• Arviot
  • Levyt
  • Pienet
  • Livet
  • DVD
  • Kirjat
• Haastattelut
• Artikkelit
  • Ajankohtaista
  • Klassikko
  • Sarjakuvat

Forest Of Shadows: Departure

Firedoom

Kotimainen Firebox lafka on luonut itselleen uuden alamerkin, jonka nimi on linjaa vetävästi Firedoom. Tämän upouuden merkin alle on tiensä löytänyt myös ruotsalainen Forest Of Shadows, joka jäi taannoin levy-yhtiöttömään tilaan kun sen edellinen isäntä Rage Of Achilles otti ja keikahti nurin. Toisen epäonni on, kuten useasti sanottua, toisen onni, ja Forest Of Shadown nappaaminen antaakin mukavasti alkuvauhtia uudelle merkille.

Departure levyn kesto kääntyy päälle tunnin, mutta biisejä siltä ei löydy kuin viisi. Aikamoisesta hautajaissaatosta on siis tällä kertaa kyse. Kiekon mukana tulleessa saatteessa musiikkia kuvaillaan melodiseksi doom metalliksi, mikä ei kyllä kerro läheskään koko totuutta. Ensinnäkin ilmaisu on hidasta, reilusti perusdoomia hitaampaa. Tämän lisäksi kerronta käy tunnelmiltaan välillä hyvinkin herkissä ja hauraissa sfääreissä, vaikka hetkittäin metallihelvetti räjähtääkin päälle. Majesteetillisiin mittoihin kasvavista teoksista nousee väkisinkin mieleen kotimaisen Swallow The Sunin synkkyys, toisinaan meno on taas miltei Anathemamaista maalailua.

Forest Of Shadows on tätä nykyä yhden miehen, sen perustajan Niclas Frohangenin visio. Välillä Ningizziassakin Frohangenin kanssa musisoinut Micce Andersson on käynyt vähän auttelemassa, mutta Departure on silti kiistatta vain ja ainoastaan maestron levy, alusta loppuun saakka. Näin ääretön lohduttomuus kaipaisi mielestäni totaalisempaa ilmaisua, sillä nyt pitkät pimputtelujaksot syövät runttausvaiheiden voimaa tuhottomasti. Aivan kuin tässä ei oltaisi osattu päättää pitäisikö tehdä raskas doom vai kevyehkö ambient/dark metal levy. Lopputulos ei ole oikein kumpikaan näistä, ja se lopullinen pointti jäi ainakin meikäläiseltä hieman pimentoon.

Kommenttien keskiarvo:

laurelia kommentoi 03.12.2004:

Pisteet:

Sleeping death on huono valinta levyn aluksi, se on liian pitkä kaltaisekseen, eikä siitä jää mitään mieleen. En voi kuitenkaan tuomita levyä enää kuunneltuani loputkin kappaleet. Kokonaisuus on ihanan masentava, ja pidän valtavasti laulajan kuiskaavasta äänestä, joka ei mene möristessäkään pilalle. Tätä on mahtavaa kuunnella itsekseen kotona kynttilän valossa tai sitten hiljaisena taustamusiikkina.
Vaikka mieleen nouseekin hetkittäin Swallow the Sunin tuotanto, ei se pilaa levyä miltään osin. Täysiä pisteitä en kuitenkaan anna, sillä Open Wound on ainoa biisi mikä ei jää jossain vaiheessa junnaamaan paikoilleen, vaan sen jaksaa kuunnella alusta loppuun asti. On hienoa, että tällaista voi saada aikaan aivan itsekseen.