Provinssirockin lauantai � osa 2

Toisen tytt�rockib�ndin, Gore Gore Girlsin, tilalle buukattu chilel�inen reggaepumppu Gondwana n�ytti miten kunnon roots-reggae saa ihmiset hyv�lle tuulelle. Yksi Etel�-Amerikan suosituimmista ja tunnetuimmista reggae-kokoonpanoista heitti loistavan keikan Rytmi-teltassa lauantain alkuillasta. Menossa oli roima annos vauhtia b�ndin parin viikon takaiseen Maailma Kyl�ss� -festivaalin klubikeikkaan verrattuna. T�ll� kertaa rytmi ei saanut haaveilemaan raukeista iltap�ivist� hiekkarannoilla, vaan ennemmin kuumasta sykkeest� Karibian y�ss�.

Seitsem�ntoistavuotias Gondwana pohjaa reggaensa portugalin ja espanjan kielisiin aatteellisiin sanoituksiin ja kahdeksanhenkisen kokoonpanon monipuoliseen soundiin. Torvisektio on usein rytmimusiikin sielu, niin se oli t�ll�kin kertaa. Hyv�ss� reggaessa on usein jotain yhteis�llisyytt� ja hyv�� mielt� rakentavaa. Letkat kiersiv�t telttaa koko keikan ajan ja vaikka ulkona oli kuumaakin kuumempi, jengi teltassa olisi varmasti jatkanut bailaamista aamuun asti. Mahtava keikka chilel�isilt� sympaattisilta rastahemmoilta.

Maskiremmi Slipknot saapui paikalle hieman vajaamiehisen�, sill� yhdeksik�st� puuttui toinen perkussionisti Shawn. T�m� ei kuitenkaan est�nyt b�ndi� heitt�m�st� keikkaa, ja viel� hemmetin energist� sellaista. Slipknot tuntui aivan kuin hy�kk��v�n yleis�n kimppuun heti ensi sekunneista l�htien, ja yhtyeen ainoa paikalla ollut perkussionisti Chris pyrki k�ytt�m��n my�s Shawnin vapaaksi j�tt�mi� rumpuja. T�m� oli tosin haasteellista sill� skr�ts��j� Sid tuntui nauttivan vapaaksi j��neen patterin p��ll� pomppimisesta. Sid tuntuikin t�ysin itsesuojeluvaistottomalta loikkiessaan lauteilla kaiken mahdollisen p��lt� kaiken mahdollisen p��lle.

Keikka eteni raskaan lanauksen merkeiss�, vokalisti Coreyn raa�an laulun ja rumpali Joeyn ilmi�m�isen tykityksen noustessa suurimpaan asemaan. Puolessav�liss� setti��n Slipknot j�rjesti my�s yhden kummallisimmista tapauksista, mit� Provinssirockin historiasta l�ytyy. Aluksi Corey pyysi kaikkia niit�, jotka ovat riitt�v�n hulluja menem��n kyykkyyn. Alkuh�mmennyksen j�lkeen selke�sti suurin osa v�est� oli kuin olikin kyykyss�. Seuraavaksi Corey pyysi ett� kaikki hypp��v�t yht� aikaa ilmaan kuullessaan �jump the fuck up!�, ja n�in my�s tapahtui. Lienee turha sanoa, ett� n�ky oli ainutlaatuinen.

Slipknot tarjosi faneilleen m�iskett� koko rahan edest�, ja siin� sivussa muille ihmetelt�v�� pitk�ksi aikaa. Mustissa haalareissa esiintynyt ja esiintymislavansa pentagrammeilla koristanut b�ndi on uhonnut useaan kertaan lopettavansa l�hiaikoina, toisaalta retkue uhosi Coreyn suulla tulevansa viel� takaisin Suomeen. Toivottavasti herrat nollasta kahdeksaan py�rt�v�t lopettamispuheensa ja jatkavat keikkailua viel� seuraavat 50 vuotta, sill� t�llaiselle showlle on aina tilausta.

Zacharius Carls Groupille taisi k�yd� samalla lailla kuin usealle muullekin pienemmill� lavoilla soittaneille b�ndeill�. Keikan alussa suurin osa yleis�st� oli ihmettelem�ss� p��lavan m�ykk��, mutta loppupuolella my�s sympaattinen Zanzibar-lava veti jengi� hieman kevyemp��n, mutta ei kovinkaan helppoon musiikkiin. Zacharius Carls Groupilta on aiemminkin n�hty vakuuttavaa esiintymist�, mutta t�ll� kertaa se sai yleis�n t�ysin puolelleen. Anteeksipyytelem�tt�m�ll� otteella ��nt��n ja kitaraansa kohteleva Ossian on itse b�ndin sielu. Mahtavan voimallinen esiintymistyyli, persoonallinen laulutapa ja usko omaan musiikkiin tekee yhtyeest� omanlaisensa indie-b�ndien joukossa. The Doors -vaikutteisia rockbiisej� v��nnettiin Pietarin Eliaksesta ja muista mahtimiehist� tyyliin His A Man. Loistavat keikat saivat t�ss� erinomaista jatkoa, mutta mit� seurasikaan The Mars Voltan aikana -muutama tajunnan r�j�ytys lis��...

The Mars Voltan keikka jakoi festareilla mielipiteet tiukimmin kahtia. Faneille ja muille diggareille se tarjosi ehdottomasti Provinssirockin parhaan keikan. Muu festarikansa karkoitettiin lavan l�heisyydest� heti ensimm�isen kappaleen aikaan, joka kesti vaatimattomasti l�hes 40 minuuttia. Muut biisit olivat v�h�n inhimillisemm�n mittaisia ja kuultiinpa jopa uuden levyn sinkkubiisi The Widow. B�ndi soitti kuitenkin t�ysin omilla ehdoillaan ja hyv� niin. The Mars Volta todisti keikallaan, ett� se tekee mit� tekee rakkaudesta musiikkiin, ja lavaesiintyminen oli yksinkertaisesti ihailtavaa katseltavaa. Varsinkin paristo-pupun lailla liikkuvan laulaja Cedric Bixler-Zavalan ja kitaristi Omar Rodriguez-Lopezin antautuminen musiikin viet�v�ksi oli lumoavaa katseltavaa. Yleis� vaipuikin transsiin ja seurasi lumoutuneena suu auki keikkaa, jonka kuluessa sellaiset ep�ollennaisuudet kuten aika ja paikka h�visiv�t. Teltasta poistuikin l�j� ihmisi�, jotka keikan j�lkeen hehkuttivat yst�villeen kyll�stymiseen asti, kuinka vitun hyv� The Mars Volta oli ollut.

Lauantai-illan h�m�rtyess� koitti yksi juhlien suurimmista ja odotetuimmista hetkist�, kun Against All Gods kiertueellaan oleva shock-rockin ja neo-glam rockin messias Marilyn Manson otti p��lavan tunnin ajaksi haltuunsa. Mansonin supert�hteys oli helposti tunnistettavissa ensinn�kin siit� s�hk�isest� hermostuneisuudesta ja levottomuudesta, joka hallitsi yleis�� odotuksen aikana. T�m�n lis�ksi tietysti se, ett� kansaa oli odottomassa todella runsas m��r�, kertoi jotain tapahtuman luonteesta ja merkityksest�.

Viimein h�m�r�n jo laskeutuessa aluksi hiljainen, mutta nopeasti voimistuva intro lopetti odotuksen. Tumma esirippu valahti alas paljastaen estradin ja ensimm�inen varsinainen kappale, The Love Song, py�r�hti k�yntiin. T�ysi helvetti oli v�litt�m�sti irti � niin lavalla kuin yleis�nkin joukossa. Manson ei miss��n vaiheessa heitt�nyt ainuttakaan v�lispiikki�, ja kommunikoinnista yleis�n kanssa vastasivat ainoastaan iso screeni lavan taustalla, Mansonin helposti tulkittavat ja voimakkaat eleet, sek� tietenkin itse kappaleet. N�in keikassa oli tietynlaista outoa n�yt�ksen tuntua. Biisilista oli reilusti uuden Lest We Forget kokoelmalevy� mukaileva, eik� sen ulkopuolelta tainnut soida kuin viimeisen� kuultu Antichrist Superstar.

Kosketinsoittaja M. W. Gacyn soitin oli t�ll� kertaa hirttopuusta roikkuvan keinun muotoinen, ja herra antoikin tuttuun tyyliins� soittimelleen kovaa kyyti� koko setin ajan. Ainakin t�m�n kiertueen ajaksi yhtyeeseen kiinnitetty kitaristi Mark Chaussee tuntui istuvan ryhm��n hyvin, ja samoin rumpuihin loukkaantuneen Ginger Fishin tilalle tullut entinen Nine Inch Nails mies Chris Vrenna v�hint��nkin t�ytti paikkansa patterin takana. T�t� kirjoittaessa Vrennan mahdollinen j��minen tuolle tontille on viel� ep�selv��. Basisti Tim Skold jaksoi niinik��n rellest�� l�pi setin, ja kun soittokin oli viel� napakkaa ei huomattamista l�ytynyt.

Yhtyeen kolme suurta lainabiisi� soivat jokainen vuorollaan, ja Personal Jesus, Tainted Love sek� Sweet Dreams (Are Made Of This) saivatkin v�keen reilusti liikett�. N�iden lis�ksi mOBSCENE, Disposable Teens, The Dope Show, The Nobodies ja The Beautiful People huudattivat yleis�� kunnolla. Viimeisen� kuultiin jo edell� mainittu Antichrist Superstar, jota ennen taustakangas peitettiin musta-puna-valkoisilla salamalipuilla, ja estradille kannettiin suuri puhujakoroke. Tuolta korokkeelta Manson sitten julisti sanottavansa ja kun biisi loppui, loppui my�s koko keikka t�ysin varoittamatta. N�in oltiin saatu todistaa Mansonin n�yt�s, joka ei j�tt�nyt varmasti ket��n kylm�ksi � tavalla tai toisella. Settilistasta j�iv�t puuttumaan debyyttilevyn helmet Lunchbox, Dope Hat ja Get Your Gunn, joista ainakin jonkun olisi voinut hyvin mahduttaa mukaan, mutta eip� kai kaikkea voi kerralla saada.

Osittain p��llekk�in Marilyn Mansonin kanssa soittaminen, ja ekstaattisiin tasoihin nostaneen The Mars Voltan j�lkeen esiintyminen, eiv�t antaneet parasta mahdollista paikkaa �nyki-skenen� edustajalle The Braverylle. Varsinkin, kun suurin osa niist�, jotka keikkaa tajusivat tulla katsomaan, taisivat odottaa heikompaa painosta The Killersist�, Interpolista ja The Strokesista. Vaikka odotukset olivat hieman kyseenalaiset, veti The Bravery isossa teltassa kelpo suorituksen. Musiikissa l�ytyi sen verran omaper�isyytt� ja koukkuja, ett� keikan jaksoi katsoa kokonaan ja jopa innostua viisikon meiningist�. Esiintymisess� sin�ns� ei ollut mit��n vikaa. P��osassa kun olivat mustatukkaiset pillifarkkuihin ja nahkatakkeihin sonnustautuneet rock-kundit, jotka n�yttiv�t nauttivan enemm�n starailusta kuin itse soittamisesta. Kuten jo usealla keikalla, meno parani loppua kohden, jengi� saapui paikalle lis�� ja New Yorkin kunditkin taputettiin encorelle.

Omassa kotikaupungissaan esiintyv� Kuolleet Intiaanit sai kunnian sulkea esityksell��n toisen festivaalip�iv�n suuren esiripun. Y�n h�m�r�n laskeutuessa n�yt�s sai alkaa, ja Rytmi-teltta muuttui heimon k�siss� surrealistien seurahuoneeksi. Kev��ll� ilmestynyt Puuluuranko levy on pit�nyt yhtyeen kiireisen�, mutta Provinssi-y�ss� Intiaanit pystyiv�t silti vaivatta v�ltt�m��n rutiinin eltaantuneen maun. Settilista muistutti reilusti Kipsarin keikan vastaavaa, mutta show oli huomattavasti runsaampi � kiitos isomman estradin. N�ihin kuviin ja tunnelmiin olikin hyv� p��tt�� monipuolinen p�iv�, joka oli tarjonnut reilusti ihmetelt�v��.

Jatka t�st� Provinssin sunnuntaihin

Mika Roth, Nelli Korpi, Kari Koivistoinen

Kuvat: Mika Roth