Annikin Tähtimusiikkifestivaali

Elokuun myötä oli jälleen koittanut Annikin aika. Vaihteeksi helteisissä tunnelmissa vietetty talkofestivaali järjestettiin nyt neljättä kertaa asukasyhdistys Annikin Tähti ry:n toimesta. Soppapalkalla soittaneet esiintyjät oli edellisvuotiseen tapaan koottu monipuolisesti, pääasiallisesti akustispainotteisesti esiintyneistä mielenkiintoisista artisteista. Oli etnistä maistiaista, kitarapoppia, hiphoppia, liedejä... Ja jos edellisvuonna oli porukkaa pihan täydeltä, oli väkeä helteen myötä vähintäänin yhtä paljon läsnä näillä ”kaupunkihippifestareilla”. Paikan päältä sai virvokkeita, joiden tuotolla rahoitettiin tapahtumaa. Sai myös allekirjoittaa vetoomuksen, jossa vedotaan Annikin asukaskulttuurin säilyttämisen puolesta. Eli kaupunki ei saisi päättää, että korttelista kunnostettaisiin kovan rahan asuntoja rikkaille. (Mikäli ymmärsin tarkoituksen oikein?)

Kuten kaikissa koko päivän festivaaleissa, aina jotain jää näkemättä. Tällä kertaa karsintaan joutuivat kekkerit startannut Lady Crimson sekä ohjelman viimeistellyt Joose Keskitalo. Ainoa peruuntunut esiintyjä oli Kumma Heppu & Lopunajan Voidellut, joka joutui jäämään pois kitaristin käsivamman takia. Ensimmäinen seuraamani esitys oli monikulttuurisen teatteriryhmä Gugulin esitys, jota voisi kuvailla vaikka etnismausteiseksi folk-popiksi. Moninaisia lyömiä, sähkökieliä ja viulua käyttäneen yhtyeen heikoin puoli tuntui olevan laulu, joka hetkittäin toi mieleen juurikin ajatuksen: ”Tässä on teatteriporukka, joka esittää bändiä”. Itse soitossa oli mukavasti ideaa, mutta laulussa on vielä tekemistä, että homma kuulostaisi kokonaisuudessaan hiotuneelta ja sujuvalta. Sitäkin sujuvampaa olikin sitten seuraavan esiintyjän anti. Puppa J on tehnyt paljon tiukkaa dancehall –keikkaa Tasottavat -yhtyeen kanssa, mutta tällä kertaa herra oli liikkeellä akustisen kitaran sekä bassorytmejä tarjoilleen Köpin kanssa akustisena duona. Pupan suomeksi ja jamaikanenglanniksi tiputtelema toustaus toimi mainiosti myös akustisena, eikä miehen esiintymisessä juuri moitittavaa ole. Luontevaa, iloista, tanssittavaa... Kappaleista esimerkiksi Red Volvo innostutti kohtuullisen sankkaa yleisöä ihan mukanahoilaamiseen ja tanssiliikehdintään asti. Iltapäivän paras veto.

Ultramariinin vetovuoro oli jostain syystä hiukan myöhässä aikataulusta, mutta tiukka puolen tunnin setti trio-kokoonpanolla oli kohtuullisen vakuuttavaa viihdettä. Debyyttipitkäsoiton Juuri ja juuri olemassa -hittien lisäksi kuultiin ainakin Siperia ja Soma -kappaleet. Matin ja Villen kitarat pitivät tunteellisen popittelun taustaa mukavasti liikkeessä, Tuomaksen koskettimet olisivat voineet soida hivenen lujemmillakin volyymeillä. Vaikka biisien aikana Matin laulu soi välillä liiankin johtavana, ei välispiikeistä tahtonut saada juuri mitään selvää. Niinpä en olekaan aivan varma, oliko se cover-biisi Timo Jämsenin tuotantoa, vaikka Matti aihetta valoittikin.



Mariinin jälkeen kuultiin ensin Apajan folkittelua sekä Matti Kampman & Liisa Huhta -kaksikon piano ja taidelaulu –esitystä, joista etenkin jälkimmäinen vakuutti. Kuulaasti ja kohtuullisen korkealta. Perhepiirissä jatkettiin kun toinen Huhta alias Sere nousi lavalle akustisen trionsa kera. Lyömät, kitara ja mies mikin takana tuntui oleva toimiva resepti Annikin rytmitarjonnassa ja mukavan letkeää tiputtelua innostui jamittelemaan jo kohtuullisen iso osa yleisöstä. Liisa korvasi Nylon Beatiä Uudestaan -raidalla, Ihana päivä sopi hyvion päivän teemalauluksi, mutta näkyvimmän vastaanoton sai odotetusti kesähitti Chillaa meiä kanssa. Sere löysi mukamas vahingossa taskunpohjaltaan uuden sinkkunsa sekä kokoelmalevyn, joita siinä sitten kelpasi mainostaa.

Hups meinasin ihan unohtaa. Myös Hervannan paras rokkibändi Lemmenpyssyt viihdytti yleisöä akustisena versiona. Kuulemma Japanin kiertueen jälkeen solisti El Gringon ääni oli jäänyt Vammalaan ja miehen kähinä hetkittäin hymyilytti. Tuli sentään vetämään keikan, vaikka ääni oli kuin Hannele Laurilla superflunssassa.

Nelimiehisenä akustisilla kitaroilla ja hetkittäin tamburiinilla säestetty keikka toi mieleen niin Tehosekoitinta kuin mielikuvan Guns’ N’ Rosesista nuotiomeiningeissä. Korttelin ulkopuolelle mekastus oli kuulemma kuulostanut ihan Yöltä. Reteetä rokkia siis, jota tulkisti välillä myös bonussolistit. Polttareita viettänyt Tero vaati elämään Runkkua ja meininki oli muutenkin aika huolettoman hilpeää.

Kertonee festivaalista jotain, kun sanoo suomi-indien kummisetien Cessnan olleen lähinnä heviä päivän tarjonnassa. Ihan peruskokoonpanolla säristen esiintynyt nelikko tarjoili jälleen poppia milloin rautalankataustoilla, milloin ranskalaisina laulelmina, hissuttelupoppina, rokitteluna ja niin edelleen... Jotenkin tilaisuuteen olisi sopinut paremmin enemmän akustinen kokoonpano, nyt pienimpiä lapsia kuljetettiin pois äänentoiston alta. Ei huono, vain kovaääninen.

Illan epäonnisin esiintyjä oli ilman epäilyksen häivää Tulenkantajista tuttu Hannibal Stark, jonka alunperin piti esiintyä aisaparinsa Herra Sopan, Papa Reinon sekä DJ Sanen kanssa. Oli kuitenkin käynyt niin, että Soppa oli kipeä, Sanella oli aivotärähdys ja Reiskaa ei saatu kiinni (oliko syynä huhupuheena kuulemani vaimon synnytys). Hattua täytyy kuitenkin nostaa Hannibaalille, koska lopulta esitys toteutui ja oli pirun kovaa kamaa. Perkussioihin löytyi ajoissa tuuraja ja kahden miehen biittiboksiakin kuultiin. Omalta kohdaltani illan Annikin sisäpihan päätös oli mitä parhain.

Joose siis jäi väliin, mutta bileet silti jatkuivat perinteisesti Telakalla. Illan esiintyjät olivat Kuubalaisia rytmejä tarjoileva Kuukumina sekä pientä sisäpiirikohua Tampereella nostattanut Risto. Suorasukaisilla sanoituksillaan sanaileva Risto aloitti yllättäen soiton suhteellisen samanlaisella setillä kuin muutama viikko takaperin YO:lla. Edellisen keikan jälkeen on tullut lähemmin tutustuttua Fonalin julkaisemaan levyyn, joten uutuudenviehätyksen luulisi karisseen. Silti ei voi muuta sanoa kuin että keikka oli vähintään yhtä kova kuin edellinen. Suhteellisen riehakkaalla ja hetkittäin paljonkin levysovituksista poiketen esitetyt kappaleet saivat yleisön satanolla mukaansa ja ei voi sanoa juuri bändiä lavalla nähneensä tiukan yleisömassan takaa. Levyn kappaleiden lisäksi Riston settiin kuului muutama muukin raita, joista etenkin encoressa soitettu herkkä Pupu Tupuna toimii kybällä. Toiseen encoreen irtosi jälleen Kari Peitsamon Rakkaus ja keikan jälkeen selkääntaputtelijoita riitti. Ja ihan ansiosta.

Tanssikarkeloita jatkoi Kuuba-rytmeillään Kuukumina, jonka rumbarytmejä ei kuitenkaan enää päivän musiikkiannoksen jäljiltä ihan täysillä nauttia. Kokonaisuutena Annikki oli kuitenkin jopa edellisvuotta onnistuneempi, suurimpana tekijänä tietenkin upea sää. Lisäksi hyviä keikkoja, todella hyvää soppaa ja vielä mainioita Laitilan Virvoitusjuomia tarjolla... Keskustellessamme päivän annista loppukaneetiksi nousikin kysymys: Miksei aina voisi olla yhtä hyvä meininki?

Ilkka Valpasvuo