TCM

Reilu vuosi sitten helsinkiläinen Rust antoi ilon aihetta jenkkityylisen alternative-rockin ystäville julkaisemalla EP:n verran A-laatuista rytkettä. Vuoden 2004 alussa yhtye nousi taas eri radiokanavien soittolistoille, kun sen biisi Miss You julkaistiin Levottomat 3 elokuvan soundtrackilla. Loppukeväästä oli vuorossa, mielestäni hieman turhan, Duran Duran coverin Ordinary World singlejulkaisu, ja nyt on koittanut ensimmäisen pitkäsoiton aika.

Softlyn yhdentoista biisin sekaan on napattu debyytti EP:ltä kolme raitaa Down, Hate Me ja Riverside, jotka edustavatkin alkutaipaleen parhaimmistoa. Syystä tai toisesta hittibiisi Miss You on päätetty jättää pois, mutta sen ”b-puolelta” löytyvä helmi Definite on sentään otettu mukaan. Myös Ordinary World löytyy biisilistasta, vaikka sillä niin väliä olisi ollut... Näiden vanhempien biisien seuraksi Rust on siis leiponut kuusi upouutta raitaa, jotka onnistuvatkin nivomaan tästä biisikatraasta tiukan kokonaisuuden.

Aloituksena toimiva Stay Away leikittelee jälleen tutun hiljaa-kovaa-hiljaa biisirakenteen kanssa, koukukkaan kertsin yltyessä rankkaan mutta melodiseen menoon. Toisena soiva Pray jatkaa rankemmin rockaavien elementtien jalostusta ja jo tässä vaiheessa huomaa bändin oman soundin vain vahvistuneen entisestään. Nyt koneitakin on otettu jo reilummin mukaan – vaikkakin vain mausteiksi. Aloitus osoittaa ettei Rust ole hukannut taitoaan tarttuvien menopalojen tekemiseen, vaan lähinnäkin päinvastoin. Tämän jälkeen soivat jo aiemmin julkaistut biisit yhteen putkeen. Rauhallisempi Down johdattaa Hate Me rutistuksen angstiseen raivoon, jota Riverside taas toiselta puolen tyynnyttää säkeistöjen uneliaammalla keinunnallaan kertosäkeiden riuhtoessa puolestaan tasaisin väliajoin pari astetta rankemmin. Definite on yhä sama timanttinen vetäisy kuin ennenkin, jonka jälkeen tarjotaan Le Bonin ja kumppaneiden rutinaa tavallisesta maailmasta.

Tämän jo aiemmin tutun junan jälkeen tarjotaan jälleen neljä tuoretta sävellystä, joista Conscious Mind avaa pelin hieman modernimmalla otteellaan. Kappaleesta nousee etenkin sen energisimmissä kohdissa parikin kertaa mieleen Suburban Tribe, tosin vain positiivisessa mielessä. Circus on tällä kertaa se kappale, joka ei vain avaudu vaikka kuinka kuuntelee, mutta heti perään soiva Dope aukeaa puolestaan sitten kummankin edestä. Viimeisenä virallisena biisinä soiva Softly rauhoittaa räiskeen päätteeksi hieman tunnelmia, toimien juuri sopivana sulkijana tasapainoiselle kokonaisuudelle. Puolisen minuuttia hiljaisuutta ja piiloraita Restless (?) antaa vielä viimeisen reippaan rock-potkun takalistoon. Vähän turhan tuntuinen bonusraita, mutta niinhän ne bonukset ovat melkein aina.

Rust yltää kolmannen kerran peräkkäin asteikollani neljään tähteen. Viiteenkin olisi taas ollut eväitä, mutta parissa biisissä on tiettyä varman päälle pelaamisen tuoksua... Joka tapauksessa Rust on leiponut kasaan levyllisen todella tiukkaa metallipitoista, kitaravetoista alternative-rockia, jota ei tarvitse häpeillä – missään seurassa. Yhtyeen soitto on vain kehittynyt entisestään, kuten sen keulahahmon Mikko Herrasen vokalisointikin. Hyvälle siis näyttää Rustin leirissä – ja älkää antako muuten levyn nimen hämätä, tämä ei ole mitään softia kamaa.