Sinkkubileet – Kesäkuu 2005
Kesäkuun sinkkukatselmus tursuaa musiikkia raskaasta rytkytyksestä letkeään rytmeilyyn, kokonaista 12 singleä tai vastaavaa on turboahdettu samaan keitokseen. Osa promoaa tulevia pitkäsoittoja, toiset pitävät faneja hereillä pitkäsoiton jälkeen ja muutamat hakeutuvat arvioon ihan muuten vain. Tällä kertaa Desibelin toimitussihteeristö hoiti homman kahteen pekkaan...
Angel: Don’t Wanna Run
Angel on yhtyeenä pitkälti sama asia kuin
Trail Of Tears orkesterissakin esiintynyt norjalaisneito
Helena Michaelsen. Michaelsen on ollut mukana Don’t Wanna Runin jokaisen neljän kappaleen teossa, ja muutenkin yhtye henkilöityy voimakkaasti häneen. Single enteilee pitkäsoittoa
A Woman’s Diary – Chapter I joka ainakin tämän julkaisun valossa tulee olemaan mielenkiintoinen tapaus. Angelin pääosin akustisissa biiseissä Michaelsenin vahva, persoonallisen värikäs ja tunnetta täyteen ladattu ääni pääsee täysiin oikeuksiinsa, ja laulu onkin kappaleiden kantava elementti. Toisena kuultava
Mother, jonka on muuten säveltänyt äskettäin yhtyeeseen liittynyt
Jan ”Örkki” Yrlund, on singlen ehdottomasti upein hetki. Laulaessaan kuolleelle äidilleen Michaelsen saa jo muutenkin vahvaan tulkiintaansa vielä roppakaupalla lisää syvyyttä. Singlen kaunis jatkumo hajoaa viimeisenä soivaan
Darknessiin, joka kirkumisineen ja ääri-äärimmäisyyksineen jää lähinnä kuriositeetiksi.
Mika Roth
Deep Insight: Hurricane Season
Fullsteam
Turkulaisbändin
debyytiltä löytyvä Hurricane Season on nelikon rauhallisimpia, tunteikkaasti kaartavia kappaleita ja sellaisena oikein onnistunut teos. Tunnelma on unelias, melko seesteisen alakuloinen.
Jukan vokalisointikin kuulostaa pääasiassa aamuyön pohdiskelulta... Toinen
Deep Insight - näyte
Air Supply on ennen julkaisematon ja enemmän sitä hiukan vauhdikkaammin synkistelevää indie-rockia. Korkealta kaartaa, mutta ihan nimibiisin kaltaista hienoa tunnelmaa ei lisäraita onnistu vangitsemaan.
Miikka Lommin ohjaamassa videossa päähenkilö suojaa kuulonsa Insightin keikalla korvalapuilla, joissa soi tietysti kyseinen biisi. Yhden idean varassa kulkeva soittovideo toimii ihan jees, vaikka tuon biisin tunnelmalla olisi voinut maalata jotain ”taiteellisempaakin”... Muun muassa
Szigetissä kesällä soittava yhtye ehti Tokiossa lyödä kättä pääministerin kanssa yhdessä
69 Eyesin ja kumppaneiden kanssa. Eli aktiivisia ollaan... Mutta ei tämä nyt mitenkään hirveästi hetkauta, kun debyytiltä on nimibiisinkin jo monesti nauttinut. Kelpaahan tuota toki radiosoitossa pyörittää...
Ilkka Valpasvuo
Foto: Jäätää
Jyväskyläläisen
Foton kahden kappaleen omakustannesingle alkaa melankolisen pyörteilevällä, raskailla ja jylhillä säröilyillä marssivalla nimibiisillä, jossa bändin nimeä kantava solisti tarinoi mahtipontisesti. Hivenen hienovaraisemmin ja jazzahtavammin asteleva
Unta pettämään vaaniskelee yhtä lailla, muttei vyöry ihan yhtä raskaasti vaan pikemminkin asteen pari groovemmin. Tummanpuhuvasta, melankolisesta ja raskaasti niskaan kaatuvasta suomirockista on siis kyse. Nelikon edellisellä Desibelissä huomioidulla
äänitteellä vertasin sovituksellisia asioita
Ismo Alankoon, ja hivenen samaa löytyy nytkin, mutta raskaus on korviinpistävä ero. Myös asiayhteydessä mainittu
CMX on edelleen utuisena muistikuvana läsnä, mutta ihan selkeästi oman näköistään musiikkia Foto vääntää. Aika tosikkomaista ja ikävä kyllä – mielenkiintoisesta sävelkynästä huolimatta – aika puisevaa on. Ehkä se raskauden ja popimman pyörteilyn kanssa tasapainoilu ei vielä ihan ole kirkastunut siihen parhaaseen teräänsä, sillä aika äkkiä nämä kaksi biisiä poistuvat korvien välistä humisemasta.
Ilkka Valpasvuo
Hannibal & Soppa: Lissää vinkunaa
3rd Rail Music
Hannibal Stark ja
Herra Soppa muistetaan tietysti parhaiten
Tulenkantajista, jossa Rovaniemi-lähtöiset herrat riimittelivät letkeästi. Sama letkeys on tallella myös miekkosten duo-proggiksella. Osaavan ja nimekkään taustaryhmän kanssa fiilistelevät sedät julkaisivat debyyttipitkäsoiton jo toukokuun lopulla, mutta ruuhkan takia tämä jo huhtikuussa päivänvalon nähnyt sinkku seulotaan vasta näin kesällä. Parempi myöhään jne...
Nimiraita Lissää vinkunaa laukkaa ja vinkuu letkeästi mukavan reippaalla ja funkkaavalla kesämeisingillä. Masseista ei tietoo, mutta silti jengi hinkumaan lissää sitä vinkunaa... Rauhallisempi
Pelin henki pistää miettimään, että ollaanko sitä isäntää vai renkiä? Niskaa nykivillä skrätseillä ja
Heli Orajärven heleällä laululla varustettu kelailu vierailee Kelassa ja meinaa flippaa, ihmisoikeudet on Turkissa, mutta silti ei pidä jäädä petiin. Kun Tulenkantajat on nostettu Telakalla, on
Hannibal & Soppa -kaksikon letkeilylle tilausta. Kesämusaa...
Ilkka Valpasvuo
Muusa: Kauniimmin kuin koskaan
Neverland Music
Helsinkiläinen suomirock-viisikko
Muusa personoituu vahvasti laulaja
Saara Soikkelin vahvaan, komeasti kaartavaan lauluun ja
Terhi Sikiön uliseviin koskettimiin. Juoksevasti rockaavan soiton kuvaavin määritelmä voisi olla ”sinfonisen jyhkeä” – suomirockin rajojen puitteissa toki. Elokuussa ilmestyvältä debyytiltä lohkaistu Kauniimmin kuin koskaan nousee isoihin orkestroituihin korkeuksiin, mutta silti tuntuu jäävän hiukan perusralliksi.
Tehosekoitin -versiointi
Tänään täällä, huomenna toisaalla vetää juurevan Tehari-rockin vielä kantavampiin stadion-mittoihin kiivaasti sykkivällä pohjavireellä. Raivokasta toki, mutta jylhyys vetää biisin tunnelatausta kohti nollia. Muutenkin tuo vimmainen puoli on hyvin hallussa, mutta herkkyys ontuu. Varmasti hyvää rokkia pitämään kansaa festarien pimenevässä yössä hereillä, mutta jotenkin kosketuspinta jää ainakin tällä näytteellä vielä hiukan huteraksi.
Ilkka Valpasvuo
One Eye Shut: Last In Line
Helsinkiläinen rock’n’roll trio
One Eye Shut vannoo perinteisen suoraan ja siloittelemattomaan jyräykseen. ”Turha rönsyily pois ja asiat kerralla selviksi” sanoo levyn saate, ja noinhan se sitten meneekin. Vuodesta 2003 kasassa ollut yhtye pistää tällä debyyttituotoksellaan tiskiin kaksi savun ja bensan katkuista raitaa, joissa rockin rajaton riemu saa rellestää esteettä. Genreviittoja tarkastellessa stoner lienee lähimpänä bändin kotipesää, ja räiskeessä on tiettyä Pohjois-Amerikkalaista asennetta. Ensimmäisenä soiva Last In Line on kaksikosta raskaampi ja junttaavampi, kun taas
Crash´n Burn nojaa enemmän kertosäkeensä voimalliseen vetoon. Kummassakin siivussa on ideaa riittämiin, vaikka ihan kaikkea sävellyksistä ei vielä saadakaan puristettua ulos. Vokalistin tyyli ja jouheva englanninkielen ääntämys tuovat kolmikolle vielä bonuspisteet.
Mika Roth
Pelican: March Into The Sea
Yhdysvaltalaisen
Pelicanin single on oikeastaan single vain kappalemääränsä mukaan. Kahdesta instrumentaalikipaleesta ensimmäisenä kuultava nimiraita March Into The Sea kestää rahdun päälle 20 minutta, ja toisena soiva,
J.K. Broadrickin remiksaama,
Angel Tearskin on yli 12 minuuttinen teos. Jossain modernin sludgen/doomin suunnilla outoilevan Pelicanin loputtoman tuntuisesta vaelluksesta voi hetkittäin löytää yhtäläisyyksiä sellaisiin bändeihin kuin
Isis ja
Neurosis. Tosin näin syvälle post-doomin tai avantgarden aarniometsiin ei kumpikaan mainituista ole vielä urallaan yltänyt. March Into The Sea on mammuttimaisista mitoistaan huolimatta sujuvasti etenevä kokonaisuus, jossa on erotettavissa selviä osia. Kappale kehityy, muuntuu ja tasaantuu hitaasti alun aggressiivisemmasta kulusta lopun vaimeampaan tunnelmointiin. Angel Tears on saanut Broadrickin käsittelyssä konemaisemmat soundit, ja kipale kääntyykin lopussa jo lähelle ambientin kenttiä. Suositeltavaa musiikkia heille, jotka saavat em. yhtyeiden soitosta tai vaikkapa
Godfleshin taonnasta mielihyvää.
Mika Roth
Pooma: Don’t Sigh
Helsingissä vuonna 2000 perustetun
Pooman kahden biisin promo ei välttämättä ensinkään kuuluisi sinkkukarkeloihin. Kun se kuitenkin biisimäärältään sopii hyvin samanpituisten rykäysten sekaan, niin tännehän päätyi. Laajemman, kesäkuussa julkaistun eepeen kaksi musiikkinäytettä kuulostavat ihan ensinnä vahvasti
Massive Attackiltä – eteerisesti kasvavia, downtempoisia efektipop –keinutuksia. Ihan niin synkkää ja ahdistunutta meininki ei ole kuin Massivellä, ja pidemmälle avausraitaa Don’t Sigh mentäessä vaikutelma kääntyy enemmän kohti yhtä ikiaikaisista suosikeistani eli
Portisheadia. Eikä se ole siitä naislaulajasta, etenkin kun
Tuire Lukan ääni ei oikeastaan yllä lähellekään
Beth Gibbonsin leikittelevyyttä. Joka tapauksessa, Bristol on käynyt viisikolla mielessä kun Pooman biisejä ovat luoneet. Huminaa, pelkistettyä ja laahaavaa äänimattoa ja kaihoisaa askellusta... Siinä mielessä promolärpäke ajaa asiansa, että kiinnostus heräsi – lisääkin Pooman tyylikästä eteerisyyttä kuuntelee mielellään.
Ilkka Valpasvuo
Pornophans: Mu$ic
Kun lähtökohtana on se, että musiikista löytyy funkahtavan punkahtavasti rullaavia konetaustoja, sekä neo-glamrockin ilkeää tuhruisuutta pursuavia rosoisia kitaroita, ollaan jo pitkällä. Kun tämän värikkään kakun päälle täräytetään vielä viekoittelevalla tavalla sanoja sylkevä persoonallinen ja kurvikas naisääni, alkaa palkintokoroke jo häämöttää.
Pornorphansin sinkun nimibiisi Mu$ic pistää polvet heti alusta notkumaan groovaavalla rockjuuretuksellaan, ”music is my prostitute, it’s my whore” on rivi jota ei moni pystyisi vakuuttavasti laulamaan. Laulajatar
Jytt selviytyy koetuksesta leikiten. Toisena soiva
WTO ei alkuun kuulosta läheskään yhtä iskevältä siivulta, mutta kipale osoittaa selviä kasvun merkkejä ajan myötä. Todellinen helmi on kuitenkin sinkun kolmosraita
Candy Factory, joka tarttuu kuin purkka tukkaan. Mikä parasta, biisi ei kulu puhki sitten millään. Nimibiisin remiksaukset eivät tuo juuri lisää alkuperäiseen, jos eivät nyt mitenkään ärsytäkään.
Mistä hemmetistä tämä yhtye oikein hyökkäsi, ja miksi en ole aiemmin kuullut heidän musiikkiaan? En osaa vastata kumpaankaan kysymykseen, mutta aion pitää huolen siitä, että revohka käy tulevaisuudessa tutummaksi. Tulevaa pitkäsoittoa ja keikkoja odotellessa on hyvä luukuttaa Mu$ic sinkkua naapureiden riemuksi volume yhdellätoista.
Mika Roth
Red Carpet: Summertime Pop 45 for Rain Soaked Sunbathers
If Society
Maaliskuun lopulla Tampereen Klubin
Poppikerhossa soittanut
Red Carpet viesti tuolloin livesoitannollisesta muutoksesta. Loistavan
Halfway -debyyttinsä jälkeen tämä kotimaan vastine
Teenage Fanclubille lisäsi vakkarijäsenistöönsä kuvioissa aiemminkin vahvasti pyörineen rumpali
Olli Moilasen. Vuosien takaisilla livekeikoilla musiikin hissuttelevuus aiheutti välillä liiallista hentoisuutta soittoon, huolimatta iättömän kauniista sävellyksistä ja korvia hellivistä stemmalauluista. Red Carpet vuosimallia 2005 tuntuu kuitenkin löytäneen mukavan rokkaavamman lisän keitokseen, mikä kuuluu myös syksyllä saapuvaa kakkoslevyä lämmittelevällä kahden biisin sinkulla. Etenkin nähtävästi pelkästään tällä sinkulla kuultava kakkosraita
Leave A Light On juoksee todella upeasti!
Toki myös
Blood, Sweat And Tears vakuuttaa, mutta selkeästi haikeammissa tunnelmissa.
Petrin,
Samulin ja
Velin sulavasti hoitamat lauluosuudet hellivät korvia ja mieltä, menevästä leijuvaan vaihtelevat osiot nostavat hymyn huulille positiivisella otteellaan. Todellinen kesäbiisi kaikille klassisen kitarapopin ystäville. Leave A Light On on jo melkein rokkibiisi, toki popisti pienieleinen sellainen. Virtaus vetää hyvin mukaansa... ja nälkä kasvaa syödessä, eli pitkäsoittoa maltan tuskin odottaa. Erinomaista jälkeä!
Ilkka Valpasvuo
The Mind Of Doll: Innocent
Vantaalainen punk/glam/action rockin toimintanelikko
The Mind Of Doll on julkaissut aiemmin jo pari ep:tä, ja keikkaakin on tullut väännettyä viime vuosina jo melkoisesti. Innocent-singlen kolme biisiä eroavat mukavasti toisistaan, vaikka perusrockin äärellä joka biisissä visusti pysytäänkin. Ensimmäisenä kuultava nimibiisi ei kovasta yrityksestä huolimatta oikein aukene, mutta toisena soiva
Bad Habits Are Golden onkin jo aivan toinen juttu. Tarttuva, mieleenjäävä ja kestävä renkutus yhdistää bändin parhaat puolet vajaan neljän minuutin kerta-annokseksi. Myös viimeisenä kuultava, kovasti
Guns´n´Roses henkinen
Pick´n Up Scum tippuu muutaman kerran jälkeen nätisti. Vokalisti
Visan äänessä on tarvittavan tyly kaiku, ja kitarat raastavat riittävän rosoisesti pitkin biisejä. Kyseessä on siis kaikin puolin tasokas annos kelpo rokuilua.
Mika Roth
Vaarna: Ennen aamua
Tamperelais-turkulainen
Vaarna tarjoaa tällä yhden biisin singlellä pienen maistiaisen yhtyeen debyytti-ep:ltä
Pimeimpinä hetkinä, joka julkaistiin siis kesäkuun alkupuolella. Suomenkielistä rankempaa action-henkistä rockia veivaava viisikko saa puhallettua sinkun ainoaan kappaleeseen hyvän vauhdin, joka kantaa vaivatta loppuun asti. Enemmänkin sävellyksestä olisi toki voinut varmasti puristaa ulos, sillä nyt reilu kahden ja puolen minuutin matka tuntuu loppuvan joka kerta kuin seinään. Vertailukohdiasi nousee helposti
Maija Vilkkumaa, sillä niin bändin soitossa kuin laulajatar
Sannin äänessä on paljon samaa. Ennen aamua tarttuu helposti ja jää soimaan päähän, ilman että se kuitenkaan ärsyttäisi millään (negatiivisella) tavalla.
Mika Roth
Lukukertoja: 11973
