Sauna Open Air - lauantai
07.06.2008
Eteläpuisto/Tampere
Lauantain ohjelma rakentui perinteisemmän hardrockin, metallin, sekä hyvin pitkälti myös suoran nostalgiasoinnin varaan. Päivän ensimmäinen nimi oli iiwananjulma, joka jäi kuitenkin allekirjoittaneelta väliin siitä yksinkertaisesta syystä, että orkesteri soitti niin julmetun aikaisin. Tuuli oli tyyntynyt sitten perjantain, joten vaikka lämpötila oli huomattavasti alhaisempi kuin avauspäivänä, sai kirkkaalta taivaalta paistava aurinko aikaiseksi samantyyppistä punoitusreaktioita kuin aiemmin.
Päivän ensimmäinen todellinen yleisömageneetti oli Stone, jonka sijoittaminen aikataulun alkupäähän sai sisääntuloportit käymään kuumina jo kello kahden aikoihin. Vokalisti/basisti Janne Joutsenniemi jaksoikin vitsailla, että ajankohta oli paras mahdollinen, sillä nyt kaikki asianosaiset muistaisivat tapahtuman myös seuraavana päivänä. Väkeä olikin paikan päällä todella runsaasti, kun Keravalta käsin suomalaista metallimaailmaa 80-luvun lopulla ja 90-luvun alussa järisyttänyt yhtye aloitti osuutensa. Viime vuosina Stone on saavuttanut kiistattoman paikan suomalaisen metallin historiassa ja siinä samalla uudet sukupolvet ovat löytäneet suomalaisen thrash/speedmetallin pioneerin musiikin. Yleisön seassa näkyikin aarrearkuista kaivettuja alkuperäisiä Stone-paitoja, sekä aivan painotuoreita kivi-tekstiilejä, joten ryhmän keikalla oli suorastaan sosiaalista tilausta.
Ja kuten vain saattoi toivoa, Finlandia-introlla vaatimattomasti käynnistynyt keikka oli alusta lähtien liki täydellinen menestystarina. Juuri edellisenä iltana Children Of Bodomin riveissä samaisella lavalla riehunut Latvala ja tilanteesta kaikin mahdollisn tavoin nauttinut Joutsenniemi liikkuivat sähäkästi lauteilla, ja Pekka Kasari osoitti tahollaan että rummut ovat lyömäsoittimet. Jopa hetkittäin suolapatsasta muistuttava Markku ”Nirri” Niiranen jaksoi saapastella muutamaan otteeseen lavan laidalta toiselle. Yleisö lämpeni vikkelästi Stonen voimalliselle alku-thrashille, mikä oli melkoinen saavutus, kun ottaa huomioon tuhottoman aikaisen soittoajankohdan. Niinpä setin virallisen osuuden sulkeutuessa debyyttialbumin päättävään Overtakeen, oli jo selvää että jatkoa seuraisi, sillä yleisö ei säästellyt aplodejaan. Encoreiksi varatut Get Stoned ja No Comments jatkoivat vielä hetken nautintoa, kunnes keikka oli pakko pistää aikataulun puristuksessa pakettiin. Stone esiintyy tänä kesänä vielä Jurassic Rockissa, minkä jälkeisistä mahdollisista jatkoaktiviteeteista ei ole tätä kirjoitettaessa mitään tietoa. Niin tai näin, yhtyeen hetkellinen paluu oli eräs festivaalin upeimmista hetkistä.
Konkareiden jälkeen oli seuraavan sukupolven vuoro näyttää omaa osaamistaan. Kotimainen Tracedawn julkaisi keväällä itsensä mukaan nimetyn debyyttipitkäsoiton, jolla taiturimainen nuorisoryhmä esitti oman näkemyksensä melodisesta ja teknisestä deathmetallista.
Klo 15:30 pienen lavan edustaa ei voinut kuvata täyteen pakatuksi, mutta tämähän ei haitannut Tracedawnia tippaakaan. Yhtye kirjaimellisesti hyökkäsi lauteille ja piti saavutetut asemat tiukasti itsellään seuraavan kolmen vartin ajan. Ryhmästä huokuva voittamaton into yhdistettynä taitoon ja tahtoon, jolla pääsisi vaikka läpi sen kuuluisan harmaan kiven, tekivät tehtävänsä ja pitkin keikkaa bändi sai käännytettyä yhä uusia kuulijoita puolellensa. Ryhmän tyylissä on vielä kehittymisen varaa, mutta uran alku vaikuttaa jo äärimmäisen lupaavalta.
Tamperelainen MoonMadness on orkesteri, jolle on toivonut menestystä jo pitkään. Nipun tasokkaita omakustanteita julkaissut ryhmä pyöräytti loppukeväästä ilmoille All In Between debyyttipitkäsoittonsa, jolla bändin melodinen hard rock jalostui aiempaa pidemmälle. Retrohtavasti Rainbown, Deep Purplen ja vähän vanhemman Whitesnakenkin linjoilla puskeva ryhmä ei turhaan otsaansa kurtistele, joten auringonpaisteinen alkuilta oli vallan sopiva ympäristö yhtyeen esiintymiselle.
Tasokkaista keikoistaan tuttu MoonMadness ei pettänyt myöskään kotiyleisönsä edessä, vaan jatkoi korkealla tasolla. Setti käynnistyi sillä samalla sekunnilla, kun päälavalla soitto taukosi ja vaikka väkeä olisi voinut olla paikalla huomattavasti enemmänkin, ei ryhmä alkanut suotta arkailemaan tilannetta, vaan lähti rohkeasti huudattamaan porukkaa. Ja kyllähän sitä ääntä sitten irti saatiinkin, kun päivä oli hitaasti kääntymässä alkuillaksi ja yleisön lämmöt hissukseen nousivat. Debyyttialbumin melodinen ja koukukas hard rock maistui juhlijoille, ja muutama eturivin edustaja osasi selvästi kappaleiden sanojakin ulkoa. MoonMadnessin osakkeet ovat kohoamassa, joten bändillä lienee edessä aina vain kiireisempi loppuvuosi.
Mutta se tulevaisuudesta, sillä seuraavaksi syöksyttiin takaisin 80-luvun hard rockin historiaan. Bahamalla syntynyt ja Kanadassa kasvanut Sebastian Bach tunnetaan parhaiten Skid Row -orkesterin laulajana, vaikka mies on noiden aikojen jälkeen tehnyt jo viisi albumia, kolme puhtaasti soolona ja kaksi muiden orkestereiden vokalistina. Bach on esiintynyt myös musikaaleissa, kuten Jekyll & Hyde, The Rocky Horror Show ja Jesus Christ Superstar. Herran viimeisin sooloalbumi Angel Down ilmestyi loppuvuodesta 2007, minkä tiimoilta Bach on kiertueella aina elokuun loppuun saakka.
Odotukset keikkaa kohtaan olivat hieman ristiriitaisia. Toisaalta Bachin kokeilut musikaalien puolella ovat olleet mielenkiintoisia, mutta suurin osa yleisöstä odotti kuitenkin luultavasti vain niitä vanhoja tuttuja Skid Row hittejä. Kaiken kukkuraksi Bach oli juuri perunut Sweden Rockin keikkansa, ja Saunan esiintymistä seuraavaksi päiväksi herran kalenteriin oli buukattu kaksi (!) keikkaa, ensin Oulun Teatriassa ja sitten Atlantin toisella puolella Nahsvillessä Tenneseessä, joten epävarmuus koko keikan toteutumisesta velloi aina lauantaihin saakka.
Kaikki pelot katosivat kuitenkin tasan kuudelta, kun mallikkaasti pukeutunut yhtye aloitti nokkamiehensä johdolla tuhdin metallivyörytyksen. Soundien rouhea raskaus suorastaan yllätti, samoin Bachin uupumaton riehunta lavalla, sekä tuttujen kappaleiden rankemmat sovitukset. Louhintaraidat Slave To The Grind, American Metalhead, Monkey Business ja viimeisenä vetäisynä kuultu Youth Gone Wild toimivat jokainen kuin täyteen vauhtiin päässyt juna. Rankkojen kiskaisujen höysteeksi kuultiin myös rauhallisempaa osastoa. Setin alkumetreillä fiilisteltiin jo 18 and Lifen kanssa ja myöhemmin soitettiin (tietysti) vielä iki-ihana I Remember You, joten Skid Row osasto tuli käytyä läpi todella kattavasti. Bachin soolotuotanto ja etenkin uusi albumi jäivät melko vähäiseen rooliin, mutta nähtävästi yleisö sai juuri sitä mitä odottikin.
Mokoman “Vahinko kiertää 2008” –kiertue vie orkesterin kuudelletoista kesäfestivaalille ja tuohon kattavaan otantaan kuului myös Sauna Open Air 2008. Suomenkielisen metallin suurlupauksesta alan todelliseksi instituutioksi muutamassa vuodessa kasvanut orkesteri oli sijoitettu pienelle lavalle, mikä tiesi ankaraa tungosta sekä pitkiä jonoja kaikkialle estradin läheisyyteen. Mokoma oli tutussa (eli loistavassa) vedossa ja väenpaljous puristi herroista irti runsaasti hymyä, mutta sekään ei auttanut klaustrofobiseen oloon, joten keikkaa tuli seurattua vain jonkin aikaa ennen kuin väljempien vesien veto kasvoi ylivoimaiseksi. Kiitos, mutta palataan asiaan myöhemmin.
Kun miettii sitä tosiseikkaa, että Scorpions aloitti uransa jo vuonna 1965, asettuvat monet pikkuasiat perspektiiviin. Yhtye julkaisi viime vuoden lopulla yllättäen laadukkaan pitkäsoiton, kun Humanity Hour 1 ilmestyi kauppojen hyllyille ja samalla yhtye päätti yli kymmenen vuotta jatkuneen konttaamisen toinen toistaan nolompien julkaisujen seassa. Saunan keikka oli myös saksalaisille vähään aikaan viimeinen, sillä lomille jäävä orkesterin seuraava kiertue käynnistyy vasta elokuun alussa, eikä kesään mahdu kuin pari pistokeikkaa.
Lauantain, ja samalla koko festivaalien, pääesiintyjälle oli varattu esiintymisaikaa kokonaiset kaksi tuntia, eikä Saksan suurin ja mahtavin hard rock koneisto tuhlannut aikaa vaan aloitti osuutensa aikataulun mukaisesti kahdeksalta. Ikä ei painanut energisiä veteraaneja jotka näyttivät, että pelkkä patsastelu ja jalan monitorille nostaminen eivät tee vielä showta. Etenkin ydin-trio Klaus Meine, Rudolf Schenker ja Matthias Jabs jaksoikin painaa pitkin lavaa kuin sähköjänikset, eikä viimeiset 12 vuotta rumpupatterin takana viihtynyt James Kottak päästänyt itseään tätä vähemmällä. Vuodesta 2003 lähtien bassoa paukuttanut Pawel Maciwoda oli sen sijaan suht näkymätön, mutta niinhän Scorpionsin basistit ovat olleet kautta aikain.
Setti avattiin uuden albumin The Game Of Life rallilla, minkä jälkeen keskityttiinkin sitten tiiviisti vanhempaan materiaaliin. Coming Home ja Bad Boys Running Wild saivat väen jo niin sekaisin, että näiden herkkupalojen perään soitettu The Zoo kuvasi osuvasti kentän tapahtumia. Olikin upeaa nähdä, kuinka kypsään ikään ehtineet harmaapäiset kasarihevarit päästivät kaikki höyryt ulos ja huusivat sydämensä kyllyydestä tuttuja säkeitä. Samoin mahtiballadien kirvoittamat kyyneleet edellisen sukupolven silmäkulmissa olivat oiva osoitus siitä, että musiikki kuuluu kaikille. Scorpionsin keikalla saattoikin nähdä väkeä jopa kolmessa sukupolvessa, mikä on maassamme – ainakin vielä – melko harvinaista.
Biisilista oli pääosin yhtä suurta hittiparaatia. Välillä tempoa nostettiin Blackoutin, Big City Nightsin ja Rock You Like A Hurricanen kaltaisilla tiukemmilla rock-paloilla. Vauhtiraitojen lomaan ujutettiin vuorostaan tunnelmaa kohottavia herkistelyjä, tyyliin Holiday ja Still Loving You. Näin kasassa oli voittava yhdistelmä, eikä lauantai olisi voinut päättyä juuri tätä paremmissa tunnelmissa.
Perjantai
Sunnuntai
Teksti ja kuvat: Mika Roth
