Pienet - Kes�kuu 2016

Alex ja Armottomat: Juoppohullun lokikirjat

Alex ja Armottomat julkaisi esikois-EP:ns� jo maaliskuussa, mutta Desibelin toimitukseen levyn fyysinen kopio saapui vasta keskikes�n kolkutellessa jo ovea. Pieni viivytys ei tosin ik��nnyt� nelikon musiikkia mihink��n, koska folkahtava rock ja tekstiens� puolesta melko blues kiekko on sit� ajanvirrasta irti olevaa musiikkia, jota oltaisiin voitu tehd� oikeastaan koska tahansa viimeisen 50 vuoden aikana. Jossain nyt ainakin.

Kitaristi/vokalisti Alex Nylundin kyn�st� kirvonneet biisit ovat sopivan melodisia ja tekstit riitt�v�ss� m��rin mustemman huumorin vinouttamia, jotta kappaleet j��v�t kolisemaan alitajunnan laatikostoihin. Touhun henki on eritt�in rock, vaikka b�ndi kiskoo popahtavan rockin kaveriksi verkoistaan melkoisia bluesin, ja toisinaan jopa kantrin, makuisia vonkaleita. Paikoin hyvinkin raskaat aiheet esitet��n julman kepe�sti, tarinoiden edetess� arvaamattomiin suuntiin, mutta Juoppohullun lokikirjat on silti omalla rujolla tavallaan charmantti paketti b�latarrmaista arjen synkkyytt�.

Viiden kappaleen nipusta nimibiisi erottuu potentiaalisimpana, tosin Syyllist�j� vinoilee my�s herkullisesti meille kaikille. Kyll� taas h�vett�� oma hiilijalanj�lki, kun ei voi oikein mit��n en�� sy�d�k��n.

Mika Roth

---

Antabus: 2015/2016 EP

Muistan hyvin Antabusin edellisen kiekon, sill� harvemmin vastaan tulee Antabus for Allin kaltaista nostalgia-thrash-pl�j�yst�. Okei, b�ndin itselleen valitsema nimi saattaa auttaa my�s muistin synapsien r�tin��.

Ja r�tin�st� puhuttaessa: onkohan kukaan ennen Icon of Social Status -biisi� keksinyt aloittaa kappaletta puhelimen antamalla h�iri���nell� kaiuttimelle? Niin tai n�in, herrain homma toimii ja vahvasti kasarin makuinen thrash soi kuten pit��kin. Kahden oman biisin lis�ksi kuulijoille tarjotaan n�kemys Eppu Normaalin Poliisi pamputtaa -siivusta, enk� voi kuin kummastella biisivalintaa. Toki kaikesta voi v��nt�� r�ssi�, mutta miksi tehd� t�llaisia puolivillaisia versioita, kun voisi keskitty� entist� tanakamman ja hanakammin tarttuvan oman materiaalin luomiseen? Ja sill� saralla herroilla onkin kehitt�misenvaraa, sill� kahdesta omasta siivusta ei j�� kovinkaan paljoa k�teen. Genren pakolliset ruudut saadaan kyll� ruksattua, mutta suoranaisesta kunnianhimosta kvartettia on vaikea syytt��.

Mika Roth

---

Conner Youngblood: The Generation of Lift
Counter Records

Pienjulkaisujen koosteissa on harvemmin mukana ulkomaalaisia artisteja/yhtyeit�, mutta t�ll� kertaa joukossa on kaksi poikkeusta. Niist� ensimm�inen on Conner Youngbloodin The Generation of Lift EP, joka julkaistiin alun alkaen jo viime vuoden loppumetreill�.

Hienosti nimetty The Birds of Finland k�ynnist�� levyn suorastaan zenm�isiss� instrumentaali-fiiliksiss�, kunnes vajaan puolentoista minuutin kohdalla kappale muuttuu popahtavaksi uus-folkiksi. Kuulas laulu, herkk� ote ja ��rimmilleen karsittu soitinpaletti saa vastakaikua taustalle loihdituista konemaisemista, joiden tarkoitus on n�ht�v�sti pysytell� mahdollisimman sivussa. Suurta mutta niin hiljaista, siin� motto jota koko EP toteuttaa. Ilmavan modernin popin ja coolin, koneistetun minimalismin yhdistely on haastavaa puuhaa. Sudenkuoppia piisaa joka puolella ja niist� pahin on liiallisen kliinisyyden uhka, joka tunnetusti listii kokeneimpienkin tekij�iden kiekkoja

Youngblood tahtoo parilla raidalla j��d� harmaaksi hahmoksi sateisen lasin taakse, mutta TXTN ravistautuu sent��n irti horroksesta ja Diamondsin kasarirockdiscopop-kerroskakku tekee jotain, mit� muulta EP:lt� on turha odottaa: yll�tt�� kuulijansa ja saa t�m�n lumoutumaan. Kuulaus on kaunista, mutta liika on aina liikaa.

Mika Roth

---

Hero Dishonest: Liha ja ter�s
If Society

Negatiivisuus on suunnaton positiivinen voimavara, totesi er�s entinen ty�kaverini muutama vuosi sitten. Taisin tuolloin naurahtaa tokaisulle, mutta helsinkil�isen Hero Dishonest -orkesterin kohdalla toteamus osuu kyll� harvinaisen oikeaan.

Liha ja ter�s on yhdentoista kappaleen mittainen matka maailmaan, jossa Naapurit, nuo �v�s�ht�neet paskat�, ovat kaiken pahan alku ja juuri. Sein�t eiv�t anna suojaa vaan uhkaavat, ja Suomi on rasistinen per�hiki�. Ahdistaa, p�nnii ja sekoaminen on kulman takana, mutta siihenh�n auttavat toinen toisensa per��n ammuttavat riffit, mielipuolinen vokalisointi/huuto, sek� epileptiselt� vaikuttava rytmiryhm�. Ja ihan totta, Liha ja ter�s auttaa arjen tukahduttavan halauksen torjunnassa, sill� t�m�n kiekon tahdissa voi, ja pit��, p��st�� h�yryj�. Siisp� Viulut vireeseen ja Rauma palamaan.

Hero Dishonest on vuosien saatossa ollut lukuisia kertoja esill� Desibelin sivuilla, mutta mink��nlaista l�ystymist� ja v�symist� on turha odottaa. P�invastoin � kertynyt ik� ja kokemus tuottavat vain ilke�mp�� ��nisoppaa ja viilt�v�mpi� huomioita.

Mika Roth

---

Matti: Pahan mielen lauluja EP

Matti Virtanen on soittanut useammissa yhtyeiss� yhteens� yli sata keikkaa, joten herran debyyttisoolojulkaisulta loistavat poissaolollaan kaikenlaiset lastentaudit. Pahan mielen lauluja on paketoitu kasaan nelj� siivua, joilla artisti Matti tutkii folkahtavan ja riisutun pop-rockin avulla mielens� tummempia vesi�.

Paha mieli ei asu niink��n arjen asioissa vaan siin�, kuinka tilanteisiin, sattumiin ja niihin aivan tavallisiin asioihin reagoi. Tuo myrkky saa ensirakkauden sattumaan tarpeettoman kovaa viel� vuosienkin j�lkeen, puhumattakaan kaikesta siit� mit� olisi voinut, ja kenties jopa pit�nyt, tehd�. Tarina ei kerro kuinka paljon Matti on aiemmin kirjoittanut musiikkia �idinkielell��n, mutta vaikeidenkin aiheiden k�sittely vaikuttaa niin vaivattomalta, ett� harjoitusta on luultavimmin saatu jossain muodossa. Sisaruksiaan vaimeampi Viiva ja kyn� sek� p��t�ksen� kuultava Eilinen seuraleikki antavat valoa Matin eri puoliin ja t�ss� seurassa suorastaan riehakkaaksi luokiteltava T�llasta t�n��n osuu siin� v�liss� naapuritaulun h�r�nsilm��n. Bisiin kertoja on Johnny Cashin hengess� �toivonut, et joku kuolis, jotta voisin jotain tuntea�, mutta toteaa pian Leonard Cohenin tavoin, ett� kaikki on silti oikeastaan kunnossa. Ja siin�h�n se kaikki kiteytyy.

Matti osaa rustata kappaleita, mutta ainakin esikoisella j�in kaipaamaan rohkeampia sovituksia, tai edes paria kunnon yll�tyst�. Toki sielt� napsahtaa jo pari lujaa koukkua, mutta jotenkin j�in odottamaan n�in herkullisen depressiivisesti nimetylt� kiekolta enemm�n kirvely� ja poltetta.

Mika Roth

---

Sulevi: EP 2016
Suolavesi Records

Tamperelaisen Sulevin kuuntelukokemus on moni tavoin haastava, sill� perinteiset ratkaisut kappalerakenteineen kaikkineen ovat lent�neet jo suunnitteluvaiheessa kellarin ikkunasta pihalle. P��osin instrumentaaleina vedett�v�t teokset kolisevat toisinaan kuin avaruuden hyl�tyt avaruusasemat toisiaan p�in, seassa on folkahtavaa rockia, ja ovat herrat Pohjola ja V�is�nen poppinsakin kuulleet.

EP:n oudompaa laitaa edustava Uni beibi uni on tehosoitosta huolimatta/johtuen se mielenkiintoisin ja rujolla tavalla kaunein raita, jolla saavutetaan eritt�in miellytt�v� unimaailma. Morriconen l�nkk�reiden saappaisiin kovasti kaipaava nimibiisi osuu sekin johonkin aivojen lohkoon, joka tuottaa mielihyv�� antamatta mit��n vastauksia. Jotain t�ss� on. Scifi-folkprogea 60-luvun kosketuksella? Ensi kerralla enemm�n laulua, tai edes ihmisten tuottamia laulu��ni�, kiitos.

Kannattaa my�s vilkaista pari sangen outoa videota, jotka l�ytyv�t ainakin YouTuben kautta, etenkin nimibiisin kuvallinen anti on h�iritsev�n nerokasta.

Mika Roth

---

Syntinen mies: 5 laiskaa auringossa

Valolla kest�� matkata auringosta maahan kahdeksan minuuttia. Syntinen mies yhtyeen tuore kiekko ehtii soimaan tuossa ajassa, ja j�ljelle j�� viel� melkein minuutti pohdintaa varten. Niin lyhyt aika ei voi kertoa tietenk��n kaikkea, mutta toisaalta se paljastaa paljonkin pikku vihjeill��n.

Ensinn� kuultava nimibiisi on itseasiassa Pienet miehet yhtyeen pikkuhelmi vuodelta 1989, josta Syntinen mies on sovittanut itsens� kuuloisen version. Uuden folkrock-hatun p��h�ns� saanut ralli kukkiikin banjon l�mm�ss� ja ilmavasti soiva reilu kolmeminuuttinen on kuin aurinkoinen kes�p�iv� riippumatossa. Koivukyl�n terveysasemalla tuoksahtaa protestille, mutta ei t�ss� minnek��n barrikadeille kiivet�, mit� nyt tehd��n ennemminkin osuvia sosiaalisia huomioita G�sta Sundqvistin hengess�, vaikkakin lempe�mm�ll� kielell�. Banjo soi taas kauniisti ja kyll�h�n b�ndin seurassa viihtyy, jos nyt ne suuret tunteet j��v�tkin kokematta.

Mika Roth

---

Tusks: False
One Little Indian

Tusks -nimen takaa paljastuu lontoolainen muusikko/tuottaja Emily Underhill, joka piirt�� ter�vi� ja ohuita koukeroita pop-taivaan iltaruskoon viiden raidan mittaisella False EP:ll��n.

Avauksena kuultava For You tekee pelin hengen selv�ksi jo ensimm�isen puolentoista minuutin aikana, kun Underhillin kuulas laulu, v�h�eleiset koskettimet ja ��rimm�isen vaimeaksi j��v� konetausta kutovat kokoon hiljalleen eteenp�in lipuvan kauniin hetken. Avainsana on tunnelma, ja sit� luodaan kiireett�, kulmitta ja rosoitta. Toisena soiva False ottaa pari askelta modernimman The Gatheringin suuntaan, kun taas Torn fragmentoituu Bj�rkin tapaan l�hes taustahuminaksi. Jokainen n�ist� raidoista on kuitenkin omanlaisensa osuma, ja n�in kovassa seurassa Ivy j�� auttamatta sein�ruusuksi, eik� For Youn radioita varten lyhennetty versio tuo mit��n uutta kokonaisuuteen. Kaunista, herkk��, unenomaista ja ah, niin ihanan surumielist�, olematta silti mitenk��n depressiivist�. T�t� lis��, kiitos.

Mika Roth

---

Unamed: Rittvungen

Joskus vastaan tulee julkaisuja, joita kuunnellessa tulee v�kisinkin miettineeksi, ett� onko t�m� tehty nyt ihan tosissaan. Unamed h�mmensi jo alkuvuodesta, kun Skogtrollens Orgie tutustutti allekirjoittaneen yhtyeen industrial/noise/black metal -keitokseen.

��niannos on j�lleen kahden kappaleen mittainen, eik� j�rke� tunnu olevan mukana en�� puoliakaan sitten viimekerran. Halpaa ambient-soosia, primitiivist� ja eritt�in huojuen soitettua blackia, sek� soundit jotka eiv�t ainakaan helli korvia. En sano ett� kaiken musiikin pit�isi olla helposti kuultavaa, mutta t�t� vaikeammaksi kuuntelukokemusta on jo vaikea tehd�. Homma onkin vedetty sen verran h�rskisti reisille, ett� eih�n t�t� ole voitu tehd� tosissaan. Eih�n? Mik�li kyseess� on vitsi, se ei naurata. Eik� naurata oikein muutenkaan, sill� 90-luvun alun primitiivisen blackin juna meni jo aikoja sitten ohi n�ilt� asemilta.

Mika Roth