Flow – Sunnuntai

Viimeinen päivä on yleensä pienillä festivaaleilla melkoisen tynkä, mutta Flow antoi rahoille vastinetta myös sunnuntaina. Päätöspäivän aloitti joka paikkaan tänä kesänä revitty Risto.

Kun saavuin paikalle yhtye otti vastaan aplodeja kappaleesta Nina, olen palasina jota seurasi heti Levy-yhtiön jätkille omistettu tunnepurkaus. Eeppinen satulaulupari Hessu Kostaa ja Känninen Kotka ja Hiirulainen siivittävät keikkaa, joka koostui suuremmaksi osaksi Ylihärsilän sadunkerrontatuokioista. Loppurutistuksena yhtye veti kappaleet Auringon prinsessa, täydellistä biisiä hipova Discopallo ja Pupu Tupuna. Viimeksi mainitussa Ylihärsilä varoitti lavan etuosassa vilisteleviä lapsia, että elleivät he halua kuulla naisten genitaalielimien rahvaanomaisia nimityksiä, niin kannattaa sulkea korvet juuri oikealla hetkellä. Encoressa Ylihärsilä jäi Pikkuoraville yhden velkaa ja niinpä punksatutuokio oli saatu päätökseensä.

Viikonlopun toinen Mika Rättö -projekti oli Fonal –levy-yhtiön talliin kuuluva Eleanoora Rosenholm. Yhtye leikitteli sanojen ja nokkeluuden kanssa Reginan tapaan ja musiikillisesti bändin soitossa oli raskaita melodioita à la Liekki. Biisit tempasivat suurimmaksi osaksi mukaansa pomppivien melodioiden ansioista, mutta suurin syy miksi keikka tai bändi ei iskenyt enemmän, oli laulajattaren pateettinen ulosanti. Kädet taskuissa ja ilmeettömänä ei pahemmin hurmata ketään. Onneksi sentään edes yhdessä kappaleessa hymyiltiin.

Melkein jokaisessa suomalaisessa soulprojektissa nähty ja kuultu Tuomo Prättälä esiintyi nyt ”omana itsenään”. Pehmeällä Curtis Mayfield –äänellään mies aloitti heti kappaleella My Thing, mutta miehestä tuli mieleen myös Stevie Wonder useaan otteeseen, eniten äänen mutta myös kappaleiden sanomien takia. Mukana keikalla oli eräänlainen suomiallstars-kokoonpano ja muutama jäsen Quintessencestä (muun muassa Emma Salokoski taustalaulussa ja Pohjolan veljekset torvisektiossa), joten eipä ihme että keikalla kuultiin myös Q:n kappale Dig Deeper.

Suurelta osin keikka oli melkoisen kädenlämpöistä. Irrottelut jäivät vähiin ja kappaleet latistuivat taustamusiikiksi. Onneksi Ballroom Girl –kappaleessa saatiin hieman eloa lavalle ja sen ulkopuolelle. Eniten yleisöä villitsi lyömäsoittajan ja rumpalin kiivas battle. Tietenkin loppu sortui mäiskeeseen, mutta alussa miehet soittivat ihanan maltillisesti antaen tauoillekin tilaa. Viimeisenä rykäisynä tuli sitten hitti Don´t Take It Too Hard. Kokonaisuutena keskiverto, mutta kaiken kaikkiaan kehityskelpoinen keikka ja orkesteri.

Sopivana kontrastina yliharkitulle soitolle tarjosi matruusin takkiin sonnustautunut Jaakko Eino Kalevi. Miehen musiikissa yhdistyivät rumpukoneet, pelikonsolisoundit ja miehen itse tuottamat robottivokaalit. Rauhallinen biitti ja melodiakokeilut olivat mielenkiintoista kuunneltavaa, mutta vielä kenties hieman raakaa.

Itselleni sunnuntain odotetuin esiintyjä oli ruotsalainen Jenny Wilson. Tunnelmaa ja odotusta tosin heikensi, että artisti teki itse oman soundchekinsä ja vielä soittamalla kappalettaan Summer Time - The Roughest Time. Varsinaisen keikan aluksi nainen istahti pianon ääreen ja alkoi tulkita. Toisena kappaleena kuultiin Would I Play With My Band?, johon liittyi myös muut piparminttusävyihin sonnustautuneet soittajat. Hienoa porukassa oli että virheille osattiin nauraa, mutta huonoa että yleisön kanssa kommunikoitiin vain muutamalla vaivautuneella vitsillä.

Mikään puupalikka Wilson ei kuitenkaan ole. Nainen väritti esiintymistään ja tekstejä ilmeillä ja eleillä muun muassa kappaleessa Love Ain´t Just A Four Letter Word, mitä ei välttämättä hänen melankoliselta levyltään olisi osannut odottaa. Iloinen yllätys oli myös se, että Wilsonin ääni toimi loistavasti myös livenä eikä epäpuhtauksista ollut tietoakaan.

Itse tykkään naisen tyylistä ja musiikista melko paljon, mutta kokemuksena livetilanne ei sen erityisemmin säväyttänyt. Nainen on levyllä hyvää ja niin oli myös livenä, mutta kovin paljon uutta keikka ei tarjonnut. Let My Shoes Lead Me Forward ja Love And Youth toimivat livenäkin hyvin, vaikka rumputaustat tulivatkin koneelta.

2000-luvun Joni Mitchellin jälkeen käväisin katsomassa kuinka laadukasta suomietnoa edustava Korpi Ensemble kypsytteli teltan sisuksia. Johanna Iivanaisen soinnikas laulu oli yksi päivän kohokohdista, vaikka yhtyeessä on tottakai muutakin. Lyömäsoittimien ja haitarin polkeminen on toinen yhtyeen selkeistä vahvuuksista, sillä se huolehtii tanssijalan liikkeessä pitämisestä. Ainakin kappale Like Father Like Son piiskasi rytmijalkaa liikkeelle. Rytmikästä kamaa unohtamatta bändin sielua eli hyviä sovituksia.

Illan ja koko viikonlopun viimeisteli brasilialaisen bossanovan lippulaiva Bebel Gilberto. On varmasti vaikeaa yrittää musiikillisesti jotain uutta jos isä on bossanovan ”kehittäjä” João Gilberto. Siksi onkin täysin luontevaa, että Bebel on jatkanut isänsä jalanjäljillä, mutta omanlaisella versiollaan tuosta latinomaiden rytmistä. Maallikon korvaan Bebel ei kuulosta kovin maata järisyttävältä, muttei myöskään täysin kauhealta. Bebelillä on kaunis ääni, mutta musiikillisesti naisen esiintyminen alkoi puuduttaa. Kolmannen samankaltaisen kappaleen jälkeen oli aika tuomita nainen eksoottiseksi iskelmäartistiksi ja laittaa homma pakettiin.

Paikan vaihdos tuo aina järjestäjille uudet haasteet eikä Flowkaan niiltä säästynyt. Valitettavasti monessa kohtaa jäätiin hieman miinuksen puolelle. Käsittämättömin ratkaisu oli, että festivaalin ainoa sisäänkäynti oli samalla myös uloskäynti, joka aiheutti väistämättäkin ruuhkautumisia. Lisäksi järjestystenvalvojien prioriteetit oli määritelty hieman hassusti. Oli hieman absurdia, että K-18 festivaalilla täytyi olla erikseen rajatut anniskelualueet. Niinpä sitten ihmisiä oli valvottava ja kaitsettava että he pysyisivät karsinoissaan, vaikkei tämäkään todellisuudessa toiminut oikeastaan yhtään. Positiivista paikassa oli, että alueelle saatiin lähekkäin kolme eri tilaa. Huonoa taas oli, että teltta oli aivan liian pieni kysyntäänsä nähden ja ”syrjäisestä sijainnista” huolimatta keikat loppuivat pikkutunneilla henkilöstön käskystä kuin seinään.

Ensi vuosi saattaa tuoda jo parempia muutoksia, mutta sitä odotellessa voit palata tämän vuoden perjantaihin tai lauantaihin.

Teksti ja kuvat: Otto Kylmälä