Hevein, Rust, End Of You, Crib45

Perjantai-iltana Tavastia Metal & Rock Alliance tapahtuma tarjosi nimensä mukaisesti niin rockia kuin metalliakin, kun neljän raskaampaan musiikkiin keskittyneen kotimaisen yhtyeen rautaisannos puraisi vähintään yhtä kovasti kuin ulkona paukkuva pakkanen.

Soitto alkoi jo hieman kymmenen jälkeen, kun toista demoaan valmisteleva Crib45 kapusi lavalle. Nykyisen muotonsa vuonna 2002 löytänyt bändi katsoo musiikillisten vaikutteidensa lepäävän Perfect Circle, Tool, Faith No More ja Nine Inch Nails yhtyeiden suunnalla. Aikaa kovaa nimien tiputtelua ellen toisin sanoisi, vaikka bändin moderneissa soundeissa olikin havaittavissa tiettyjä yhtymäkohtia edellä mainittuihin orkestereihin. Vailla vakituista rumpalia oleva yhtye veti keikkansa läpi tuuraavalla rummuttajalla, mikä loi varmasti pieniä jännitteitä.

Jännitteet eivät kuitenkaan näkyneet, ainakaan millään negatiivisella tavalla, Crib45:n esiintymisessä. Verkkaisesti kasvava yleisö ei vielä alkukeikasta lämmennyt kovinkaan paljoa bändin massiivisuuteen taipuvaisesta rytyytyksestä, mutta hitaasti 6-7 henkinen (”osa-aikainen” sellisti saapui lavalle vasta muutaman biisin jälkeen) joukkio sai vallattua alaa. Spiikkien mukaan yhtyeen oli tarkoitus alkujaan esiintyä niin, että takana olevalle valkokankaalle oltaisiin heijastettu erilaista kuvamateriaalia. Idea oli kuitenkin tyssännyt johonkin ongelmaan, joten lavalle oltiin tuotu muutama televisio joissa heijastettavaksi tarkoitettu filmi sitten pyöri. Ei mikään kaikkein onnistunein ratkaisu, mutta jotain nyt sentään.

Crib45 on tiukan genrelokeroijan painajainen, sillä sen moderni ja kevytkoneistettu rockmetalli on yhdistelmä useita hyvinkin erilaisia tyylisuuntia. Raskaiden kitaroiden ja möreän mieslaulun puolesta bändi on vielä ”normaali” metalliretkue, mutta kun tätä kaaviota lavennetaan paikoin hypnoottisesti keinuvalla rytmittelyllä, runsailla koskettimilla/efekteillä sekä naistaustalaululla, kasassa on jotain paljon enemmän. Joissain kohdin soitosta nousi mieleen jo aikaa sitten hajonnut The God Machine, toisinaan taas hypnoottisuuteen taipuvaiset jenkkiorkesterit Pelican, Neurosis ja Isis tai sveitsiläinen elektro-rockin pioneeri The Young Gods. Crib45:n materiaali ei kuitenkaan yltänyt näiden esimerkkien tasolle kuin joissain kappaleissa, sillä settiä vaivasi paha epätasaisuus. Keikka antoi kuitenkin lupauksia paremmasta huomisesta, kunhan yhtye vain löytää sen omimman itsensä ja laadulliset notkumiset jäävät historiaan.

Viime vuotisella promolevyllään levytys-sopimuksen saalistanut, melankolista konevetoista ja reilun gootahtavaa rockia soittava, End Of You valloitti estradin seuraavaksi. Esikois-singlellään Walking With No One jo melkoista liikettä goottirock piireissä aiheuttanut yhtye on julkaisemassa debyyttialbumiaan Unreal maaliskuussa. Sitä ennen on luvassa vielä toinenkin singlelohkaisu, joten bändin kurssi on reilusti nousujohteinen.

End Of Youn jatkuvasti koheneva kurssi rock-markkinoilla näkyi myös yleisön määrässä ja sen aktiivisuudessa. Nyt käsiä nousi jo ilmaan ja väestä alkoi irrota hetkittäin kunnon metakkaakin. Kun yhtye vielä etenkin setin loppupuolella ryhtyi oikein yllyttämään juhlijoita moiseen toimintaan, oli tuossa noin 40 minuutin mittaisessa esiintymisessä nähtävissä myös selkeää nousujohteisuutta. Ryhmä tuntui kokonaisuudessaan olevan äärimmäisen hyvällä tuulella ja niin basisti Lede, kitaristi Jani kuin koskettimista vastaava Johnnykin osoittivat tämän ahkeralla ja hikeä säästämättömällä lavaesiintymisellään, eikä rumpali Mikallakaan näyttänyt tylsää olevan patterinsa takana. Vokaaleista vastaava yhtyeen perustaja, End Of Youn todellinen henki ja sielu, Jami ei niinikään peitellyt suurta intoaan tilanteen johdosta.

Massiivisiin mittapuihin yltävät goottirocksiivut nojasivat tarttuviin kertosäkeisiin, runsaaseen kitaran ja kosketinten yhteistyöhön sekä monivivahteiseen ja melodiseen lauluun. Nämä aineksethan ovat tuttuja jo monista menestystarinoista, mutta niiden toimimaan saaminen ei olekaan aivan niin yksinkertaista. Onneksi End Of Youn omaa kuitenkin jo ainakin puolen tusinaa kovaa biisiä, joiden kärkikastia edustivat edellä mainittu Walking With No One, tulevaa levyä edustava energinen Upside Down sekä piristävän mystistä itämaisuutta henkinyt Liar. Näillä terävillä kärjillä varustettu Tavastian setti osoittikin, että hyörinä bändin ympärillä ei ole millään tavoin yliammuttua.

Maaliskuun 29. päivä kannattaakin siis merkitä sydänverenpunaisella kalenteriin, sillä silloin julkaistava End Of Youn debyyttialbumi saattaa tarjota muutamankin positiivisen yllätyksen melodisen ja melankolisen goottihenkisen rockin ystäville.

Viimeajat keikkarintamalla hiljaiseloa viettänyt Rust on tauon aikana keskittynyt uusien biisien synnyttämiseen ja tulevan kakkosalbumin valmisteluun. Loppukesästä 2004 julkaistu debyyttilevy Softly onkin melkoinen vertailukohta, sillä tuolloin yhtyeen onnistui yhdistää Pohjois-Amerikkalaisen kitaravetoisen alternativen, massiivisesti jyrisevän post-grungen ja kevyemmän sekä melodisemman pop-kaavan parhaita puolia. Kyseinen kiekko olikin kiistatta yksi vuoden parhaista kotimaisista tuotoksista omassa genressään.

Tavastian setissä tarjottiin yleisön kuultavaksi jo monia uunituoreita kappaleita, joissa huomio kiinnittyi etenkin lisääntyneeseen raskauteen. Tässä hengessä biisilistalta oltiin jätetty pois debyyttiä edeltänyt Duran Duran coverointi Ordinary World, sekä pienoiseksi singlehitiksikin muodostunut Miss You. Perjantai-illan Rust olikin selvästi äänekkäämpi, vaarallisempi, nälkäisempi ja menevämpi kuin se yhtye jonka näin vuoden 2004 lopulla Rocksissa.

Aika näyttää kuinka pysyvästä muutoksesta on kyse, mutta moitteetta se viisimiehisen rock-koneen runttaus kulki astetta tykimmälläkin menovedellä. Uusista kappaleista ainoastaan toiseksi viimeisenä soitettu hidas grungeilu Lonely (?) ei tuntunut pääsevän missään vaiheessa oikein mihinkään, muuten tulevan kiekon materiaali kuulosti oikein lupaavalta. Onneksi keikka päätettiin Lonelyn jälkeen Softly-levyn menevään aloitusraitaan Stay Away jolloin setin jälkimaku jäi sittenkin makoisaksi lyhyen notkahduksen jälkeen. Yhtyeen live-esiintyminen oli totuttuun tapaan erittäin energinen ja loputonta voimaa uhkuva, eihän Rust huonoa keikkaa ole tainnut koskaan heittääkään.

Rustin tilanne on sangen mielenkiintoinen, sillä Tavastian keikka nostatti tulevan albumin tiimoilta oikeastaan enemmän kysymyksiä kuin vastasi niihin. Kakkoslevyn tulevaksi ensimmäiseksi sinkuksi mainostettu biisi (nimi livahti täysin ohitse) joka soitettiin setissä, vaikutti tuttuun tyyliin rikollisen tarttuvalle ja rullaavasti eteenpäin menevälle. Kyseinen vetäisy kuulostikin ehkä kaikkein eniten ”vanhalle” Rustille, muiden uutukaisten keskittyessä enemmän rankempaan rouhintaan. Mitä mahtaakaan siis vuosi 2006 tuoda Rustille...

Viime vuonna debyyttialbuminsa Sound Over Matter julkaissut Hevein lienee monelle tuttu lähinnä yhtyeenä, jossa Apocalypticassa kannuksensa ansainnut sellisti Max Lilja nykyään soittaa. Moinen lähestymistapa on kuitenkin sangen kapeakatseinen ja perustelematon, sillä Heveinin juuret yltävät niinkin kauas kuin vuoteen 1992, vaikka ensimmäisen demonsa ryhmä julkaisi vasta seitsemän vuotta myöhemmin. Kokoonpano täydentyi ja musiikillinen tyyli kypsyi hitaasti, kunnes syksyllä 2003 kasassa oli nykyinen kuusikko joka soittaa nykyisenlaista musiikkia. Musiikillisesti bändi katsoo soittavansa "metallia yli rajojen", mikä onkin ihan ymmärrettävää, kun kokoonpanosta löytyy vokalistin, basistin, kitaristin ja rumpalin lisäksi sellisti sekä viulisti. Mutta mitä tuo ”metallia yli rajojen” Heveinin tapauksessa oikein tarkoittaa?

Vastauksia alkoi tippumaan rivakkaan, kun Hevein illan viimeisenä aktina valtasi asemat. Star Wars soundtrackilla käynnistynyt keikka räjähti täydellä voimalla illan runsaslukuisimman yleisön ylle, eikä yhtye antanut rautaisen otteensa kirvota tämän jälkeen hetkeksikään yleisöstä. Sähköjäniksen lailla pitkin lavaa painanut vokalisti Juha Immonen oli alkuun jopa niin kovassa latauksessa, että se meinasi kääntyä negatiiviseksi tekijäksi. Onneksi arvon artisti sai pidettyä demoninsa sen verran kurissa, että ilta muodostui lopulta onnistuneeksi kaikkien osapuolten kannalta.

Heveinin musiikkia voinee parhaiten luonnehtia sellolla sekä viululla höystetyksi nopeaksi ja melodiseksi death-metal hybridiksi, jossa saattaa kuulla kaikuja niin Waltarin kuin muidenkin genren kokeellisten yhtyeiden suunnalta. Eli ilmoille täräytettiin suuria annoksia rankkaa tykitystä ja rosoista riffittelyä, mutta hetkittäin saatiin kuulla myös herkkiä melodioita ja tunnelmallisempaa soitantoa. Sekoite kuulostaa kieltämättä oudolle, mutta jotenkin kuusihenkinen orkesteri sai tämän kaiken toimimaan eheän kokonaisuuden lailla.

Ainakin Tavastian illassa kitara tahtoi jyrätä muut kielisoittimet tieltään, ja olisinkin kaivannut parempaa balanssia näiden soitinten osalta. Nyt Liljan sello ja Aino Piiparin viulu jäivät joissain kohdin pahasti alakynteen, onneksi tilanne ei ollut sama jokaisen biisin kohdalla. Kitaristi Leif Hedström tuki vokaaleissa ansiokkaasti Immosta, joka setin edistyessä muuttui yhä enemmän iloiseksi show-mieheksi. Laulaja heittelikin loppukeikasta yleisölle yhtyeen paitoja pariinkin kertaan ja heittelyn kohteeksi päätyi myös mikrofoni, joka joutui muutenkin kokemaan kovia. Hevein oli illan esiintyjistä ainoa, joka tarjosi oikein encorenkin taputusten palkaksi.

Kun juhlat oli juhlittu ja koitti aika lähteä kotia kohti saattoi todeta, että Tavastian perjantai-ilta tarjosi hienon kattauksen bändejä kohtuuhinnalla. Tyylillisesti edestakaisin rockin ja metallin epäselvällä rajalla liikkunut tarjonta antoi varmasti jokaiselle jotakin ja monelle vielä hyvin paljon enemmän. Kyllä tuollaisen musiikkiannoksen voimalla jaksoikin taas puskea läpi kylmän tuiskun ja hyisen tuulen.

Teksti ja kuvat: Mika Roth