Trauma Field: Changing Tides

Omakustanne

Sangen toimivaa metallia luova Trauma Field viivähti viimeksi soittimessani, kun ryhmä julkaisi First Day of Winter -pikkukiekkonsa. Sittemmin bändi on julkaissut esikoisalbuminsa, lähes koko kokoonpanonkin mentyä siinä sivussa uusiksi. Jotkin asiat ovat silti pysyneet ja Changing Tides on tyyliltään melodista, progehtavaa ja hiukan doomahtavaakin tunnelmametallia.

Trauma Field tähtää suoraan kenttänsä korkeimpiin kukkuloihin, ja turhahkon intron perän räsähtävä Aeons on suurimman osan kestostaan silkkaa timanttia. Ainoa harha-askel on lepsu väliosa, joka tuntuu olevan vain paikallaan, koska jotain piti keksiä, mutta kauemmas ei uskallettu lähteä. Life Passed vuorottelee selvemmin hiljaa-kovaa-hiljaa -akselilla ja ne pienet nyanssit kohoavat erinomaisesti esiin, ilmavan sovituksen ja esimerkillisen tuotannon ansiosta. High Tide runttaa asteen raskaammalla ja jotenkin finnougrimmalla tavalla, mutta ryhmä pitää hyvän turvaetäisyyden pakanametallisteihin – onneksi. Kiekon todellinen helmi on kuitenkin Hope for Rain, jonka hyväilevissä suvannoissa voi kuulla Anatheman avaruuden soivan, ja sehän nyt on osapuilleen parasta mitä alan bändille voi sanoa.

Vahvimmillaan Trauma Field onkin jo pysäyttämätön voima, mutta, mutta, mutta… Tästä levystä puuttuu suurimmaksi osaksi se viimeinen puristus, musertavin isku ja tukahduttavin kauneus. Enkä syytä niinkään kappalemateriaalia, sillä kuuden biisin ja intron nipussa on paljon, todella paljon, hyvää. Enemmänkin kyse on siitä, ettei ryhmä tunnu oikein itsekään uskovan omaan erinomaisuuteensa ja näin lähes kaikki ratkaisut kaikuvat varman päälle peluun ikävää kolinaa. Toki ymmärrän, että levy-yhtiöttömänä bändinä tulee pitää riittävästi ovia auki, mutta nyt kompromisseja on tehty liikaa. Luottakaa itseenne, Trauma Field, olette sen ansainneet!