02.07.2008
Roskilde/Tanska
Alkutunnelmia Tanskasta: n�in norsun, joku otti t-paidastani kuvan, verryttelin liettuan kielen taitojani, sain lavalta b�ndin ojentaman oluen ja mik� parasta, aurinko paistaa.
Myrskyn j�lkeen on pouta s��, ja n�in tapahtui my�s Roskilden kohdalla. Viime vuoden rankkasateet ovat vain karaisseet Roskilden k�vij�kuntaa entist� enemm�n. T�n� vuonna ironista hilpeytt� ja jopa nostalgiaa her�tt�neet it�s not the same, without the rain-tekstit todistavat ett� mik��n ei ajaisi t�t� joukkoa pois. Valas nielaisi sen jo kerran, mutta kaikki haluavat vain lis��.
Festivaaleilla olemista on aina tunnetusti vertailtu sotatantereeseen � vaikeat olosuhteet kasvattavat ryhm�henke� ja esteiden yli menn��n vaikka mik� olisi.
Vaikka Roskildessakin meno tuntuu menev�n v�lill� jonnekin kolmannen maailman sodan ja Sodoman ja Gomorran v�limaastoon, on totuus kuitenkin l�hemp�n� er��nlaista �Turkkusex goes paintball�-menoa.
8 p�iv�n aikana paikat sottaantuu aikamoisesti eik� flirtailultakaan s��styt�. Ensimm�inen yhtye jonka l�mmittelyjaksolla katsastin ei paljoa flirtaillut, saatikka viljellyt mit��n pikkutuhmaa toisin kuin nimest� olisi voinut ajatella.
Freudian Slip �yhtye, joka koostuu vain kitaristista ja rumpalista soittaa raskaampaa rockia tummalla tunnelmamaalailulla � la Muse. Solisti, kitaristin silmiss� paistoi t�ysin pyyteet�n hulluus kun kaksikko takoi soittimistaan ��nt� irti. Kolmannen biisin paikkeilla duo aloitti bluesjamin, joka l�hti mukavasti liikkeelle. Harmittavasti kuitenkin kitaristin yksi monista pedaaleista jumittui, joten asian korjaamiseen tarvittiin pieni tovi. Rumpali paikkasi kuitenkin ohjelma-aukkoa pienell� rumpusoololla, kunnes tilanne oli selvitetty. Kahden miehen yhtyeess� on paljon helpompi tehd� demokratiaa. Valitettavasti demokratian helppous ei n�kynyt kuitenkaan miesten v�lisen� telepatiana, vaan pikemminkin tiukasti hiottujen osioiden ja soittokuvioiden l�pimenolla. Energiaa l�ytyi, muttei seikkailunhalua.
Samanlainen ongelma oli my�s yhtyeell� nimelt� The Good the Bad. T�ysin mykk� yhtye (poissulkien muutamassa biisiss� olleet taustalaulajat) revitteli surfriffej� ja takoi 60-luvun biittej� toinen toisensa per��n melkein samalla kaavalla. Kokonaisuus toimi erinomaisesti eik� yhtyeen olisikaan tarvinnut sanoa mit��n sill� yleis� kyll� hoiti huutopuolen. Paita l�hti jo ensimm�isess� biisiss�, vaikka loppujen lopuksi show alkoi hieman puuduttamaan, koska suurempaa muutosta ei tapahtunut.
Hieman rauhallisemmalla nuotilla esiintynyt The Late Parade luotti mieslaulajansa hele��n falsettiin ja herkk��n tunnelmaan. Oli somistanut itse��n v�rikk��ll� neuvostohuivilla. Mieleen nousi Sigur Rosin sovitukset. Yhtyeen k�yt�ss� oli samanlaiset laulustemmat ja taustalla kaikuva mandoliiniriffi, mutta rytmiikka veti pisteet kotiin. Sen sijaan, ett� olisi kopioitu t�ysin Rosin meininki�, hennon siev� naisrumpali paukutti alle suistoalueen blueskomppia. Rumpali hakkasi lattiatomia maracasseilla, joka pisti juttuun enemm�n kuin eloa.
Energia ja elo kohahtivat huippuunsa kun lavalle tuli seuraavaksi mellakka. Rumble in Rhodosin laulaja tanssahteli lavalle kuin kajareista olisi soinut Take On Me, vaikka kyseess� olikin enemm�n hc/grind-meininki�, jota kuitenkin tasapainotettiin melkoisen selkeill� postrock- meiningill�. Laulaja huutovokaalit ajoivat asiansa eik� kitaristin ja basistinkaan toiminnassa ollut paljon valittamista. Kokonaisuus toimi eik� b�ndiin pettynyt, varsinkaan kun vertasi seuraavaan esiintyj��n.
Press Play on Tape �yhtyett� hehkutettiin ja markkinoitiin Commodore 64 pelikonsolib�ndin�, tai ainakin yhtyeen� joka on ottanut vaikutteensa suureksi osaksi tuosta viihdemaailman tienn�ytt�j�st�. Yhtyett� odotellessakin kaikki vaikutti hyv�lt�. Lelukitarat nojailivat vahvareihin ja toisella aikavy�hykkeell� pelattu jalkapallon EM-finaalikin unohtui kaikkien mielest� kun taustascreenilt� tuli samaa lajia, mutta nostalgisilla pikseliraidoilla varustettuna.
Pettymys oli kuitenkin suuri kun lavalle asteli 30�40-vuotiaita it-miehi�. Jokaisen miehen kasvoilta pystyi lukemaan vienoisen hymyn mik� iskill� on kun he luulevat olevansa kovia. Todellisuudessa yhtyeen soittama �pelikonsolimusiikki� oli vain mahtipontista ratsastushevi�, jonka taustalla kuului analogisyntikka. N�ille miehille pit�isi soittaa Pohjolan Desert Planetia ja n�ytt�� mink� alkuvalikon takaa se konsolimusa l�ytyy.
Ruotsalaiselle Slagsm�lsklubbenille ei sent��n tarvinnut ohjata oman genrens� pariin, vaan miehet tiesiv�t itsekin miss� menn��n. Ja niin tiesi my�s moni muu, sill� teltta oli ihmisi� t�ynn� kattoon asti. Tunnelmaa teltassa voisi pohjustaa kertomalla jotain Roskilden yleis�st�.
Roskilden yleis� on yht� hurjaa lavan edess� kuin se on leirint�alueellakin. 8 p�iv�n j�lkeen juuri ja juuri edellisvuoden koettelemuksesta toipunut viheri� tuhoutuu t�ysin ja yleens� jo muutaman ensimm�isen p�iv�n aikana. Kuvitelkaa siis ett� valtaosa heist� p��tt�� j�tt�� telttapaikkansa ja l�hte� katsomaan �tappeluklubi� nimist� yhtyett�. Olisi siis ollut melko sama vaikka yhtyeen reipas elektro ei olisi toiminutkaan, meno olisi varmasti ollut samaa luokkaa t�st� huolimatta.
Jopa pelkk� l�mmittelyosuus tuntuu jo festivaalilta - elokuvia tulee katsottua, alkoholi ja kuumuus flambeeraavat maksaa ja b�ndej�kin tulee n�hty� hyv�ll� tempolla. Mutta huomenna se vasta alkaa. Oi kun kello l�isi jo viisi...
Lue kuinka kello l�i viisi t�st� tai skippaa ensimm�inen p�iv� ja jatka suoraan perjantaihin, lauantaihin tai p��t�sp�iv��n.
Teksti ja kuvat: Otto Kylm�l�
