23.04.2007
On The Rocks/Helsinki
On The Rocksissa suurinpiirtein kerran kuussa järjestettävä Roster-ilta on jäänyt allekirjoittaneelle aiemmin tuntemattomaksi tapahtumaksi. Tämä pienempiä bändejä ja lyhyitä settejä niputtava ilta tarjosi tällä kertaa kuitenkin niin lupaavan kattauksen, että pakkohan sitä oli lähteä paikan päälle menoa ihmettelemään, vaikka vetinen kevätsää olikin todella syvältä.
Livetarjonta käynnistyi jo puoli kymmenen maissa, kun raskasta rokkia ja vielä sitäkin raskaampaa teknistä metallia yhdistelevä Cry Of Distress kapusi estradille. Viisijäseninen yhtye menikin ilman sen kummempia alustuksia suoraan asiaan. Mikrofonin taakse asettunut laulajatar tarjosi heti alkuun melkoisen yllätyksen, sillä ensimmäiseksi neidon kurkusta karkasi aimo annos oikeaoppista örinää, mikä vaihtui tosin jo pian puhtaaseen, melodiseen lauluun. Tunnustettakoon heti kättelyssä, etten voinut olla miettimättä tässä vaiheessa Arch Enemy nimistä orkesteria.
Cry Of Distress on vuosien saatossa julkaissut nipun demoja ja promoja, mikä kuului sekä näkyi ammattimaisissa, vaan ei sentään liian rutinoituneissa otteissa. Vaikka väkeä oli paikalla melko niukasti ja tunnelmassakin oli toivomisen varaa, jaksoi ryhmä painaa eteenpäin hyvällä asenteella. Parhaimmillaan ronskeihin riffeihin reilusti nojaavat kipaleet upposivat todella maukkaasti, mutta parissa biisissä tuntui harmillisesti katoavan se punainen lanka. Vokalistin örinäpuoli toimi livetilanteessa rahdun puhtaita osuuksia paremmin ja bändin vahvimmat puolet pääsivät selkeämmin esille vauhdikkaammissa ralleissa, joita setissä onneksi piisasi. Erittäin reipas, vaikkakin kovin lyhyt aloitus.
Seuraavaksi esiintymisvuorossa oli tamperelainen Empire Fails, joka soitti niinikään metallia, mutta hieman erilaatuista sellaista. Viisihenkinen ryhmä latasi tiskiin tuhdin annoksen perinteisempää melodista heavya, jossa puhdas laulu ja tarttuvat kertosäkeet nousivat kuninkaan asemaan. Aloitusspiikissään vokalisti valisti väkeä kertomalla, että yhtye soittaa sitten vain neljä kappaletta, joten aikaa ei hukattu tämän jälkeen luonnollisesti hetkeäkään.
Aloituaktia mitenkään aliarvioimatta on todettava, että Empire Failsin esiintyminen nousi tyystin toiselle tasolle. Perinteisen heavy-äänen omaava laulaja toden totta tulkitsi kappaleiden lyriikoita antaumuksella, minkä ansiosta sanoihin tuli keskityttyä ihan toisella tavalla. Vokalistin tavoin myös kitaristit painoivat pitkin lauteita vauhdikkaasti, ja ehtivätpä vikkeläsormiset herrat heittää tahoillaan vielä mainioita taustalaulujakin kaiken hyvän päälle. Vaikka rytmiryhmä ei aivan moiseen ilakointiin intoutunutkaan, tahkoi se muutakin kuin pelkkää peruskomppia.
Kovan menon, laadukkaiden kappaleiden ja tinkimättömän asenteen ansiosta Empire Fails voitti ainakin allekirjoittaneen varauksettomasti puolelleen. Juuri näin sitä melodista metallia kuuluukin paiskoa, eli vokalistin päätössanoja lainatakseni: ”Pistäkää nimi mieleen, kuulette vielä siitä.”
Illan kolmas orkesteri iRonica on ollut jo muutamaan otteeseen esillä Desibelin sivuilla. Parin vuoden takainen Trust promo teki aikanaan tämän melodista ja vähän melankolistakin metallia soittavan yhtyeen tutuksi, ja vuotta myöhemmin ilmestynyt Veil Of Desire jalosti pohjanmaalaisten ärhäkkää metallia entisestään. Todellinen pommi tippui kuitenkin vasta alkuvuodesta 2007, kun A Few Steps Behind mini jälleen lavensi, uudisti sekä muokkasi bändin soundia. Tuossa samaisessa rytäkässä esitelty uusi vokalisti Elina Järn osoittautui myös livetilanteessa todelliseksi dynamiitiksi, kun iRonica näytti miten metallia väännetään pohjanmaalaisittain.
Setti potkaistiin siis liikkeelle hirvittävällä voimalla ja heti alusta lähtien oli selvää, ettei iRonica jäisi edeltäjiään heikommaksi lenkiksi illan alati vahvenevassa metalliketjussa. Aikaisempaa itseään huomattavasti powerimpi, vauhdikkaampi sekä lähes kaikin mitattavissa olevin tavoin energisempi yhtye pääsi irroittelemaan parhaiten viimeisimmän pikkukiekkonsa Backstabber rallissa, joka summasi joukkion parhaita puolia ansiokkaasti. Laaja-alainen ja vahva laulu, riittävän tarkka soitto sekä tiukka bändisoundi uuttivat yhdessä tehoja irti jo muutenkin hanakasti tarttuvasta biisistä. Vaikka kappaleessa tapahtui koko ajan yhtä sun toista, pysyi paketti myös hallitusti kasassa.
iRonica on tätä kirjoitettaessa kiinnitetty vastikään tulevan kesän Nummirock festivaaleille, joten bändin nouseva trendi on huomioitu myös muualla, vaikka maanantaina On The Rocksin yleisö tyytyikin vain taputtamaan kohteliaasti ryhmälle tuoleilta pöytien äärestä.
Nokialainen Vala sai kunnian päättää nopeasti edenneen illan omalla reilun parinkymmenen minuutin mittaisella setillään. Vokalistin johdolla ryhmä sanotui heti kättelystä irti illan hevistä jatkumosta, mutta ei se Valakaan sitten ihan keveintä poppendaalia soitellut.
Viisimiehinen kokoonpano esitti raskasta suomenkielistä ja kovasti kitaravetoista rokkia, josta tuli parin mutkan kautta mieleen jopa 90-luvun alun grunge. Myös muutamat uuden ajan emo/post-rock -kokoonpanot nousivat eittämättä mieleen, kun lähinnä alakuloisuuden ja vihan tantereilla taiteilevat kappaleet louhivat korvakäytäviä. Loppuvuodesta 2005 julkaistu II ep availi aikoinaan joitain uusia ovia Valan soundissa, ja tuolta samaiselta kiekolta löytyvä Sanoista ja teoista kuulostikin nyt todella maukkaalla. Setissä soitettu ihkauusi biisi (jonka nimi ei jäänyt mieleen) kuulosti myös mielenkiintoiselta sekä rahdun erilaiselta.
Illan ainoat tekniset ongelmat kaatuivat Valan niskaan, minkä takia basisti joutui vaihtamaan lennosta välineistöä. Tämäkään ei silti varjostanut liikaa bändin lyhyttä esitystä, joka toi muassaan myös joitain hienoja sekä harkitun kulmikkaita hetkiä. Valan tummiin ja melankolisiin tunnelmiin olikin hyvä päättää ilta, minkä jälkeen oli suorastaan sopivaa sukeltaa ulos sateiseen yöhön.
Teksti ja kuvat: Mika Roth
