M-Dulor

Ultramariinin nousu laajemman yleisön tietoisuuteen osoittaa että ”tee-se-itse” -mentaliteetillä toimivilla bändeillä on yhä toivoa, jos vain kappalemateriaali itsessään on tarpeeksi vahvaa. YleX:n tehokkaan rummutuksen myötä Kalpea tähteni -sinkusta muodostui pienehkö hitti – viis siitä että kyseessä on omakustanne – ja hämeenlinnalaisbändiin muutaman vuoden ajan osoitetut lupaukset tiivistyivät realismiksi. Ensimmäinen kokemukseni Ultramariinista oli kesällä 2000 Ämyrockin jatkobileissä nähty keikka, ja vaikka bändin kokoonpano on sen jälkeen muuttunut, oli illan anti erittäinkin lupaava. (Jos en aivan väärin muista kirjoitin keikasta muutaman sanasen Soundiinkin, lähinnä kuitenkin toiseen esiintyjään, Black Audioon keskittyen.)

Nyt, reilut kolme vuotta myöhemmin voidaan tyytyväisenä todeta vallitseva tilanne; Ultramariinin Juuri ja juuri olemassa on määrätietoisen kypsyttelyn synnyttämä maukas hedelmä, josta ei debyyttilevyille tyypillistä hapuilua löydä etsimälläkään. Ilokseni Ultramariinin terävä osaaminen ei ole pysähtynyt pelkästään biisinkirjoituspuolelle, vaan kappaleiden ympärille on studiossa pystytty loihtimaan myös niitä tukeva äänimaisema. Tavaraa on toki paljon, mutta kaikki osat ovat hyvässä balanssissa. Levyn soundillinen rikkaus paljastuu jälleen kerran parhaiten kuulokekuuntelussa, joka tuo esille mm. Grandaddy-henkeen pulputtavat analogi(?)syntsat.

”Kalpean tähden” lisäksi varsinaisia instant-hittejä ei levyllä ole, mutta se ei tällä kertaa ole kovinkaan merkityksellistä. Yksittäisten palasien poimimisen sijaan Juuri ja juuri olemassa-levyyn pitää suhtautua saumattomana kokonaisuutena, sillä ainakin itselleni pitkäsoitto toimii ehdottomasti parhaiten alusta loppuun kuunneltuna. Ja mieluusti pimeässä.

Ultramariinin debyytti voidaan huoletta liittää Liekin Korppi -pitkäsoiton ja Egotripin Mustat varjot-sinkun kanssa vuoden 2003 parhaimpien suomenkielisten levytysten joukkoon.