävellyksissä on kunnianhimoa siinä määrin, että tylsistymään ei pääse, mutta selvää on, että mies ja kitara liikkuvat alusta loppuun saakka yksinkertaisen kauneuden nuoralla, jolta useimmat anssikelat putoavat ennen ensi askelta. Sanoituspuolella McGregor putoaakin tyhjänpäiväisyyden sudenkuoppaan muutaman kerran. Sisällöllisesti lyriikat jättävät siellä täällä toivomisen varaa, mutta tyyli on kaikesta huolimatta omintakeinen ja omaleimainen. Mielenkiinto säilyy vaivatta ja esittäminen on niin vakuuttavaa, että vastaan ei tee mieli väittää. Joki on kerrassaan vilpitön albumi. Siltä lohkotaan kaikella todennäköisyydellä useampikin sinkku, mutta äkkinäiselle iskenevät ensimmäisinä Seikkailemaan, nimikappale Joki, sekä Mitä ikinä teetkin. Varsinaisia ohilyöntejä puolituntiseen ei mahdu, mutta loppupuolella intensiteetti väistämättä hiukkasen laskee. Kolmivarttisella albumilla se voisi olla ongelma, nyt korkeintaan kauneuspilkku.

Joki on hämmästyttävä levy. McGregorin laulu riisuu aseista kirkasotsaisuudellaan, mutta parhaimmillaan mies on silti kitaran varressa. Sointi on lämmin ja vivahteikas, kaikessa yksinkertaisuudessaan jäljittelemätön. Tuotannossa apuna ollut Aki Peltonen on kaikesta päätellen keskittynyt äänittämään ja nauttimaan, ja hyvä niin, sillä joki ei kaipaa mitään lisää. John McGregor tulee todennäköisesti tekemään kasapäin kappaleita, jotka ovat yhtä hyviä tai parempia kuin ne, jotka tälle kiekolle päätyivät, mutta albumilla vallitseva läheisyyden tunne on niin intensiivinen ja kirkas, että se ansaitsee kaikki kehut ja suitsutukset. Aina joskus viereen istuu muukalainen, jonka on selvästi tuntenut jo vuosia.

Kommenttien keskiarvo:

pavevaan kommentoi 14.09.2005:

Pisteet:

Paljolti olen arvostelijan kanssa samaa mieltä John McGregorin CD:stä. Nykyisessä kiireisessä ja meluisassa maailmassa harvoin kuulee näin levollisen rauhallista ja intiimiä folk-henkistä musiikkia. Tunnelma on hauraan kaunis ja melankolinen läpi levyn, joten mitään kotibileitten bailumusiikkia tai aerobic-tuntien taustavauhdittajaa tästä levytä ei kyllä saa.

Kappaleet ovat jokainen intiimejä pienimuotoisia tarinoita, jotka kertovat oletettavasti laulajan omakohtaisista elämänkokemuksista käyttäen kielikuvina luonnon sanavalikoimaa. John McGregor viljelee sanoituksissaan paljon sellaisia ilmaisuja kuin ”valo”, ”vesi”, ”tuuli”, ”metsä”, ”meri”, ”kivi”, ”maa” , joten levy vaatii muutaman kuuntelukerran, ennen kuin kaikkien sanoituksien syvimmät tarkoitukset oivaltaa. Lyriikka onkin pääsääntöisesti pienieleisen kaunista ja harmonista, joskin samaa olin huomaavinani kuin levyn arvostelija: Muutamissa kappaleissa on sanoituksissa välillä menty loppusoinnun takia hiukan mutkat suoraksi -periaatteella.

Parhaimmalta tämä levy kuullostaa yksin kuunneltuna intiimissä ympäristössä ilman häiriötekijöitä. Harmittavan yksimielinen levyn arvostelijan kanssa olen myös levyn kohokohdista, sillä kappaleista eniten tuntemuksia ja väristyksiä saivat aikaan nimikappale Joki , levyn ”vauhdikkain” ralli Seikkailemaan , sekä koskettava Mitä ikinä teetkin.

John McGregor tuo mukavan kevyen vastapainon raskaammanpuoleiselle suomalaiselle musiikkirintamalle, ja levy on osoituksena siitä, että hyvän musiikin tekemiseen ei aina tarvita kahta-kolmea sähkökitaraa bassoilla ja rumpupattereilla höystettynä. Toivoisin levyn löytävän myös monen hevi- ja teknodiggarin CD-valikoimiin, sillä albumi on vahva todite siitä , että pieni ja yksinkertainenkin voi olla kaunista!

John McGregorin debyyttialbumi on sen verran lupauksia antava, että jään innolla odottamaan artistin seuraavaa albumia. Pientä hienosäätöä sanoituksiin ja pontevuutta ja vaihtelua sävelkulkuihin, niin tuloksena saattaa olla timanttinen kokonaisuus.