Pienet

Sinkut II - Toukokuu 2020

15.05.2020


Colorblue: Hazeltree Colorblue: Hazeltree
Nowhere Boy

Colorblue on pitänyt jonkin aikaa matalampaa profiilia, mutta uusi sinkku lupaa tulevaa toista pitkäsoittoa. Tuo onkin hieno uutinen, sillä omasta mielestäni reilun kahden vuoden takainen Beyond the Greatest Oceans on kerrassaan upea AOR-albumi. Melko tarkkaan vuosi sitten No More Peace -sinkku kolisteli myös kattoa 007-soundeillaan, mutta nyt ryhmä astuu mielestäni ennalta arvaamattomaan suuntaan.

Hazeltreen kutsuminen pieneksi biisiksi saattaa vaikuttaa oudolta, mutta Colorbluen mittapuilla tarkasteltuna neliminuuttinen kipale on luokiteltavissa sellaiseksi. Koskettimien, maalailevan kitaran ja tunnelmallisen laulun muodostama liittouma on kiistatta synapoprockin pirrasta, mutta ilmavilla kerroksilla rakennettu raita ei räjähdäkään AOR-taivaisiin, vaan tyytyy liitämään maanläheisemmillä korkeuksilla. Toki alle kahden minuutin kohdilla rytmi ryhtyy nuijimaan isommilla vasaroilla, mutta biisiä pidätellään, hillitään ja osataan hallita jopa viimeisen minuutin aikana, kun kitarasoolo kirskuu ja kaiut heijastuvat aina vain kauempaa takaisin. Yllättävä, vaan ei huono siirto.

Mika Roth


Dr. Placebo: Kuumottaa Dr. Placebo: Kuumottaa
Music Production Alliance

Urbaanin musiikin sanansaattajaksi julistautuva Dr. Placebo on sanoittamisen kautta musakuvioihin päätyneen Tiina Tapanisen oma projekti. Artistinimen alla luotu musiikki on rapin ja funkin sekoitusta, jonka taustalta löytyy myös Itä-Suomen metsiä, lähiöromantiikkaa, sekä kiinnostus ihmismieleen. Kaikki on kuitenkin hieman kohdiltaan ja henkinen hätä kuuluu myös Kuumottaa-sinkun vinoissa taustoissa sekä ahdistuneissa teksteissä, enkä pistäisi tätä kaikkea ainoastaan viimeaikaisten tapahtumien piikkiin.

Tarina ei kerro syntyikö Kuumottaa jo koronan puhjettua pandemiaksi, mutta ainakin henkisistä rajoista, turvaväleistä ja hajoavista raunioista kertova biisi istuu mainiosti tähän hetkeen. Rappukäytävään ei arvaa mennä, jos siellä on joku, eikä vastaantulijoille todellakaan ryhdytä haastelemaan. Alle kolmen minuutin mitta tuntuu tarpeettomankin tiivistetyltä, mutta karsittuina pidetyt biitit, taustalla harhaileva sähkökitara ja kaiken päälle tipahtavat vokaalit luovat ainakin persoonallisen paketin. Ehkä tulevaisuudessa sanoja pitäisi korostaa vielä enemmän, jos minimalismi on vastakin kantava idea.

Mika Roth


Duo MaRo: Käsipohjaa Duo MaRo: Käsipohjaa

Raahelainen Duo MaRo on nimensä mukaisesti duo, jonka muodostavat kaverukset Matti Väärälä ja Eero Joentakanen. Yhteistä bändi- ja musiikkihistoriaa löytyy jo siinä määrin, että oma projekti saatiin vaivatta liikkeelle, eikä lastentaudeista tällä sinkulla kärsitäkään. Alkuun kaksikko esitti suomenkielisiä cover-kappaleita akustisin kitaroin ja stemmalauluin, eikä kaava ole juuri muuttunut, kun oman materiaalin työstö on päässyt vauhtiin.

Käsipohjaa on Duo MaRon kolmas julkaisu, jolla otetaan rohkeita askeleita iskelmällisen poprockin puolelle. Nimestään huolimatta biisin kertoja ei ole varsinaisesti missään pulassa ja jos tuntemattomaan virtaan loikkaaminen arveluttaakin hetkisen, vaikuttaa rohkeus voittavan jänistämisen. Päämelodia kantaa, mutta stemmalauluun olisi kannattanut satsata rohkeammin, kun moinen kerran herroilta sujuu vaivatta. Helkkyvät kitarat istuvat myös sähköisten soitinten sekaan tarpeettomankin syvälle, mutta yhtä kaikki kappale jää nopeasti soimaan päähän. Lupaavaa.

Mika Roth


Einari Stylman: Luotain Einari Stylman: Luotain
M.dulor

Einari Stylman on viimeisen kahden vuoden aikana julkaissut kolme sinkkua, jotka saavat nyt jatkoa, kun Luotain kohoaa pop-taivaalle. Eikä se taivas ole suinkaan mikään tavallinen kuva tähdistä, vaan huomattavasti moninaisempi, useampia kuita ja rengasjärjestelmiä sisältävä ihmeiden horisontti. Kokeellisessa popissaan muun muassa hiphopin ja elektron sävyjä yhdistelevä artisti onkin kelpo vedossa valmistautuessaan loppuvuodesta ilmestyvän esikoislevynsä julkaisuun.

Luotain on t√§ynn√§ tilaa ja avaruutta. Sen pop-palaset ovat vakaat ja jykev√§t, mutta √§√§nill√§ on tilaa liit√§√§ ja kaikua, Stylmanin laulun kaartuessa kaiken ylle. Lyriikoissa pohditaan kaiken katoavaisuutta ja ihmiskunnan syvimm√§n olemuksen tutkintaa, jota varten pit√§isi kaiketi ottaa kuva riitt√§v√§n kaukaa kohteesta. Vaikka sellaiselta Voyager-luotaimen et√§isyydelt√§. √Ąlyk√§st√§ ja pohdiskelevaa poppia siis, jonka p√§√§melodia on kuin hartioita l√§mmitt√§v√§ viltti syksyisen√§ t√§htientarkkailuiltana. T√§m√§ onkin mit√§ kaunein rakkauslaulu el√§m√§lle ja ainutlaatuiselle planeetallemme, joka ansaitsisi parempaa kohtelua.

Mika Roth


Hautajaisyö: Uhraus Hautajaisyö: Uhraus

Nyt kuulkaas tulee kylm√§√§kin kylmempi viikatemies ja sipaisee meist√§ jokaista kaulan tuntumaan, er√§st√§ suurta kirjailijaa puolittain lainatakseni. Mustaakin mustempaa metallinm√∂ykk√§√§ luova Hautajaisy√∂ on hiljalleen valmistautumassa kolmannen studioalbuminsa vapauttamiseen, mik√§ tahtoo sanoa uutta mustuuden vy√∂ry√§. ‚ÄĚMaailma kuolee, me sen mukana‚ÄĚ - ja mit√§p√§ tuohon on lis√§√§mist√§, joten annetaan metallilastin vain kaatua niskaan.

Uhraus on ilkeästi viiltelevä biisi, jonka tuuppaaminen deathin ja thrashin välisille piikkilanka-aidoille ei tee täyttä oikeutta kappaleen uskomattoman väkevälle lataukselle. Vokalisti murisee ja örisee kuin kuuden jalan syvyydestä, rytmiryhmän rumputuli on tahollaan hellittämätöntä, rynnäköiden ja raskaiden kenttäkeskitysten vuorotellessa toisiaan. Siihen kun päälle viskotaan vielä kitaroiden syytämää mustaa silppua ja myrskytuulta, niin johan on Uhraus melkoinen. "Turha taistella vastaan, on aika hauta kaivaa."

Mika Roth


Heidi Simelius: Tähän jää Heidi Simelius: Tähän jää

Heidi Simelius on jo esiintynyt erilaisten kokoonpanojen kera, mutta Tähän jää -sinkku on Simeliuksen soolodebyytti. Musiikillisesta historiasta mainittakoon Gospel Helsinki -kuoro, koska artistin vokalisoinnissa on jylhää sielukkuutta ja ravistelevaa voimaa. Kappaleensa kirjoittanut laulaja-lauluntekijä avaakin julkaisu-uransa komeasti, biisin muodon osuessa jonnekin modernin ja syvältä kouraisevan popin tienoille.

Periaatteessa Tähän jää on suuri balladi rakkaudelle, kaipuun ja pelkojen korventaessa kertojan sielua. Taivaan portit aukeavat ensimmäisen kerran jo ennen minuutin täyttymistä, mutta Simelius osaa hillitä kappalettaan siten, että mopo ei karkaa käsistä. Kertosäkeen massiivinen tila täyttyy lähinnä koskettimista ja laulusta, mutta vaikka tilan korkeus huimaa, pysyy sävellys samaan aikaan jotenkin riittävän pienenä. Vokaalien käsittely on tarpeeton lisäjekku, mutta jälkimmäisen puoliskon mutkat pelastavat onneksi tilanteen. Jotain kertonee jo se, että mielestäni tässä ollaan valmiita vaikka James Bond -soundtrackille.

Mika Roth


I AT LAST: Mother I AT LAST: Mother

I AT LAST on vuonna 2019 perustettu metalcore-yhtye, joka pystyy yhdistämään metalliinsa myös äärimmäisempiä, melodisempia ja yllättävämpiä muotoja. Mother on ymmärtääkseni bändin toinen julkaisu ja puhetta on jo EP-levynkin ilmestymisestä, tosin tarkempia päivämääriä ei ole tässä muuttuneessa maailmassa vielä tiedossa.

Lähellä äitienpäivää ilmestynyt Mother ei ole varsinaisesti mikään laulu rakkautta tihkuva vuodatus äidille, vaan ymmärtääkseni tässä on nyt kyse enemmänkin äitimaasta ja elämästä. Mittaa kipaleelle kertyy lähemmäs kuusi minuuttia, missä ajassa ehditään käsitellä sellaiset metalli-apokalypsit, että sielua suorastaan hirvittää. Biisin jälkimmäisellä puoliskolla moninaiset osat ja teemat tuntuvat leviävän jopa hieman turhankin laajalle alueelle, soiton ja sovituksen progehtuessa, mutta kenties suuremmassa viitekehyksessä kaikki toimii täydellisemmin. Luvattua EP-kiekkoa siis odotellessa.

Mika Roth


Jaakko Taneli: Tuli minussa Jaakko Taneli: Tuli minussa
V.R. Label Finland

Jaakko Taneli on angloamerikkalaisen ja isosti soivan kitararockin, sekä menevämmän mutta rahdun melankolisen suomirockin äärellä yhtä hyvin viihtyvä kotimainen yhtye. Tuli minussa -sinkku saa pohtimaan, josko heartland rockin, härmärockin ja modernin iskelmärockin risteysalueella olisi tilaa isommallekin kokolle. Ainakin nämä liekit nousevat jo lupaavasti kohti mahdollisuuksia pullollaan olevaa taivasta.

On tietysti yksi asia hamuta kohti suurta soundia, mutta moisen tasapainoinen luominen onkin sitten aivan toinen asia. Tuli minussa -biisin kiirastuli koittaa minuutin kohdilla, kun kertos√§e ampaisee ensi kertaa l√§ht√∂telineist√§√§n, ja Jaakko Tanelin voitto on melko nopeasti selvi√∂. T√§m√§ biisi el√§√§ ja hengitt√§√§ korkealla sykkeell√§, suurella syd√§mell√§ ja avoimella sielulla. Ainoa kauneusvirhe onkin yhtyeelle valittu nimi, sill√§ omissa kirjoissani Jaakko Taneli ei vaikuta kovinkaan rokilta ‚Äď mutta asiaan tullee muutos, kun kokonainen albumillinen transatlanttista rockia saadaan ihmetelt√§v√§ksi.

Mika Roth


Jacks Basket Room: Stray Bird Jacks Basket Room: Stray Bird

Helsinkiläinen modernia roots-musiikkia soittava Jacks Basket Room testasi jo saluunansa heiluriovien kestävyyttä reilu pari vuotta sitten, kun Welcome To -debyyttialbumi sulautti mennyttä nykyiseen, ja karibialaista etelävaltiolaiseen soundiin. Seuraava pitkäsoitto on jo saanut nimen ja tulevaa Wrong Turn -kiekkoa alustetaan nyt Stray Bird -sinkulla.

Biisi on kerrassaan kelvollinen maalailu, muistellaanhan tässä edesmennyttä soittajatoveria. Lisää painoarvoa tuo kitarasoolon vetäisevä PK-Keränen, jonka 22-Pistepirkko-toveri Espe Haverinen vastaa muuten tulevan albumin, ja tämän sinkun, tuotannosta. Tiukan nimien tiputtelun jälkeen on kuitenkin todettava, että Stray Birdin siivet eivät tarvitse sen kummempaa lisänostetta. Kaunis, linjakas ja koskettavakin raita luotaa sielun syvyyksiä koskettaen jotain olennaista tästä oudosta asiasta nimeltään elämä.

Mika Roth


JP Leppäluoto: Pirun musta JP Leppäluoto: Pirun musta
Playground Music Finland

Pitkän ja vaiherikkaan uran musiikin saralla tehnyt JP Leppäluoto on pohjustanut sen kummemmitta kiireittä ensimmäistä sooloalbumiaan. Viime kesän lopulla Kuoppa-sinkku soikin jossain Nick Caven vanavedessä ja nyt on koittanut viimeisen albumia edeltävän sinkun aika, soolokiekon ilmestyessä kesäkuun alussa.

Leppäluoto on aina omannut upean lauluäänen, jonka syvyys, vahvuus ja pohjoinen rosoisuus ovat muuttaneet lähes kaiken sen kullaksi, mihin herra on milloinkin vain koskenut. Jopa ne joululaulut, ainakin osittain. Pirun musta rullaa kohtalokkaasti esiin, kuin myrskyrintama syksyisellä taivaalla, mutta pimeydestä ja synkkyydestä löytyy myös pehmeämpi ja kauniimpi puolensa. Perinteisten bändisoitinten vieressä sahaava Elias Kahilan sello on avainasemassa, mutta toki hattua pitää nostaa koko bändille ja itse biisille. Raapivan ja riipovan kaunista, kun kyyneleet eivät vain osaa tulla ulos kovaksi parkkiintuneesta pinnasta.

Mika Roth


Matti: Minne lienee kadonneet Matti: Minne lienee kadonneet

Siitä on päässyt kulumaan melkein neljä vuotta, kun Matti julkaisi Pahan mielen lauluja EP-levynsä. Sittemmin Matti on löytänyt kitarastaan myös iloisempia kipaleita, vaikka varsinaiset päiväpoppikset ovatkin jääneet yhä muille. Miltei puolitoista vuotta julkaisutaukoa viettänyt laulaja-lauluntekijä avaa nyt uusia ovia monellakin tasolla, onhan Minne lienee kadonneet -sinkku ensimmäinen maistiainen jossain vaiheessa ensi vuotta ilmestyvältä debyyttialbumilta.

Helsinkil√§istynyt tamperelainen Matti on my√∂s vuosien saatossa hukannut pahimmat depressiot, mik√§ on tuonut musiikkiin ‚Äď tai ainakin t√§h√§n sinkkubiisiin ‚Äď rullaavaa keveytt√§. Eih√§n se elo edelleenk√§√§n mit√§√§n pupujussien kanssa kirmailua pitkin kukkaniittyj√§ ole, kaikkea muuta. Uudella raidalla kaivataan lapsuuden taikaa ja tarinoita. Sit√§ kuinka kaikki oli silloin joskus mahdollista, ja nyt niin paljon tuosta on jo kadonnut, kun aikuisuus mankeloi ihmisen hitaasti tasap√§isemm√§ksi. Viesti on itse asiassa hyvinkin pist√§v√§, mutta biisin popahtava muoto tekee siit√§ katkeranmakean, mik√§ muuttaa koko asetelman Matille edullisemmaksi.

Mika Roth


Pastis: Stars and Marmalade Pastis: Stars and Marmalade
Stupido Records

Pastis voidaan vaivatta laskea mukaan vuoden 2019 suuriin voittajiin. Kolmen sinkun ketju ja esikoisalbumi osuivat oikeaan kohtaan, kepeän indierockin rullatessa kuin itsestään eteenpäin. Stars and Marmalade avaa Pastiksen taipaleella uuden osuuden, sillä kyseessä on tulevan toisen pitkäsoiton ensimmäinen sinkku. Saatesanoissa todetaan, että jos Mos Eisleyn legendaarinen baari olisi indiehenkinen gastropubi, soisi kipale siellä raskaalla toistolla.

Hmm, voihan se noinkin olla, etenkin kun biisiss√§ k√§yd√§√§n l√§pi ihmisen rakennusaineet. Meh√§n olemme kaikki tehtyj√§ t√§htip√∂lyst√§, jota ryyditet√§√§n ‚Äď marmeladilla?! Astrofysiikat sikseen ja keskityt√§√§n itse biisiin. Tuttu s√§keist√∂-kertos√§e rakenne toimii kuin kaukoputki, tuoden kaiken vuoroin l√§helle ja kauas. R√§misev√§t rokit ja intiimit laulelut vuorottelevat, kuin vuodenajat vinksallaan olevalla kiertoradalla, leppoisan laulun hehkuessa auringon lailla kaiken taustalla. Poprock onkin kaiketi ikuista, tai v√§hint√§√§nkin yht√§ pitk√§ik√§ist√§ kuin itse t√§hdet.

Mika Roth


Puoli yhdeksän uutiset: Kun mua ei haluta Puoli yhdeksän uutiset: Kun mua ei haluta
Need Money for Records

Pirtsakkaa punkrockia sahaava Puoli yhdeksän uutiset sai alkunsa pari vuotta sitten, kun syntyi riittävästi tarvetta soittaa ränttätänttää ja purkaa energiaa. Tuon jälkeen energia onkin sitten räiskynyt kuin tulivuoren uumenista, ja kasaan on saatu seiskatuumainen splitti, kasetti-EP, sekä jokunen digijulkaisu. Sinkuista viimeisin on parisuhteen yhtä puolta valottava Kun mua ei haluta, jolla oleellinen sullotaan kolmen minuutin mittaiseen kuoreen.

Puoli yhdeksän uutiset valmistautuvat itse asiassa jo ensimmäisen täysipitkänsä julkaisuun, jolta on myös peräisin tämän sinkura. Tyylin luvataan vaihtelevan kiekolla melkoisesti, mutta ainakin ensimmäinen maistiainen on suhteellisen suoraviivaista rätkettä. Vokalistin kyky syytää sanoja huippunopeasti ja samaan aikaan selkeästi on melkoinen bonus, kitarat vaikuttavat hieman ohuilta, mutta ehkä siiderimäinen diskanttisuus onkin kaivattu ominaisuus.

Mika Roth


Saga Mast: En osaa Saga Mast: En osaa
Nowhere Boy

Saga Mast on nuori helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä, joka esittää suomenkielistä poppia suurella sydämellä. En osaa -kappale on neidon debyyttisingle ja sitä on ollut tuottamassa Afromikko, tuo lämpimien soundien ekspertti. Mastin musiikillisesta historiasta ei ole sen tarkempaa tietoa, mutta jos tämä on tosiaan ensimmäinen äänite jolla hän on mukana, olen todella vaikuttunut.

En osaa -biisissä ollaan selvästi suuren päätöksen kynnyksellä, kun tunteet vetävät eri suuntiin ja epävarmuus jäytää sydäntä. Miksi emme vain heittäydy rakkauden mukaan, miksi pelkäämme tulevaa? Nämä ovat ikiaikaisia kysymyksiä, mutta Saga Mast on innoittunut säveltämään ja sanoittamaan niistä kauniin, hiukan folkahtavankin kappaleen, joka etenkin puolivälissään aukenee niin sanojen kuin soundienkin puolella liikuttavalla tavalla. Taustalle hiipivät jopa hiljaiset jouset, mutta fokus pysyy osakkeitaan jatkuvasti kasvattavissa sanoissa, jotka kasvavat ja kohoavat suoraviivaisen vokalisoinnin voimin korkealle. Vakaata työtä vaikeasta aiheesta, mistä suuri kiitos ja kumarrus debytantin ja tuottajan suuntaan.

Mika Roth


SusannaKristiina: Priimaa SusannaKristiina: Priimaa

SusannaKristiina on tamperelainen laulaja-lauluntekijä, joka luo elektronisesti vahvistettua pop-musiikkia. Aiemmin ainakin yhden sinkun julkaisseen artistin uudessa kappaleessa kaikuvat eri aikakausien kerrokset, kun henkisesti siirrytään tanssilattian aurinkoisemmalle puoliskolle. Saatesanoissa nostetaan esiin jopa rokahtavaa habitusta, mitä korostavat myös elektronisen äänimassan seassa kuultavat ’oikeat’ soittimet.

Priimaa kertoo siit√§ hetkest√§, kun joku valssaa suoraan saduista paikalle ja vet√§√§ olemuksellaan jalat alta. Noissa tilanteissa saattaisi jopa piill√§ el√§m√§n radan t√§ysin uusille urille puskeva kohtaaminen ‚Äď jos moiseen uskaltaisi vain heitt√§yty√§. Priimaa j√§tt√§√§ sopivasti kysymyksen leijumaan ilmoihin, tanssittavan rytmin juntatessa ensin hiljaisemmin alla ja lopussa t√§ysin pellit auki. Kertos√§keen hakkaavaa teemaa olisi kannattanut hy√∂dynt√§√§ jopa julkeammalla puristussuhteella, koska nyt biisist√§ j√§√§ hieman vajaa vaikutelma. Enemp√§√§nkin olisi ollut ev√§it√§.

Mika Roth


T.J. Kavenius: Tuulen tie T.J. Kavenius: Tuulen tie

T.J. Kavenius on kotimainen laulaja-lauluntekijä, jonka musiikissa kaikki oleellinen luodaan akustisella kitaralla ja äärimmilleen riisutulla vokalisoinnilla. Netin syövereistä on turha etsiä mitään sen suurempia tiedonmuruja artistista, mutta toisaalta: musiikki puhuu kyllä aina puolestaan.

Jos pitäisi arvata, veikkaisin Leonard Cohenin olevan ainakin lähellä soittajan sydäntä. Kavenius pohtii tuulen teitä, jotka ovat meille ihmisille näkymättömiä. Jokainenhan voi kyllä tuntea ilmanvireen ihollaan, mutta silti sen sisällä asuu aina mysteerin siemen. Mies & kitara saavat etenkin jälkimmäisellä puoliskolla tuekseen naistaustalaulua, sekä äärimmäisen kitsaasti annostellun sellon (?), päämelodian kulkiessa loputtoman junan lailla halki kappaleen. Periaatteessa tässä ollaan menossa ei-mistään ja ei-mihinkään, mutta kuinka lumottu tuo venytetty hetki onkaan. Toivottavasti suunnitelmat pitkäsoitosta toteutuvat ja albumillinen herkkua saataisiin nautittavaksi jo kuluvan vuoden aikana.

Mika Roth


The Alibies: Tainted by the Image The Alibies: Tainted by the Image
Sonic Foundation

Kohtalokas ja kuulas discosoundi on leimannut The Alibiesin koko uraa, eikä muutosta tule myöskään 20-luvulla. Tainted by the Image tosin päivittää hienovaraisesti The Alibiesin soundipakkia ja temppupinkkaa juuri sen verran, että 80-luvun kultaisiin päiviin on löydetty jälleen hieman erilainen lähestymiskulma. Uuden sinkuran myötä bändin kaikki aiemmat herkut on myös viimein julkaistu suoratoistopuolelle, joten tulevaisuutta pohtiessa voi nyt kellua menneissäkin ääniaalloissa.

Tainted by the Image on jälleen hieman nuoremman Depeche Moden mieleen nostattava melankoliavene, jonka rytmi on samaan aikaan kiivas ja jotenkin verkkaiselta vaikuttava. Eikä tämä ole mitään taaksepäin nojailua, vaan ennemminkin pehmeästä kyydistä nauttimista. Alkuun kappaleen paljaat pinnat ja viimeistelemättömiltä vaikuttavat soundit hieman häiritsivät, kunnes oivalsin kaiken olevan juuri näin kohdillaan. Peilipinnat kun näyttävät sitä upeammilta, mitä enemmän niiden vieressä on tahroja.

Mika Roth


Trauma Field: Five Years Trauma Field: Five Years

Siitä on päässyt vierähtämään toinenkin tovi aikaa, kun viimeksi kuulin mitään Trauma Field -yhtyeestä. Vuoden 2016 Changing Tides -kiekon jälkeen onkin nähty vain yksi sinkku, mutta tuore Five Years -sinkku lupaa jo kolmatta pitkäsoittoa. Julkaisupäivä on näillä näkymin syksyn puolella, eli ihan viittä vuotta tässä ei tarvitse odottaa kiekkojen välillä.

Bändin tunnelmallinen ja kotoista melankoliaa suosiva metalli on edelleen melodisuudesta kumpuavaa, vaikka viisimiehisen orkesterin soitossa on myös tarvittavaa raskautta, voimaa ja pohjoista jylhyyttä. Kuuden minuutin rajapyykin tuolle puolen ennättävä jätti on entistä vähemmän kiinni doomin ja deathin rannoissa, mutta samalla soittoon on hiipinyt uudenlaista kohtalokkuutta ja painoa. Paksuihin kankaisiin verhottu melodisuus on syleilevää, lohdullisen peittävää ja routaista. Syksy vaikuttaakin tässä valossa loistavan synkältä ja raskaalta, kunhan Trauma Fieldin kolmas pitkäsoitto vain ehtii saapua keskuuteemme.

Mika Roth


Verona: Mantra Verona: Mantra
Texicalli Records

Verona iski jo viime vuonna pari kertaa lupaavasti tulta sinkkubiiseillään, joista etenkin loppuvuodesta ilmestynyt Ikkuna suorastaan hyydytti veret elektroakustisella äänipaletillaan ja rakkauden varjoissa viihtyvällä tarinallaan. Myös Mantra käsittelee yksinjäämistä, tosin nyt kertoja vasta pelkää tuota aution saaren kirousta.

Suomenkielinen pop asettuu siis j√§lleen huoneen h√§m√§r√§mm√§lle puoliskolle, mutta t√§ll√§k√§√§n kerralla asiat eiv√§t ole t√§ysin yksiselitteisi√§. Mantra kehittyy ja varioituu loppuaan kohden, vaikka peruspalkit ovat t√§ysin samoja. Maruska Veronan vokaalit ovat ansaitusti valokeiloissa, joita biisin koneelliset soundirakenteet korostavat ja vahvistavat. Symbioosi toimii my√∂s toiseen suuntaan, sill√§ yhdess√§ rytmit, s√§ks√§tykset, pulputukset ja samplet kasvattavat pottia. Erikseen pit√§√§ nostaa esiin viel√§ lopun kuiskailut, jotka luovat biisiin kammoista tunnelmaa. Yksin√§isyys ‚Äď tai sen pelk√§√§minen ‚Äď voivat olla toisille puhdasta helvetti√§.

Mika Roth




Lukukertoja: 722
Facebook
Artistihaku
Pienissš myŲs