30.03.2005
Klubi/Tampere
Tällä kertaa Poppikerhon ohjelma rakentui heleälle kitarapopille ja koneisen synkistelevälle pop-romantiikalle.Perinteistä kolmen bändin kattausta oli saapunut katsomaan mukavan runsaasti väkeä, vaikka läheskään viimekertaisen kaltaista tilanahtautta ei tällä kertaa koettu. Samin ja Antin deejii-soitannon tahdeissa vietetyt roudaustauot sujuivat tiiviin rupattelun merkeissä, osalle yleisöstä sosiaalinen turinointi jäi päälle myös keikkojen ajaksi.
Stemmalaulullaan ja kauniilla kitaroinnillaan vakuuttava Red Carpet aloitti, olikin mukava nähdä nelikkoa pitkästä aikaa lauteilla Tampereella. Petrin, Velin ja Samulin kielet ja laulu Ollin tahdinpidolla on monesti livenä kärsinyt musiikkityylin hissuttelevaisuudesta, mutta tänään meininki toimi. Muutama vauhdikkaampi uusi biisi ja reippaasti soitetut vanhat hitit eivät juuri turhia hyssytelleet, vaan soitossa oli keikkatilanteeseen sopiva määrä potkua. Kun levymuodossa nuo rallit toimivat erinomaisesti rauhallisemmallakin tunnelmoinnilla, oli Poppikerhoon saatu menevämpi groove. Biiseistä uusi, Lea Lavenina esitelty menevä pala ihastutti. Vaikka Veli sitten lopuksi sai biisin oikeankin nimen äännettyä, saa se vielä kantaa tuota iskelmällisen tulkitsijan viittaa. Lupaa hyvää Carpetin seuraavalle, nähtävästi syksyllä ilmestyvälle levylle.
Debyytti Halfwayn raidoista levyn hitti Model jäi päähän soimaan: I only feel good when I see your smile, I only feel alive when you’re by my side.... Valehtelematta hyräilin biisiä koko kotimatkan, ja kun tämäkin potki suhteellisen reippaasti... Myös keikan päättänyt Back On The Tracks ihastutti loppua kohden kasvatetulla ”suuruudellaan”. Paras näkemäni Carpet –keikka.
Debyyttiään kypsyttelevä Montevideo toimii tätä nykyä kvartettina ilman koskettimia. Muiden muassa Treeballista ja Shadowplaystä tutut muusikot on varmasti levyllä kova sana, mutta livenä se paras potku puuttui. Musiikin hissuttelevuutta pyrittiin kompensoimaan kitaristin suhteellisen raskaalla säröilyllä, joka pahimmillaan sattui korvaan. Yleisesti ottaen tunteikas ja melodinen poppis toimii entistä paremmin. Etenkin akustisen kitaran vetämä päätösraita vakuutti. Ehkä illan tuntemattomimpana yhtyeenä nelikko kärsi eniten yleisön istuskelusta, mutta hienosti kokeneet herrat vetivät keikkansa ”tyhjälle lattialle”. Mahdollisesti elokuussa ilmestyvä levy on kyllä mielessä tämän soiton perusteella.
Tottakai kotietua nauttiva Romantic Vision kiinnosti myös kovasti, vaikkakin yhtyeellä on hiukan eri fanit kuin edellisillä orkestereilla. Joy Divisionin ja Depeche Moden hengessä kohtalokasta konepoppiaan soittava viisikko oli Klubilla juhlistamassa pitkään valmisteltua debyyttialbumiaan. Jo kymmenvuotias bändi on toki julkaissut pitkäsoitonkin, mutta silloin nimellä Kinetic. Ultranoirin kanssa julkaistulla seiskalla vakuuttanut Worldwide Panic oli oivallinen avaus illan päätöskeikalle, jossa syntikat messusivat, kitara särisi ja laulaja Tami poseerasi. Viimeksi mainitussa olikin oikeastaan keikan suurin ongelma; jotenkin itseäni alkoi ärsyttämään Tamin rauhaton ja hermostuneen oloinen elehtiminen. Musiikki olisi mielestäni kaivannut hitaampia liikkeitä ja seesteisempää keikistelyä. Pahimmillaan poseeraus meinasi mennä kornin puolelle...
Ytimekäs ja biisimateriaaliltaan mukavan rikas, eteerinen mutta menevä keikka lupaa hyvää levyltä. Vaikkei noin ensikuulemalta toista mainitun sinkkuraidan kaltaista korvanvangitsijaa löytynytkään... Suosittelen kaikille synkemmän konepopin ystäville.
Ilkka Valpasvuo
