Red Carpet: Halfway

Han Soo Voice/Rhythm Barrel

Red Carpetin debyyttipitk�soitto on hyvin monella tapaa monien osien summa. Sen lis�ksi, ett� se on julkaistu kahden kotimaisen mielenkiintoisia artisteja julkaisevan pienlafkan kautta, ovat levyn 12 hele�� poppibiisi� koottu jokaisen b�ndin ydinkolmikon muodostavan herran hengentuotoksista, tosin valtaosa kirjataan stemmalaulullaan kuulijoita syleilevien Veli Kauppisen ja Petri Nakarin nimiin. Vain nimibiisi Halfway on ”kolmannen lenkin” Samuli Toivosen kyn�st� l�ht�isin. Lis�ksi levyn soundeja rikastuttamassa on ollut tekij�miest� toisen per��n, jo rumpalin penkill� on sessioissa kalvoja taputellut keikoilla viime aikoina soittaneen Olli Moilasen lis�ksi niin Lastum�en Janne, Alhon Jarno, Lehtosen Tommi kuin herra rytmitynnyri Mikko Lappalainenkin. Ja parhaan Red Carpetille ominaisen ”hetki pieni, vaihdamme instrumentteja” –hengen mukaisesti on Petrikin tarpeen vaatiessa huolehtinut tahdinannosta. Niin oikein.

Levyn l�mmint� talkoohenke� korostaa my�s levyn nauhoitussessioiden jakautuminen lukuisiin asuntoihin, harjoitustiloihin ja studioihin. Silti levyn lempe�n positiiviset poprallit muodostavat todella toimivan kokonaisuuden, josta huonoja biisej� on vaikea, ellei jopa mahdoton, l�yt��. Hyvi� sitten tuntuukin riitt�v�n: tarttuvalla kerrolla rullaava Model, Petrin ja Velin akustinen kaunokainen Sick Of Dreaming, Samulin hymyilev�sti keinuva Halfway... Kun sis�inen rauha ja kiireett�myys on saavutettu musiikkia luotaessa, luulisin lopputuloksen kuulostavan juuri t�llaiselta.

Toki t�ytyy my�nt��, ett� levy vaatii syventymist�. Halfwayn sisimp��n ei helposti sukelleta kesken tiskauksen tai meluisessa baarissa. Parhaan nautinnon ja mielen saa vasta omassa rauhassa ja pelk�st��n kuuntelemalla poikien musiikillista rauhaa. I’m heading to the border, gonna start a new life, keinuttaa Red Carpet optimistisessa ilmapiiriss�, vailla huolen h�iv��k��n, uhraamatta suotta ajatuksia uuden el�m�n haasteille. Mit� niill� masennusl��kkeill�, ota rennosti ja katsele asioita positiivisessa valossa. John Grisin saksofoni ei valtaa showta Same Old Songilla ja If We Were Kidsill�, kunhan rikastuttaa muutenkin monipuolista soundimaailmaa. Samat sanat voi liitt�� herra Latebird Markus Nordenstrengin vierailuihin niin Love Isill� kuin The Good Boyll�. On mukava edes joskus kuulla (huom!) debyytti� tekevi� artisteja, jotka tiet�v�t tarkalleen, milt� kappaleiden tulee heid�n levyll��n kuulostaa ja osaavat sen mukaan my�s valita oikeat vieraat... Jos niihin on edes tarvetta.

Kun jo levyn aloittava No One Else starttailee kaihoisan rakastavasti odottaen sen yhden oikean paluuta , on kuulija paluuta oikeille raiteille tunnustavaan p��t�sraitaan Back On The Tracksiin menness� varma, ett� he tulevat el�m��n onnellisina el�m�ns� loppuun asti... Parasta kotimaista hyv�n mielen hempeilypoppia, ilman muuta yksi tasapainoisimpia levyj� kuluvana vuonna. Ei ehk� maailmaak��nt�v� klassikko, jota py�ritet��n kymmenien vuosien p��st� esimerkkin� vuoden 2003 t�htihetkist�. Toisaalta, kukapa sit� tiet�� vaikka vuonna 2013 olisi valtava tilaus kauniille, pehme�lle ja optimistiselle popille. Aika n�ytt��...

Ja kun nyt kerran ollaan puolessa matkassa, milt� mahtaakaan kuulostaa finaali?