Pienet II – Toukokuu 2006
Blood On Our Hands: Words Collapsing
Tamperelainen Blood On Our Hands on ollut kasassa vasta syksystä 2005, mutta jo nyt bändin linjaus ja toiminta tuntuu erittäin vakaalta. Kokemusta muissa bändeissä aiemmin keränneet jäsenet halusivat uudessa bändissä löytää venttiilin, jonka avulla patoutuneita ”musiikillisia ja poliittisia intohimoja” saattoi purkaa. Musiikkityyliksi on valittu punkahtavan rosoisesti räiskyvä metalcore, minkä voimalla tylymmätkin sanomat voidaan takoa kuulijoiden typertyneisiin päihin. Neljästä raidasta poliittisimmaksi äityy lopulta Cataclysm, mutta ei demo yhtä vallankumouksen julistusta sentään ole. Musiikillisesti yhtye on lähellä (yllätys, yllätys) nuorempaa Machine Headia sekä muita Pohjois-Amerkikan suuria alan nimiä. Raskasta junttaa tarjotaan taajaan, mutta rytyytystä olisi voinut jalostaa ehkä vieläkin tylymmäksi. Laulupuolella huuto toimii moitteetta, mutta harvat puhtaat osuudet kaipaavat vielä hiomista. Kappalemateriaali on ilahduttavan erityyppistä ja ideoita tuntuu piisaavan, joten tästä on hyvä jatkaa.
Mika Roth
Discard: Bury The Sun
Joensuussa alkuvuodesta 2004 perustettu
Discard tarjoaa tällä uransa toisella demolla neljän raidan mitallisen raivokasta death-thrashausta. Jo monesti toimivaksi todettuja
The Haunted – The Crown oppisuunnan elementtejä on lähdetty yhdistelemään
Slayer – Sepultura sukuiseen rytyytykseen. Aggressiokertoimet ovat siis halki kiekon äärimmäisen korkealla, eikä tempokaan pääse juuri laskemaan ennen loppuliukua. Ruhjovaa runttausta höystetään tarkoitukseen riittävällä melodisuusmäärällä, josta paketti saa vain entistäkin enemmän tarttumapintaa. Neljän uuden raidan jatkeeksi soitetaan vielä ensimmäiseltä demolta alkujaan löytyvä
Pulse biisi, joka nousee lätyn kovimmaksi vetäisyksi. Soundit ovat demo-osaston kärkeä, vaikka kiekkoa onkin purkitettu mm. autotallissa. Etenkin raskaaseen huutoon pohjaavat vokaalit tippuvat alasimen lailla nuppiin. Discard vaikuttaisi tämän vahvan demon perusteella olevan jo täysin valmis bändi, joten seuraava looginen askel olisi pitkäsoiton purkittaminen.
Mika Roth
Incendium: Crawling Quietly
Incendiumin edellinen demo
When Daylight Is Gone ilahdutti melodisella metalloinnillaan, vaikka laulajan englannin artikulointi pistikin pari kertaa ilkeästi korvaan. Tismalleen samat sanat voi sanoa myös tästä uudesta viiden biisin mittaisesta demosta, sillä bändin melometallinen paketti on muuten hyvin kasasssa, mutta englannin lausunta on edelleen selvä heikkous. Crawling Quietly on selvästi raskaampi ja säröisempi kokonaisuus kuin edeltäjänsä. Kitarat ovat nousseet selvästi aiempaa suurempaan asemaan ja soundista löytyy nyt aivan uudenlaista rosoisuutta, joka on Incendiumin tapauksessa erittäin tervetullutta. Kuullaanpa viimeisellä
Black Hole biisillä ihan suoraa huutoakin jo. Linjantarkistusta voi pitää onnistuneena, sillä yhtye tuntuu nyt löytäneen sen omimman soundinsa, joka oli vielä viime syksyisellä demolla hakusessa. Soundipuolella kiekko jättää vielä paljon toivomisen varaa, mutta on tässä selviä edistysaskeleita otettu, sitä ei käy kiistäminen.
Mika Roth
Inferior: We´re Gonna Kick Your Ass
Metallica-coveroinneilla aloittanut
Inferior tuo monella tapaa mieleen noiden jenkkilän elämää suurempien metallistien ensimmäisen levyn. Vaikka We´re Gonna Kick Your Ass ei todellakaan ole mikään uusi
Kill Em All, on Inferiorin intomielisessä thrashailussa jotain äärimmäisen tuttua. Reipas meno, taajaan vaihtuvat biisien osat sekä röyhkeän punk-rockahtava asenne saavat yhdessä aikaan jotain maagista. Tuo magiikka ei kuitenkaan poista sitä tosiasiaa, että demon soundit ovat suorastaa ala-arvoiset. Into ei myöskään paikkaa sitä, että kappaleiden nimistä ei ole hajuakaan – kansissa tai saatteessa kun ei mainita niistä sanallakaan. Kiekon neljästä siivusta raidat kaksi ja kolme ovat selvästi tarttuvimpia. Raita neljä hajoaa liialliseen kiireeseen ja raita yksi on puolestaan kiekon selvästi heikoin vetäisy. Toivottavasti Inferior päätyy jossain vaiheessa oikeaan studioon tekemään oikean demon, jolta löytyisi vielä biisien nimetkin. Bändi on lupaava, mutta vielä täysi raakile. Pisteet vielä mukana tulleesta kuvasta.
Mika Roth
Myrkkykieli: Kiro
Myrkkykieli on ottanut hyvän harppauksen eteenpäin, sitten edellisen
Kahleet promonsa. Suomenkielistä hard rockia ja suomimetallia soitossaan sekoitteleva oululaisnelikko nostaa uudella neljän biisin kiekolla omaleimaisuuspisteitään rutkasti, eikä suorien verrokkinimien tiputtelu ole läheskään yhtä helppoa kuin aikaisemmin, vaikka vaikutteet selvästi kuuluvatkin. Tyylillinen hioutuminen on vienyt bändiä rahdun kevyempiin tunnelmiin, vaikka rock onkin yhä se osuvin termi sen musiikista puhuttaessa. Suomenkieliset lyriikat ottavat pääroolin ja kiitos puhtaan selkeän laulun, ne myös saavat ansaitsemansa huomion. Kitara ja jatkuvasti taustalla väijyvät koskettimet luovat paksun maiseman, jota rytmiryhmä ei lähde juurikaan haastamaan. Sävellykset saavat suurimman voimansa melodioista, riffittelyn jäädessä hieman vähäisempään asemaan. Soitto tuntuu olevan jo hyvin hallussa, mutta se viimeinen kipinä jää puuttumaan. Ehkäpä asteen raskaampi tai rockimpi ote voisi saada aikaiseksi enemmän liikettä.
Mika Roth
Re-Pulse: Serenity Lost
Viime vuoden loppupuolella Desibelin
valokeilassakin käväissyt, melodista metallia soittava
Re-Pulse on takonut kasaan uuden kahden biisin mittaisen promon. Yhtye jatkaa totutun korkealla tasollaan, mutta nyt täytyy antaa täydet pinnat myös uuden kiekon tasokkaasta tuotannosta. Ensimmäisenä soiva
Exit Lie lyö oitis jauhot suuhun tunnelmallisen raskaalla ja samanaikaisesti kevyen eteerisellä tyylillään. Alla möyrivät kitarat ja koskettimet koukuttavat oitis ja matkan varrella kuullaan vielä kirpeä kitarasoolokin. Biisi saa ansaitsemansa kruunun
Katja Pieksämäen upeasta laulusta, joka tuntuu vain vahvistuneen entisestään. Kakkosraita
Serenity Lost ei pysty nokittamaan aloitusta, mutta täydentää kuvaa silti sopivasti. Melodisen metallin ja raskaan rockin suhde on ihanteellinen, kun isot soundit yhdistyvät vielä A-luokan kappaleisiin. Saatteen mukaan tässä haetaan nyt tosissaan levydiiliä, eikä moisia ajatuksia tarvitse tämän näytteen perusteella haudata. Tämänkertaisen pinon voittaja joka ansaitsisi suuremmankin yleisön huomion.
Mika Roth
Reflection Of Mind: Demo 2006
Anjalankoskelta kotoisin olevan
Reflection Of Mindin uusi demo osoittautui tavallista visaisemmaksi tapaukseksi, kun ensimmäinen vaikutelma oli lähinnä ”kuka kasasi
Alice In Chainsn uudelleen” tyyppinen tyrmistys.
Tapio Unhosen lauluääni ja tulkinta kun muistuttavat rikollisen paljon edesmennyttä
Layne Staleyta. Myös Reflection Of Mindin sävellykset liikkuvat surutta Seattlen suurten grunge-kuninkaiden jäljillä, joten tällaiselle vanhalle Alice In Chains fanaatikolle tilanne on vähintäänkin hankala. Reflection Of Mind osaa toki asiansa ja demon kolme kappaletta muodostavat trendikkään tunkkaisine soundeineen kaikkineen kovan paketin, mutta silti näin suora lainailu tuntuu hetkittäin miltei kiusalliselta. Kyseessä on nuoren yhtyeen ensimmäinen julkaisu, joten sitä muodostumassa olevaa omaa soundia ehditään kyllä vielä hiomaan. Hieman hämmentyneenä, mutta samalla toiveikkaanaa, jään odottamaan retkueen seuraavia liikkeitä.
Mika Roth
Refrain: Justice For The Undead
Kuopiolainen
Refrain soitti vielä edellisellä
Psychosis kiekollaan perinteisestä melodisesta heavya, mutta nyt hevimmästä metallista on siirrytty yhä lähemmäs hard rockin kimaltelevia kukkoareenoja. Edellisen vokalistin poistuttua riveistä uusi neljän raidan mittainen Justice For The Undead on päädytty tekemään sessiolaulajan kanssa – ja juuri vokaalipuolella siirtymä onkin kaikkein selvin. Jotenkin rockailusta tulee mieleen samanaikaisesti vanhempi
UFO, tuoreempi
Tarot ja kevyen synavetoinen kasari hard rock. Jostain noiden pisteiden keskeltä löytyykin se olennainen osa Refrainista. Tuotantojälki jättää toivomisen varaa ja kappaleista olisi saattanut paremmalla ajalla saada aikaiseksi huomattavasti yhtenäisemmän joukon. Nyt sinänsä ansiokkailla raidoilla ei tunnu olevan välillä paljoakaan tekemistä keskenään. Välityömäinen demo ei saa uutettua linjaustaan etsivästä bändistä sen parhaita puolia, mutta tärkeintähän on liike – katsotaan sitä suuntaa sitten myöhemmin.
Mika Roth
Satorium: Embraced By Pain
Pietarsaarelainen
Satorium on viisivuotisen uransa aikana ehtinyt kokeilla jo monia metallin tyylisuuntia, kunnes nykyinen suora ja melodinen thrash valikoitui viimein nelikon omimmaksi metalloinniksi. Embraced By Pain lyö kuulijan korville kaksi kipaletta, jotka on tehty varhaisen
Metallican oppeja kunnioittaen. Ensimmäisenä soiva
Bringer Of Pain voisikin vallan mainiosti löytyä jonkin vanhan Metallica sinkun B-puolelta, niin lähellä oppi-isiä tässä ollaan. Asiallisille riffeille rakentuvassa biisissä ei pienen kopionmaun lisäksi ole sen kummempaa vikaa kuin se, että vokalistin englannin lausunta on paikoitellen todella pahan kuuloista. Kakkosraita
Profanity Of Life vie thrashia asteen modernimpaan suuntaan, ollen soundeiltaan biisikaksikosta selvästi tuoreemman kuuloinen. Siinä missä aloitusraita vakuutti tapporiffeillään jää jälkimmäinen kipale kuitenkin miltei kaikilla muilla osa-alueillaan sen varjoon. Omaleimaisempi tyyli ja tasokkaampi englanninlausunta – siinä pari asia, joihin pietarsaarelaisten soisi seuraavaksi keskittyvän.
Mika Roth
Vero Electi: Itsestäänselvyys
Porissa vuonna 2002 perustettu
Vero Electi on itsekin huomannut omat
CMX, Kotiteollisuus ja
Maj Karma vaikutteensa, mutta asian tiedostaminen ei tee siitä tippaakaan helpommin hyväksyttävää. Kun tismalleen samoista lähtökohdista syntynyttä suomenkielistä raskasta rockia ja metallia riittää tätä nykyä aivan tuhottomasti, olisi oman soundin noustava selvästi määrävämpään asemaan. Nyt sanoitukset kahlaavat useimmiten läpi ne tutuimmat klisheet ja simppeleiden, keskitempoisten kappaleiden rakenteet eivät todellakaan loista persoonallisilla sovituksilla. Nimibiisillä bändi pääsee sentään jo hieman itseään karkuun, samoin keskivaiheilla soiva
Kerrasta toiseen oireilee niinikään jostain uudesta ja tuoreesta. Yhtyeen vokalisti on äskettäin poistunut vahvuuksista, joten nyt voisi olla sopiva hetki pienelle suunnantarkistukselle. Suomimetallin kentät ovat jo täynnänsä tämäntyyppistä materiaalia, joten voisiko jokin muu polku olla Vero Electin harvoille ja valituille se oikea tie?
Mika Roth
Lukukertoja: 8307
