Sinkut – Lokakuu 2008
Apples Of Idun: The Fusing Clouds
Electro-rockia ilmoille puskeva turkulainen Apples Of Idun on työstänyt tulevaa toista albumiaan jo vuoden päivät. Nyt tunnelin päässä alkaa viimein pilkistämään julkistuspäivän valonkajo ja kolmen biisin mittainen The Fusing Clouds –sinkku valottaa ryhmän nykyisiä kuulumisia. Jos uutukaista vertaa kolme vuotta sitten julkaistuun Widow debyyttipitkäsoittoon tai reilun vuoden takaiseen Pinch sinkkuun, on kehityksen kaari selvästi nähtävissä. Alun industrial-painotteisesta kolistelusta on siirrytty kuin huomaamatta lähemmäs tanssilattian välkettä. Indu-tyylille ominaiset apokalyptiset näyt sekä ruosteiset maailmat ovat korvaantuneet uusilla visioilla, kromin ja kimalteen koristaessa yhä useampia pintoja. Muutos pukee nelikon musiikkia, mutta jotta musiikki toimisi myös pitkäsoiton mitassa tulisi yhtyeen käyttämän paletin vielä rikastua nykyisestä.
Mika Roth
Dirty Licks: Misled Youth
Universal
Vai notta dirty rockia? Sellaisen nimen ovat painaneet Universalin uuden kotimaisen katurock-nelikon
Dirty Licksin kylkeen. Kelpaa siinä missä toimintarock, punkahtava hard rock-haaraposeeraus tai skandinavian action rock ja mitä niitä nyt? Lohjalainen nelikko pistelee tulevaa albumia varten tietä raivaavan sinkuransa nimibiisillä ihan kelvosti – karhean ja etenkin energisyydellään vakuuttavan haarasoiton ohella biisistä löytyy hieman rauhallisempaakin nyanssia ja kohtuullisen hyvin koukkua. Kakkosraita
Flashbacks From Nowhere pistelee vähintään yhtä likaisesti, mutta ehkä hiukan edellistä rennommalla poljennolla. Ihan hyviä rokettinäytteitä, eli lupaa ihan mielenkiintoista debyyttiä alkusyksyyn.
Ilkka Valpasvuo
Error 144: Shot A Man
Beatkamp
Sain taannoin todella mielenkiintoista postia kotiini, kun kanadalaisen
Error 144 duon debyyttisinkku kolahti postilaatikosta. Upea seiskatuumainen sininestä vinyylistä prässätty kiekko pitää sisällään kaksi versiota nimikappaleesta, joka on tätä kirjoitettaessa vielä yhtyeen ainoa tallennettu sävellystyö. Error Mix ja Dada Mix pureutuvat saman biisin eri puoliin omilla tavoillaan, minkä ansiosta versiot eivät vaikuta vain versioilta. Siinä missä ensinmainittu luotaa lähitienoitaan tech noiren kylmällä, jopa laskelmoidun tuntuisella otteella, ottaa Dada Mix puolestaan käyttöönsä asteen orgaanisemman metodin. Industrial-koneet ja efektoitu vokalisointi kertovat
Skinny Puppyn mahdollisesta vaikutuksesta taustalla, mutta debyytiksi sinkku on silti kunnioitettavan originelli saavutus. Shot A Man rullaa kumpanakin versiona, minkä ansiosta ryhmän seuraavaa siirtoa odottaa innolla.
Mika Roth
Infadels: Free Things For Poor People
Wall of Sound
Brittiläinen
Infadels tarjoilee kolmen biisin ja kahden remixin sinkullaan maistiaisen tuoreelta kakkosalbumiltaan. Free Things For Poor People on tavanomaista tanssittavaa keskitien brittirockia kertosäkeellä, joka on kotoisin samalta liukuhihnalta kuin jalkapallo-otteluiden kannustushoilotukset. Siloitellusti tuotettu raita kulkee kuitenkin niin tylsiä ja tallattuja latuja, ettei se onnistu herättämään kummoisiakaan yhteislauluhaluja, tanssimisesta puhumattakaan. Automainosten taustamusiikkiasteikolla ”ihan ok” -tason biisi.
Huomattavasti kiinnostavampi on kakkosena seuraava
Godzilla, jonka vauhdikas meno jopa hyötyy kliinistä äänimaailmasta. Myös sävellyksenä kappale vetää edellistä pidemmän korren.
Like Tomorrow & The Day Before taas tuo mieleen
The Rapturen vähemmän punkahtavat edesottamukset. Kaksi uudelleenmiksausta kierrättävät nimiraitaa elektro-henkisesti, mutta tuovat lopulta lätylle lopulta aika vähän lisäarvoa. En osta pitkäsoittoa.
Toni Hietamäki
Komedia Vulgaria: Amorin vapaapäivä
Suomenkielistä progehtavaa vinorokkia jo aiemminkin innostavasti tarjoillut
Komedia Vulgaria on tällä sinkullaan loikannut lohduttomien sävyjen syliin. Nurmolaisnelikon avaus
Piilossa on hyvin rauhallinen näppäily, josta tulee miltei mieleen villeleinosmainen intiimi folkrock-balladi. Tunnelma on joka tapauksessa synkkä, jopa tyly. Rauhallinen, mutta pinnan alla riivattu ja painostava. Harmonikalla koristeltu
Frappe Moi tuo ivallisuuden enemmän esille ja lähtee myös rockisti kaartamaan. Näillä näytteillä ei yhtään huolestuta että Vulgarian ote olisi heltymässä. Päinvastoin, yhtyeen ”hullu” kokeilevuus ja rento päättömyys tuntuu oivallisesti löytävän uusiakin suuntia. Toimii.
Ilkka Valpasvuo
Moppi & Aivokurkiaiset: Nudismin aakkoset
Mikko Torvisen Viihdeorkesteri: Ruotsalainen kansanlaulu
Lipposen Levy ja Kasetti
Komean läjän toinen toistaan hilpeämpiä, hillittömämpiä ja joko melodisesti pyllyileviä tai rokkaavan haistattelevia splitti-seiskoja tehtailleet
Moppi & Aivokurkiaiset ja
Mikko Torvisen Viihdeorkesteri eivät tuoreimmallaan vakuuta ihan parhaiden vinyyliensä tapaan. Mopin Nudismin aakkoset toki nuolaisee entiseen tapaan pyllystä, muttei biisinä ole ihan terävintä kärkeä. Sanoitukset ovat edelleen taattua Moppia toki. Torvinen pääsee tällä kertaa niskan päälle Ruotsalaisella kansanlaulullaan, muttei tämäkään kantrifolkahtava lallattelu ihan persuuksilleen täräytä. Ei yhtye-parivaljakko mitään totaalista pettymystä aiheuta, mutta tätäkin parempaan pystyvät.
Ilkka Valpasvuo
Nook: Cute Poison
Forssalaisen trion särövasaralla koristelussa tummamelodisessa nimibiisissä on kieltämättä imua. Vaikka mennään kaarella, säröllä ja ”raskaasti”, on biisissä silti edelleen pääosassa melodia ja sävellys toimisi hyvin myös vaikkapa riisuttuna akustisena nuotiotunnelmointina. Pohdiskelevampi
Morning After tuokin mieleen vaikkapa popimman sukulaisen
Soundgardenille siinä missä useammankin melodisen kitarapop-orkesterin tummempisäröisen serkun.
T.R. on hyvä solisti, vaikkei vielä ihan virtuoosiksi yllä. Samoin yleisesti
Nookin soitossa on hyvä meininki ja yhtyeen jatkotoimenpiteitä täytyykin seurata tarkasti.
Ilkka Valpasvuo
Ratface: s/t
Fast Rock Factory
Potkua nivusiin ja kyynärpäätä suuhun! Helsinkiläinen hardcore-orkka
Ratface ampuu tuoreella sinkullaan neljä biisiä ja yhden ”piiloekstran” maisemaan yhdeksän minuutin ja kuuden sekunnin mittaisena tuliryöppynä. Tahti on siis kova ja vasara mitä mainioimmassa terässä, kun metallia, punkkia ja hc:tä naulataan tiiviisiin paketteihin. Avausraita
Mentally Ill on jopa aavistuksen hidas genren yleiseen vauhtiin verrattuna, mutta raivotautiset
Devilz Child ja
Aggressive Sportswear Outlook irvistävät sitten senkin edestä. Vokalistin englanninkielentaito jättää hieman toivomisen varaa, vaikka huutotekniikka hallussa onkin ja typerän piiloraidan olisi voinut vaikka jättää studion lattialle. Ahtaassa klubissa Ratface määrää luultavasti kaapin paikan jo viidessä minuutissa, mutta kotistereoista kuultuna musiikkiin ei löydy vielä riittävästi latausta. Kehityskelpoinen orkesteri silti yhtäkaikki.
Mika Roth
Tapes: Coming Up/ If You
Tamperelaisen poppiaktiivi
Jukka Salmisen soolo eli
Tapes ei enää vain humise pehmeän akustisesti. Tulevaa
Aloha!-albumia sisäänajavan kahden biisin sinkuran avaus
Coming Up on enemmän kuin reipasta mutta pehmeää indiediskon tanssilattian vihellysmusiikkia. Samoin
If You etenee reippaasti, vaikkakin haikeasti ja letkeän pehmeällä hipsuttelulla. Pintaan jätettyjen soinnunvaihteluiden tahtiin kuiskailuista on siirrytty kepeään kitarapoppiin, joka tuntuu sekin sopivan Jukan repertuaariin erinomaisesti. Näiden kahden näytteen perusteella tulevaa levyä jää odottamaan vesi kielellä. Erinomaista!
Ilkka Valpasvuo
Tapio
Suolahtelaisen
Tapio-nelikon kolmen biisin omakustanteinen näyte alkaa aika jylhällä ja suoraviivaisella, miltei saarnaavan kuuloisella rockilla.
Kuu-ukon tunnelma on painostava eikä hymynkaretta kannata edes yrittää lähteä hakemaan. Toisella raidalla
Pätkätyöläinen lähdetään selkeämmän suoraviivaisen punkrockin pariin. Sahataan pätkätyöläisen oksaa tiukalla haaraotteella. Seuraavaksi sitten
Pappa betalar, joka jatkaa samanlaista räkäpunkkia ilman räkää.
Tapion kyllä tarttis hommata pakettiinsa jonkinlainen oma sävy, joka ei olisi ainakaan Kuu-ukon suoraviivainen tyl(s)yys. Eikä ehkä myöskään muiden raitojen yksiurainen punk-renkutus, jos se on noinkin hohdotonta. Tämä kun nyt ei oikein tunnu yhtään missään.
Ilkka Valpasvuo
The Everglades: You Can Be My Radio/Stranger
Turkulaisen
The Evergladesin reipasta säröpoppia, iloista ilmettä ja toisaalta myös kaunista kaihokaarta yhdistelevä fockpop on viehättänyt ihan ensimmäisistä äänitteistä lähtien. Yhtyeellä on taito yhdistää iloisen reipas puoli haaveiluun sulavalla tavalla, tuloksen ollessa kaunista ja tarvittaessa mukavan räimivää. Kuten esimerkiksi tämän kaksiraitaisen avauksella
You Can Be My Radio. Vertaukset
Supergrassiin ja
The Kinksiin ovat ihan ymmärrettäviä, vaikka vielä Evergladesit eivät vastaavia instant-hittejä olekaan luoneet. Toisaalta yhtye tuntuu olevan parhaimmillaan kun malttaa antaa maalailuille haurasta ja kaihoisaa kaarta, kuten
Strangerillä.
Ilkka Valpasvuo
Lukukertoja: 7082
